Etelä-Savon maaseudun kulttuuri vahvistuu EU:n maaseuturahoituksella
Etelä-Savossa on tuettu kulttuuria noin 1,3 miljoonalla eurolla EU:n maaseuturahoituksen rahoituskaudella 2023–2027.

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kulttuuria, joka luo kunnille, kylille ja alueille erityisesti pehmeitä kilpailukykytekijöitä: yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa, osallisuutta, koettua elämänlaatua, ilmapiiriä, fiilistä ja viihtyvyyttä sekä positiivista mielikuvaa ja mainetta. Tutkimukset osoittavat, että taide- ja kulttuuriosallistuminen vahvistaa hyvinvointia sekä mielenterveyttä. Tällä on yhteys hyvään koettuun terveyteen ja pidempään eliniänodotteeseen.
Kulttuurilla ja sen rahoituksella on pehmeiden kilpailukykytekijöiden lisäksi tärkeä rooli myös alueiden ja kuntien elinvoimalle, vetovoimalle ja kilpailukyvylle. Kulttuuri ja luovat alat ovat merkittävä työllistäjä ja omana toimialanaan tuottavat suoria vaikutuksia alueen ja kansantaloudelle. Esimerkiksi festivaalin, museon tai kulttuuritapahtuman kävijät käyttävät paikkakunnan palveluita, joista syntyy suoraa matkailutuloa alueelle.
Juurevaa kulttuuria maaseudulla -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta EU:n maaseuturahoituksen tärkeydestä kulttuurin edistämisessä. Etelä-Savossa nostetaan esiin rahoitusta saaneita kohteita läpi kesän.
Leader-ryhmät merkittävässä roolissa koko Suomen kulttuurielämän hyväksi
EU:n maaseuturahoituksella on Leader-ryhmien kautta edistetty laajasti paikallista kulttuuritoimintaa. Etelä-Savon Leader-ryhmien Veej'jakajan ja SavonLuotsi Leaderin kautta rahoitettu lukuisia erilaisia toimenpiteitä ja kohteita. Paikallisen kulttuurin tukeminen ja vahvistaminen näkyy muun muassa Savonlinnan maaseutualueilla, jossa on tallennettu järvisaariston historiaa sähköiseen ja äänikirjamuotoon, Rantasalmella on kehitetty kulttuuritapahtumia ja musiikkia levytyspilotin muodossa. Sulkavalla on järjestetty paikallishistoriaa ja käsityöperinnettä esiin tuovia hankkeita ja Mikkelin maaseutualueilla on tuotu kulttuuriperintöä digitaalisesti esiin sekä järjestetty yhteisöllisyyttä tuovia tapahtumia.
– Etelä-Savon kulttuuristrategian mukaan kulttuurinen osallisuus ja kulttuurihyvinvointi kuuluvat olennaisena osana hyvään elämään. Leaderin tukemat kulttuurihankkeet ponnistavat paikallisista olosuhteista: luonnosta, ihmisistä ja paikallisen kulttuurin ilmenemismuodoista, elinkeinoista ja elämäntavoista. Tuemme ja vahvistamme siis paikallisten yhteisöjen ja laajemmin koko yhteiskunnan resilienssiä paikallisista lähtökohdista, kertoo Sini Yläsaari SavonLuotsi Leaderista.
Taiteen edistämiskeskuksen juuri julkaistun selvityksen mukaan taide, kulttuuri ja luovat alat huomioidaan kaikissa Suomen 53 Leader-ryhmän strategioissa. Monissa strategioissa korostuvat kyläkulttuuri tapahtumineen sekä paikallinen kulttuuriperintö, jotka sopivat luontevasti maaseudun ja kylien kehittämistoimintaan.
Leader-ryhmät myös myöntävät EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi Nuoriso Leader-hankkeille, joiden rahoitus tulee yleensä kunnilta. Myös näissä hankkeissa kulttuuri on esillä.
EU:n maaseuturahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät ympäri Suomen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Saarinen, hankeneuvoja Veej'jakaja ry, essi.saarinen@veejjakaja.fi, p. 0440 155 219
Sini Yläsaari, hankeneuvoja SavonLuotsi Leader ry, sini.ylasaari@savonluotsi.fi, p. 044 976 6880
Mervi Ukkonen, maaseutuasiantuntija, Etelä-Savon ELY-keskus, mervi.ukkonen@ely-keskus.fi, p. 0295 024 038
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Sinilevähavaintoja tehty vähemmän kuin edellisellä viikolla Etelä-Savossa –ajankohdalle tyypillinen sinilevätilanne jatkuu31.7.2025 10:15:09 EEST | Tiedote
Kuluvalla viikolla viranomaisten havainnointipaikoilla ei ole havaittu sinilevää ja tilanne on siten pysynyt ennallaan edelliseen viikkoon verrattuna. Myös kansalaisilta saadut sinilevähavainnot ovat vähentyneet viime viikkoon verrattuna.
Koulujen päättyminen lisäsi erityisesti naisten työttömyyttä kesäkuussa22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli kesäkuun lopussa noin 6 252 työtöntä eli vajaa 400 enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 356, missä oli laskua vuodentakaisesta 10 %. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 11 % ja miesten 4 %.
Peltovalvonnat alkaneet Etelä-Savossa7.7.2025 09:42:44 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloitti maatilojen peltotukien valvontakäynnit heinäkuun alussa. Paikan päällä valvontakäynti tehdään tänä vuonna 33 tilalle. Tilakäyntien ohella tukiehtojen toteutumista seurataan satelliittikuvien avulla.
Etelä-Savon ELY-keskus tukee Etelä-Savon rakennusperinnön säilyttämistä 72 000 eurolla4.7.2025 08:11:36 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus myönsi kesäkuussa noin 72 000 euroa tukea alueen rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoidon kunnostustöihin. Hakemuksia saapui lähes 800 000 euron edestä, ja avustusta myönnettiin 21 kohteelle. Keskimääräinen avustussumma oli noin 3500 euroa, ja avustukset kohdistuivat erityisesti katon ja julkisivujen kunnostuksiin sekä hirsirunkojen korjauksiin.
Sinilevähavainnot lisääntyneet – kansalaishavaintoja tullut laajalti Etelä-Savon alueelta3.7.2025 13:10:49 EEST | Tiedote
Kuluvalla viikolla virallisilla havainnointipaikoilla sinilevää on ilmoitettu olevan viidessä paikassa. Sinilevää on ollut hieman Pieksämäen Heiniöllä ja Juvan Murtosella. Runsaasti levää on havaittu Mikkelin Ukonvedellä ja Pitkäjärvellä sekä Mäntyharjun Pyhävedellä. Edeltävään viikkoon verrattuna sinilevämäärät ovat lisääntyneet. Kansalaishavaintoja on tehty sinilevästä ympäri Etelä-Savoa. Levää on havainnoitu suurimmaksi osaksi olevan hieman tai runsaasti, mutta Puumalan Haapaselällä jopa erittäin runsaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme