Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Epilepsiapotilaan apuna on nyt digitaalinen hoitopolku
30.6.2025 09:13:17 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella yhä useammat potilasryhmät saavat käyttöönsä digitaalisia hoitopolkuja. Tuorein tulokas on epilepsiapotilaiden hoidon tueksi suunniteltu digihoitopolku.
Epilepsian digipolku on tällä hetkellä käytössä noin 30 päijäthämäläispotilaalla.
- Epilepsiahoitaja voi aktivoida polun käyttöön potilaille, joiden seuranta on neurologian poliklinikalla erikoissairaanhoidossa. Alkuvaiheessa olemme suunnanneet palvelua noin 16-65-vuotiaille, joiden tilanteeseen polku voi tuoda hyötyä, kertoo polkua kehittänyt asiantuntijasairaanhoitaja Minna Aalto.
Vastasairastuneille epilepsiahoitaja avaa polun ensimmäisellä infokäynnillä. Jo hoidossa oleville polku avataan potilaan yhteydenoton tai epilepsiakontrollin yhteydessä.
- Polusta on potilaalle pitkäaikainen hyöty, sillä se jää hänen käytettäväkseen senkin jälkeen, kun hoito erikoissairaanhoidossa päättyy ja siirtyy omaan sote-keskukseen. Ainoastaan kiireettömän viestinvaihdon mahdollistava ominaisuus sulkeutuu.
Potilaat käyttävät polkua Päijät-Sote-sovelluksessa joko matkapuhelimella tai omalla tietokoneellaan. Toimintaperiaate poluissa on kutakuinkin samanlainen potilasryhmästä riippumatta. Tyypillisesti polut auttavat ennaltaehkäisemään pitkäaikaissairauden puhkeamista tai auttavat hallitsemaan jo olemassa olevan taudin etenemistä.
Digihoitopolku on saanut potilailta varsin myönteisen vastaanoton
- Potilaat ovat olleet kiinnostuneita polun sisältöön tutustumisesta ja kiireettömän viestinvaihdon mahdollisuudesta. Sähköinen kohtauspäiväkirja on herättänyt kiinnostusta ja tyytyväisyyttä. Vain muutama potilas on kokenut, ettei halua polkua vielä toistaiseksi käyttöönsä.
Polun infosisältö palvelee potilaita, sillä sieltä on helppo löytää vastauksia mieleen tuleviin kysymyksiin. Näin se vähentää tarvetta ottaa yhteyttä poliklinikalle takaisinsoittopalvelun kautta.
- Sähköiset kohtausmerkinnät näkyvät myös hoitavassa yksikössä, jossa kontrollien yhteydessä lääkäri tai hoitaja voi tarkistaa kohtaustilannetta, eikä potilaan tarvitse tuoda paperista kohtauspäiväkirjaa mukanaan. Ajan mittaan kiireettömissä asioissa mahdollisuus viestin vaihtoon todennäköisesti vähentää tarvetta soittaa poliklinikalle.
Aallon mielessä on vastasairastuneelta potilaalta äskettäin saatu palaute.
-Hänestä polun materiaali on selkeää ja helposti löydettävää. Potilas odottaa parhaillaan ensimmäistä käyntiään minulle. Tiedon tarpeen vuoksi aukaisin hänelle polun jo soiton yhteydessä, jotta hän pääsee tutustumaan ja etsimään varmasti pätevää tietoa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella käytössä olevat digihoitopolut
Diabeteksen digihoitopolku
Epilepsian digipolku
Purentavaivojen ja suun omahoidon digihoitopolut
Kuulonkuntoutuksen itsehoitopolku
Rintasyöpä digipolku
Uniapnea digipolku
IBD digipolku
Raskausdiabetes digipolku (käytössä myös neuvolassa)
Synnytyspelko digipolku
Lihavuusleikkaus digipolut (kolmen polun kokonaisuus)
Suolistosyöpäseulonnan digipolku
ADHD-lääkehoidon seurannan digipolku
Raskausajan digipolku
Työikäisten digipolku
Vammaispalvelun digipolku
Yhteyshenkilöt
Minna Aaltoasiantuntijasairaanhoitaja, epilepsiahoitaja
Puh:044 440 3669Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesälomakausi vaikuttaa osaan sote-palveluista3.6.2026 09:58:28 EEST | Tiedote
Suurin osa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palveluista on käytettävissä normaalisti läpi kesän. Osa palveluista toimii supistetuin aukioloajoin tai keskittyen tiettyihin toimintoihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote
Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalvelujen tuotannosta asukastilaisuudessa26.5.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalveluiden tuotannosta maanantaina 8. kesäkuuta klo 17:00–18.30. Tilaisuus järjestetään Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä25.5.2026 11:00:52 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme