Suojateiden turvallisuutta parannetaan Eläintarhantiellä Kalliossa
30.6.2025 09:36:23 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Suojateiden turvallisuutta parannetaan kesän aikana kadun kavennuksilla, keskisaarekkeilla ja hidasteilla. Kaksi vähän käytettyä suojatietä poistetaan.

Kivi- ja asfalttityöt tehdään pääosin kesä-heinäkuun aikana. Työt eivät aiheuta merkittävää haittaa liikenteelle, mutta liikenne voidaan hetkellisesti ohjata yhdelle kaistalle tai toiselle puolelle katua.
Urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.
Muutoksia pysäköintipaikkoihin ja nopeusrajoitukseen
Suojateiden muutosten vuoksi poistuu joitakin pysäköintipaikkoja, mutta poistettavien suojateiden kohdalle lisätään paikkoja. Kokonaisuudessaan kadunvarren pysäköintipaikkojen määrä vähenee neljällä.
Eläintarhantien suojateiden määrä vähenee yhdeksästä seitsemään. Poistuvat suojatiet ovat Linnunlaulun sillan pohjoispuolella sekä kaupunginteatterin pysäköintialueen kohdalla. Suojatiet eivät ole keskeisiä jalankulun reittien kannalta, eikä niiden poistaminen pidennä kulkumatkoja. Pyöräliikenteelle ei tule muutoksia.
Lisäksi kadun nopeusrajoitusta lasketaan kadun itäpäässä Ympyrätalon vastapäisen leikkipuiston kohdalla 30 kilometriin tunnissa.
Kaupunki pyrkii eroon vaarallisista suojateistä
Helsingin kaupunki on kartoittanut katuverkolta vaaralliseksi luokiteltavat suojatiet. Kantakaupungissa näitä on vielä tällä hetkellä useita kymmeniä. Tavoitteena on lähivuosina päästä eroon kaikista vaarallisista suojateistä, kuten valo-ohjaamattomista, usean samansuuntaisen kaistan ylittävistä suojateistä.
Vaarallisten suojateiden turvallisuutta parannetaan esimerkiksi hidastein, kavennuksin tai liikennevaloin, muuttamalla ne ylityspaikoiksi tai poistamalla suojatie. Toimenpiteen valintaan vaikuttaa muun muassa ylitystarve, etäisyys muihin suojateihin ja kadun ominaisuudet.
Muita lähivuosina parannettavia kohteita kantakaupungissa on esimerkiksi Katajanokalla Kanavakadulla, Taka-Töölössä Nordenskiöldinkadulla sekä Vallilassa Hämeentiellä ja Kumpulantiellä. Lisäksi vaaralliseksi luokiteltuja suojatietä parannetaan merkittäviä määriä Mäkelänkadun perusparannuksen ja Länsiratikat-hankkeen yhteydessä.
Suojateiden turvallisuuden parantaminen perustuuHelsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmaan 2022-2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelu:
Aleksi Kinnunen
liikenneinsinööri
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
aleksi.kinnunen@hel.fi
09 310 52602
Urakoitsija:
Samuli Jalonen
vastaava työnjohtaja
GRK Suomi Oy
samuli.jalonen@grk.fi
050 345 7380
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 22.9.202622.9.2026 16:44:42 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 22.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

