Gigantin toimitusjohtaja vaihtuu
30.6.2025 09:00:00 EEST | Gigantti | Tiedote
Niko Sandström siirtyy pois Gigantti Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja aloittaa emoyhtiö Elkjøp Nordicin palveluksessa 1.10.2025 alkaen.
Niko Sandström on toiminut Suomen organisaation keskeisissä johtotehtävissä viimeiset 23 vuotta, joista kaksi viimeisintä Gigantin toimitusjohtajana. Toimitusjohtajakaudellaan hän on ollut ratkaisevassa roolissa useiden merkittävien muutosten toteuttamisessa, jotka ovat vahvistaneet Gigantin valmiuksia ja kilpailukykyä tulevaisuutta varten.
Uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessi on käynnistetty, ja Sandströmin seuraaja julkistetaan myöhemmin.
”Gigantin siirtyessä uuteen vaiheeseen olemme yhdessä Sandströmin kanssa todenneet, että nyt on sopiva hetki johtajavaihdokselle. Kiitämme Nikoa lämpimästi pitkästä, sitoutuneesta työstä ja vuosikymmenien panoksesta Gigantin hyväksi ja toivotamme hänet tervetulleeksi uuteen tehtävään emoyhtiössä”, kertoo Elkjøpin konsernijohtaja Fredrik Tønnesen.
Sandström aloittaa emoyhtiö Elkjøp-konsernissa projektijohtajana lokakuun alussa ja vetää strategisia hankkeita Home-kategoriassa. Hän työskentelee jatkossa sekä Oslossa että Helsingissä. Sandströmillä on laaja kokemus ja syvällinen näkemys kodin tuoteryhmästä, ja hän tulee olemaan tärkeässä roolissa konsernin tulevien strategioiden kehittämisessä tällä markkinalla.
”Luopuminen tuntuu tietenkin hieman haikealta, sillä Gigantti on ollut iso osa elämääni. Samalla siirtymä on luonnollinen, ja olen todella innostunut tulevaisuudesta ja uusista tehtävistäni. On hienoa, että matka jatkuu samassa konsernissa, ja pääsen nyt tutustumaan liiketoimintaan entistä laajemmin”, Sandström sanoo.
Yhteyshenkilöt
Niko SandströmGigantti Oy Ab / toimitusjohtaja
Puh:+358 40 848 9950niko.sandstrom@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 38 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 400 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2024/2025 oli 478 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Kuorsaako puoliso? Unikuulokkeista tuli vuoden yllättäjähitti22.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset etsivät parempaa unta myös kodinelektroniikasta. Gigantissa unikuulokkeiden kappalemyynti on jo yli kolminkertaistunut viime vuodesta, ja unta mittaavia älysormuksia on ostettu kolmannes enemmän kuin viime vuonna. Taustalla on kasvanut tieto unen ja palautumisen merkityksestä terveydelle sekä yleistyneet univaikeudet, arvioi kuluttajaelektroniikan asiantuntija.
Gigantti avaa asiakaspalautettaan – suositteluhalukkuus nousi vuodessa 67:stä 74:ään11.9.2026 08:30:18 EEST | Tiedote
Gigantti alkaa julkaista asiakkaidensa suositteluhalukkuutta kuvaavaa NPS-lukua verkkosivuillaan kuukausittain. Ensimmäinen julkaisu kertoo elokuun tuloksen: NPS on 74, kun se vuosi sitten samaan aikaan oli 67. Tulos perustuu 17 689 myymäläasiakkaan palautteeseen ympäri Suomen. Samalla julkaistaan kuukauden yleisin kritiikki: apua joutui odottamaan.
Gigantin elokuun telecom-katsaus: iPhonella voittoisa kuukausi – kellopuhelinten myynti kasvoi lähes 50 prosenttia31.8.2026 18:20:10 EEST | Tiedote
Applen vahva kampanjointi nosti iPhone 17:n Gigantin elokuun myydyimmäksi puhelimeksi ja toi kolme iPhone-mallia TOP 5:een. Koulujen alku näkyi kellopuhelinten lähes 50 prosentin kappalemääräisen myynnin kasvuna viime vuoden elokuuhun verrattuna. Syksyllä kilpailu puhelinmarkkinoilla kiristyy entisestään uusien Android-merkkien myötä.
Gigantin heinäkuun telecom-katsaus: Puhelinten keskihinta nousi neljänneksen – Samsungille myydyimpien listan kolmoisvoitto31.7.2026 10:40:17 EEST | Tiedote
Suomalaisten ostamien puhelinten keskihinta nousi heinäkuussa noin neljänneksen viime vuoteen verrattuna. Puettavassa teknologiassa keskikesän ilmiöksi nousi näytötön Google Fitbit Air -hyvinvointiranneke. Premium-puhelinmarkkinoilla laitteet suunnitellaan yhä tarkemmin elämäntyylin ja visuaalistuvan ympäristön mukaan.
Gigantti Gaming julkaisi Assembly Summerin ohjelmansa – mukana myös TCL:n esports-legenda Rekkles6.7.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Suomen suurin digitaalisen kulttuurin tapahtuma, Assembly Summer, valtaa jälleen Helsingin Messukeskuksen 30.7.–2.8.2026. Gigantti Gaming tuo tapahtumaan kaikkien aikojen kattauksensa: massiivisen gaming-myymälän, päivittäisiä kilpailuja, tuhansien eurojen arvosta lahjatuotteita, Giga Mobiilin vetävän tarjonnan sekä yhteistyökumppani TCL:n kutsumana esports-maailman kiintotähden, Rekklesin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme