Tekoäly valjastetaan tunnistamaan nuorten mielenterveyshaasteet ja tuen tarve
27.6.2025 09:47:27 EEST | Oma Häme | Tiedote
Oma Häme sai Sitralta rahoitusta MieliReitti-hankkeelle.

Oma Hämeen MieliReitti-hanke sai Sitralta sadan tuhannen euron rahoituksen tekoälypohjaisen mallin kehittämiseen, jonka avulla pyritään tunnistamaan 13–23-vuotiaita nuoria, joilla on riski ajautua mielenterveyspalveluiden piiriin.
MieliReitti-hankkeessa kehitetään tekoälyratkaisua nuorten mielenterveyshaasteiden ennakoivaan tunnistamiseen. Tavoitteena on ohjata riskiryhmään kuuluvat nuoret ajoissa matalan kynnyksen palveluihin ja vahvistaa hyvinvointialueen kykyä kohdentaa tukea oikea-aikaisesti. Hankkeen sovelluskehitystyötä tekevät Oma Hämeen kehittämisyksikkö ja tietojohtamisen asiantuntijat yhdessä ulkoisen kumppanin kanssa.
– Koemme, että kohderyhmänä nuoret ovat erittäin tärkeä, koska nuoruus on kriittinen elämänvaihe, jossa tuen saaminen ajoissa voi heijastua pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Oma Hämeen tieto- ja vaikuttavuusjohtaja Katja Antikainen.
Tekoälymallin pohjana hyödynnetään Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tietoaltaan dataa sekä tutkimustietoa nuorten mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti sellaiset taustatekijät, joihin varhaisella puuttumisella voidaan vaikuttaa. Mallin kehittämisessä ovat mukana Oma Hämeen perhekeskuspalvelut sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut.
Sitran rahoittama hanke on osa laajempaa pyrkimystä siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon painopistettä ennaltaehkäisyyn. MieliReitti on yksi neljästä hyvinvointialueilla toteutettavasta kokeilusta, joissa hyödynnetään data- ja tekoälypohjaisia menetelmiä ennakoivien palveluiden kehittämiseksi. Hankkeet päättyvät kesäkuussa 2026.
Sitra kirittää ennakoivien menetelmien käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa neljän hankkeen avulla - Sitra Rahoitushaku: Ennakoiva sosiaali- ja terveydenhuolto - Sitra
Yhteyshenkilöt
Katja Antikainentieto- ja vaikuttavuusjohtaja
Puh:040 1274190katja.antikainen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Liikuntalähete on tuonut jo yli 500 kantahämäläistä liikuntaneuvontaan – kasvava kysyntä haastaa kuntien palvelut6.11.2026 09:35:40 EET | Uutinen
Kanta-Hämeessä on onnistuttu parantamaan asukkaiden ohjautumista liikuntaneuvontaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyöllä. Viime vuonna käyttöön otetun liikuntalähetteen avulla jo 564 asiakasta on saanut mahdollisuuden henkilökohtaiseen tukeen liikkumisen lisäämiseksi. Toimintamallin onnistuminen on kuitenkin lisännyt liikuntaneuvonnan kysyntää, ja osassa kuntia palveluun on muodostunut jonoja. Liikuntalähete on konkreettinen esimerkki siitä, miten hyvinvointialue ja kunnat voivat yhdessä edistää asukkaiden hyvinvointia ja ehkäistä terveysongelmia. Tarve liikkumisen tuelle on suuri: yli 20-vuotiaista kantahämäläisistä 58 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Jo pienillä muutoksilla liikkumistottumuksissa voidaan kuitenkin edistää terveyttä, toimintakykyä ja arjessa jaksamista. Maaliskuussa 2025 käyttöön otetun liikuntalähetteen tavoitteena on helpottaa liikkumisen tukea tarvitsevien asiakkaiden pääsyä kuntien liikuntaneuvontaan. Lähetteitä voidaan tehdä kaikkiin Kant
Fimlab Assi on avoinna lauantaisin marraskuun ajan5.11.2026 12:38:45 EET | Uutinen
Fimlab Assi Hämeenlinnan Ahvenistolla kokeilee lauantaiaukioloa marraskuussa 7.11., 14.11., 21.11. ja 28.11. klo 9–14.30 ajanvarauksella verinäytteisiin, EKG:hen ja gynekologiseen näytteenottoon. Nopsa-pikaverinäytteenotto ja automaatit eivät ole käytössä lauantaisin. Lisäksi Nopsa-palvelu laajenee arkisin klo 8–14.30 alkaen 26.10. Kysynnän mukaan lauantaiaukiolo voi vakiintua vuonna 2027.
THL:n arvio: Oma Hämeen palvelujen saatavuus ja talouden hallinta ovat parantuneet – uudistusten tulokset alkavat näkyä5.11.2026 10:40:22 EET | Uutinen
Vuosittaiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on julkaistu.
Ennakkotietoa vuoden 2027 järjestöavustusten hausta3.11.2026 17:22:16 EET | Uutinen
Ennen haun avaamista aluehallitus käsittelee avustusten periaatteita.
Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta3.11.2026 12:46:34 EET | Uutinen
Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme