Hermanninrannan uuteen koulu- ja päiväkotirakennukseen tulee alueella kaivattu nuorisotila
27.6.2025 16:33:44 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Hermanninrannan ensimmäinen koulun, päiväkodin ja nuorisotilan rakennus sijoittuu Vanhan talvitien varteen. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2026 lopulla ja tilojen valmistua käyttöön vuoden 2029 syksyksi.

Hankesuunnitelma sekä rakennuksen ja pihan viitteelliset suunnitelmat ovat valmistuneet. Suunnitelman mukaan uusi 4-kerroksinen rakennus on pääosin puurunkoinen, ja se sijoittuu kadun varteen suojaten pihaa. Puu näkyy vahvasti myös sisätiloissa ja tiilen rinnalla julkisivuissa.
” Rakennuksen tilasuunnittelu on innovatiivista ja arkkitehtuuri ajatonta. Luontoaiheinen piha laajenee kattopihalle ja avautuu viereiseen puistoon. Geometrisen rakennuksen ja vehreän pihan yhdistelmä toimii myös kaupunkikuvallisesti - tulos on erittäin onnistunut”, toteaa projektinjohtaja Mari Koskinen Helsingin kaupungilta.
Koulun opetustiloina on selkeät seinin rajatut luokkahuoneet, joita voi osittain yhdistää keskenään. Koululla ja päiväkodilla on omat ruokailutilat, joita voidaan rajata pieniksi rauhallisiksi ruokailualueiksi. Suunnittelussa on huomioitu myös sujuva kulku ilta- ja asukastoiminnan käyttöön tuleviin tiloihin.
Luontoteemainen piha nousee katolle ja jatkuu merenrantapuistoon
Päiväkodin ja koulun vehreä ja suojaisa piha-alue jatkuu viereiseen Hermannin rantapuistoon ja kattoterassille. Pihatoiminnot sijoittuvat lasten ikäkausien mukaan pihan eri osiin. Rauhalliselle kattopihalle on kulku suoraan sisältä ja pihalta katsomoportaiden kautta.
Pihassa on vahva luontoteema: mm. luontopolut, istutusaltaat ja hulevesikouru innostavat tutkimaan ympäristöä. Motorisia taitoja kehittävät välineet on valittu eri ikäryhmät huomioiden.
Kaupunki järjestää Hermannin rantapuiston suunnittelusta kansainvälisen maisema-arkkitehtuurikilpailun, jossa huomioidaan myös koulun tarpeet. Koulu käyttää puistoa jokapäiväisessä toiminnassaan.
Hermanninrannan tilat toteutetaan vuokramallilla
Hermanninrantaan rakentuu 2020–30-luvuilla noin 5 500 asukkaan asuinalue. Koulun (700 oppilasta), päiväkodin (224 lasta) ja nuorisopalvelujen tilat hankitaan vuokraamalla. Koulu palvelee luokkia 1–9 sekä erityisryhmiä ja nuorisotoimea.
Kaupungin järjestämän kilpailutuksen voitti ryhmittymä eQ Yhteiskuntakiinteistöt ja YIT Rakennus Oy, jonka arkkitehtisuunnittelijana on toiminut Verstas Arkkitehdit.
Vuokraamispäätös ja hankesuunnitelma ovat lähtemässä päätöksentekoon. Hankkeelle näytettiin vihreää valoa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 26.6.2025. Päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto.
Pääomavuokrien kokonaisarvo on enintään 60 060 000 euroa laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle (varauksineen 3/2025 kustannustasossa).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Koskinen
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37530
mari.koskinen@hel.fi
Kuvat



Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors vill få stadsborna att röra sig mer med egna muskler – hela staden syftar till att främja cykling17.9.2026 15:13:30 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors vill göra det ännu mer lockande att ta sig fram med egna muskler. Ökad cykling har en betydande potential i fråga om detta, och man har hittat sätt att uppmuntra till mobilitet inom stadens olika tjänster i Utvecklingsprogrammet för cykeltrafiken 2026–2029. Målet är att allt fler Helsingforsbor ska kunna välja att gå eller cykla sina vardagsresor och samtidigt få mer rörelse som en del av det dagliga livet.
Helsinki haluaa lisätä lihasvoimin liikkumista – pyöräilyn edistäminen on koko kaupungin yhteinen asia17.9.2026 15:13:30 EEST | Tiedote
Helsinki haluaa tehdä lihasvoimin liikkumisesta entistä houkuttelevampaa. Pyöräilyn lisäämisellä on tässä merkittävä potentiaali, ja Pyöräliikenteen kehittämisohjelmassa 2026–2029 on löydetty tapoja kannustaa liikkumiseen kaupungin eri palveluissa. Tavoitteena on, että yhä useampi helsinkiläinen voi valita arjen matkoilleen kävelyn tai pyöräilyn ja saada samalla lisää liikettä osaksi päivittäistä elämää.
Stadens personbilar och paketbilar ska i fortsättningen upphandlas som helt eldrivna17.9.2026 14:43:29 EEST | Pressmeddelande
Även vid upphandling av transporttjänster kommer staden i stor utsträckning att kräva eldrivna fordon.
Kaupungin henkilöautot ja pakettiautot hankitaan jatkossa täyssähköisinä17.9.2026 14:43:29 EEST | Tiedote
Myös kuljetuspalveluiden hankinnoissa kaupunki tulee edellyttämään suurelta osin sähköistä kalustoa.
Finalisterna i Stoas arkitekturtävling har valts – fyra förslag går vidare till den andra fasen17.9.2026 13:18:48 EEST | Pressmeddelande
Fyra förslag har valts ut till den andra fasen av Stoas arkitekturtävling. Tävlingsjuryn och kommuninvånarna var eniga om vilka förslag som skulle gå vidare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme