Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat vahvan ja kilpailukykyisen konsernin
26.6.2025 11:34:15 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama uusi korkeakoulukonserni on virallisesti perustettu tänään 26.6.2025. Osakassopimuksen allekirjoittaminen ja omistusjärjestelyjen tekeminen ovat merkittävät askeleet pitkäjänteisessä ja tiiviissä yhteistyössä, jota on rakennettu korkeakoulujen kesken vuosien ajan.

Vaasan kaupunginvaltuusto hyväksyi 5.5.2025 Vaasan ammattikorkeakoulua (VAMK Oy) koskevan uuden omistusjärjestelyn, jonka myötä Vaasan yliopiston omistusosuus Vaasan ammattikorkeakoulusta nousi 70 prosenttiin Vaasan kaupungin osuuden jäädessä 30 prosenttiin. Molemmat korkeakoulut jatkavat toimintaansa nykyisillä nimillään, mutta yhteiselle uudelle konsernille annetaan nimi alkusyksyn aikana.
Nyt solmitun osakassopimuksen ja tehtyjen omistusjärjestelyiden myötä Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustavat vahvan ja kansainvälisesti vetovoimaisen korkeakoulukonsernin, joka edistää Suomen kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä, vastaa osaajapulaan ja vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta.
Pitkäaikainen yhteistyö luo kilpailukykyä
Tekniikan alan ensimmäisen vuoden opetuksessa korkeakoulut ovat jo pitkään toimineet tiiviissä kumppanuudessa. Tiivis yhteistyö on konkretisoitunut muun muassa yhteisessä opetus- ja tutkimuslaboratoriokokonaisuudessa Technobothniassa, jossa on yhteensä 25 eri laboratoriota. Yhteisiä palveluita edustaa myös Tiedekirjasto Tritonia, joka palvelee kehysorganisaatioidensa tutkimusta, koulutusta ja opiskelua. Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun lisäksi Technobothnian ja Tritonian toiminnassa on mukana myös Yrkeshögskolan Novia.
Valmisteluprosessin aikana on jo syntynyt runsaasti uusia ideoita yhteistyön kehittämiseksi, mikä osoittaa molempien korkeakoulujen henkilöstön vahvaa sitoutumista ja aitoa kehittämisen henkeä. Tämä luo vahvan perustan osapuolten yhteiselle tulevaisuudelle.
“Yhteistyömme laajenee ja syvenee entisestään tukien molempien organisaatioiden kasvua ja kilpailukykyä sekä vahvistaen yhteistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioekosysteemiä. Opiskelijoille uusi konserni tarjoaa joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja, monipuolisempia koulutusvaihtoehtoja ja laadukkaita oppimisympäristöjä – aina tohtorikoulutukseen saakka. Tavoitteena on, että 2030-luvulle tultaessa yliopiston ja ammattikorkeakoulun muodostama kokonaisuus on kansainvälisesti merkittävä ja kotimaisessa mittakaavassa huomattavasti nykyistä laajempi ja vaikuttavampi”, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Vaikuttavuutta alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti
Yhteinen korkeakoulukonserni tähtää vahvaksi ja kasvavaksi toimijaksi suomalaisessa korkeakoulukentässä. Tavoitteena on hyödyntää resursseja nykyistä tehokkaammin, rakentaa entistä vaikuttavampia tutkimusryhmiä ja kilpailla menestyksekkäämmin rahoituksesta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
“Tiivistämme yhteistyötä alueen yritysten kanssa, vahvistamme tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa ja kehitämme tutkimusinfrastruktuuria, mikä tukee myös koko Suomen vientipotentiaalia. Yhdessä rakennamme tulevaisuutta, jossa koulutus, tutkimus ja työelämä kohtaavat entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin”, kertoo Vaasan ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja, rehtori Hannu Vahtera.
Lisätietoja:
Vaasan yliopisto
rehtori Minna Martikainen, p. 029 449 8611
Vaasan ammattikorkeakoulu
rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera, p. 050 4733 279
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi27.4.2026 09:23:40 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Companies disclose more on cybersecurity – but markets remain indifferent27.4.2026 09:23:40 EEST | Press release
U.S. companies are reporting on cybersecurity in greater detail, yet stock market reactions remain muted. A new study by the University of Vaasa and Aalto University shows that mandatory cybersecurity disclosure does not prompt reactions from investors or stock analysts. Instead, the main benefits appear to materialise within firms themselves.
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin21.4.2026 12:34:10 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin vahvistaakseen yhteistyötä eurooppalaisten toimijoiden kanssa sekä lisätäkseen näkyvyyttään tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Toimiston avajaisia vietetään tiistaina 21. huhtikuuta 2026.
Uupunut esihenkilö on yritykselle taloudellinen riski, sillä johtajan kyynistyminen katkaisee tiimin työn imun13.4.2026 10:00:09 EEST | Tiedote
Esihenkilön hyvinvointi heijastuu kahdenvälisten esihenkilö-alaissuhteiden kautta työntekijöiden motivaatioon ja suoriutumiseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukykyyn. Vaasan yliopiston projektitutkija Jussi Tanskanen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että uupuneelta johtajalta loppuvat voimavarat laadukkaiden alaissuhteiden ylläpitämiseen, mikä johtaa työntekijöiden omistautumisen lopahtamiseen. Ilmiö on erityisen korostunut nykyisessä intensiivisessä työelämässä ja etätyössä.
Vaasan yliopisto kehittää toiminnallisesti kaksikielistä opetusta vahvistaakseen kansainvälisten opiskelijoiden suomen kieltä ja työllistymistä9.4.2026 13:40:41 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto kehittää uutta toiminnallisen kaksikielisen opetuksen mallia, jonka tavoitteena on tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen osaamista ja työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille. Opetuksen pääkieli on englanti, mutta suomea integroidaan suunnitelmallisesti osaksi opintoja niin, että kieli tukee sekä oppimista että työelämävalmiuksien kehittymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme