Suolistosyöpien määrä nousi seulonnan myötä – helpotusta odotettavissa lähivuosina
30.6.2025 10:00:00 EEST | Syöpäjärjestöt | Tiedote
Suolistosyövän seulonta alkoi koko maassa vuonna 2022. Seulontaohjelma on lisännyt havaittujen syöpien määrää voimakkaasti jo ensimmäisinä vuosina, kuten odotettiin.

Suolistosyöpien vuotuinen määrä kasvoi peräti 17 % suolistosyövän seulontaohjelman toisena vuonna verrattuna seulontaa edeltävään aikaan. Vuonna 2023 suolistosyöpiä todettiin seulonnassa 770 ja kaikkiaan 4 537.
– Syöpätapausten kasvu johtuu oireettomien syöpien löytymisestä, mihin seulonnassa myös pyritään. Jatkossa ilmaantuvuus kääntyy laskuun, sillä suolistoseulonnassa poistetaan myös syöpien esiasteita ja näin estetään syöpien kehittyminen – tämä vaikutus näkyy kuitenkin muutaman vuoden viipeellä, Syöpärekisterin kehittämispäällikkö Aapeli Nevala selventää.
Pohjoismaista Tanskassa on perinteisesti ollut korkea suolistosyövän ilmaantuvuus. Maassa aloitettiin seulonta kymmenen vuotta sitten, ja nyt seulonnan ennaltaehkäisevä vaikutus alkaa näkyä. Tanskassa tilastoitiin vuonna 2023 matalin suolistosyöpäilmaantuvuus sitten 1960-luvun. Samalla Tanska alitti ensimmäistä kertaa syöpärekisteröinnin historiassa Suomen ikävakioidun suolistosyöpäilmaantuvuuden.
– Uuden seulontaohjelman alkuvuodet ovat aina haastavia: positiivisia testituloksia tulee paljon, oireettomia syöpiä löytyy enemmän ja jatkotutkimuksiin syntyy ruuhkaa. Suomessa nämä vaikeimmat vuodet ovat nyt takana. Seuraavina vuosina jatkotutkimusjonot lyhenevät ja muutaman vuoden päästä myös suolistosyöpäilmaantuvuus alkaa pudota, Nevala ennakoi.
Osallistumisessa yhä suuria eroja väestöryhmien välillä
Suomen Syöpärekisteri on tänään julkaissut vuosiraportit valtakunnallisista kohdunkaulan syövän, rintasyövän ja suolistosyövän seulontaohjelmista. Vuosiraporteissa tarkastellaan seulontaan osallistumista ja seulonnan tuloksia muun muassa väestöryhmittäin.
Vuosiraporteista käy ilmi, että matalammin koulutetut sekä äidinkielenään ei-kotimaista kieltä puhuvat osallistuvat seulontoihin selvästi muita harvemmin. Suolistosyövän seulontaan osallistui peruskoulutuksen saaneista 63 %, kun korkeasti koulutetuilla osallistumisaste oli 80 %. Kotimaisen äidinkielen omaavilla osallistumisaste oli 75 %, kun muun äidinkielen omaavista vain 54 % osallistui. Vastaavanlaiset erot osallistumisessa ovat nähtävissä myös rintasyövän ja kohdunkaulan syövän seulontaohjelmissa.
Hyvinvointialueet ensimmäistä kertaa vastuussa
Vuosi 2023 oli ensimmäinen vuosi, jolloin hyvinvointialueet vastasivat seulonnoista. Aiemmin järjestäjinä toimivat kunnat. Merkittäviä eroja aiempiin vuosiin ei ole Syöpärekisterin tilastotietojen mukaan havaittavissa. Esimerkiksi seulontojen osallistumisaktiivisuus pysyi pääosin vakaalla tasolla. Kohdunkaulan syövän seulontaohjelmassa osallistumisosuus oli 72 % ja rintasyövän seulontaohjelmassa 82 %. Suolistosyövän seulonnassa osallistumisaste laski kolmella prosenttiyksiköllä ja oli 74 %.
– Syöpäseulontaohjelma ei estä yhtään syöpäkuolemaa ilman, että siihen osallistutaan. Pienestä pudotuksesta suolistoseulonnassa huolimatta Suomessa osallistuminen on edelleen kansainvälisesti huipputasoa, ja toivottavasti saamme pidettyä jatkossakin tästä kiinni, Nevala päättää.
Kattavammat tiedot syöpäseulontojen toteutumisesta löytyvät vuosiraportista ja vuositilastosta:
Yhteyshenkilöt
Aapeli NevalaKehittämispäällikkö, suolistosyövän seulontaSuomen Syöpärekisteri
Puh:044 536 4365aapeli.nevala@cancer.fiNina AiristoViestinnän asiantuntijaSyöpäjärjestöt
Puh:050 560 4334nina.airisto@cancer.fiKuvat

Syöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Syöpäseulontoihin osallistumisessa merkittäviä eroja väestöryhmien välillä21.5.2026 12:33:35 EEST | Tiedote
Suomessa osallistutaan syöpäseulontoihin aktiivisesti, mutta väestöryhmien väliset erot ovat suuria, käy ilmi tänään julkaistuista Suomen Syöpärekisterin vuoden 2024 seulontatilastoista. Tuoreet tilastot osoittavat samalla, että valtaosa seulontaikäisten suolistosyövistä löytyy seulonnassa ja 1200 rintasyöpää todettiin alle seulontaikäisillä vuosina 2023–2024.
Syöpäjärjestöt: Kustannusvaikuttava syövänhoito vaatii kansallisia hoitosuosituksia ja syövän laaturekisteriä20.5.2026 15:50:03 EEST | Tiedote
Syövän hoitotulokset vaihtelevat jo nyt alueellisesti ja ihmisten sosioekonomisen aseman mukaan. Asiakasmaksujen korotukset voivat nostaa hoitoon hakeutumisen kynnystä entisestään ja syövät voivat siksi jatkossa löytyä entistä levinneempinä ja kalliimpina hoitaa. Hoitoon pääsyn esteet perusterveydenhuollossa ovat nyt pullonkaula syövän varhaiselle toteamiselle ja yhdenvertaiselle syövänhoidolle, varoittaa Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunta.
Tutkimus: Kohdunkaulan syöpiä löytyy yhä enemmän seulontaikäisillä12.5.2026 14:09:46 EEST | Tiedote
Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus on kasvanut 2010-luvulta lähtien erityisesti seulontaikäisten keskuudessa. Kasvu näkyy sekä seulontaan osallistuneilla että osallistumattomilla.
Syöpäjärjestöt: Lisäleikkaukset järjestöille vaarantavat potilaiden tuen23.4.2026 16:15:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt pitää järjestörahoituksen lisäleikkauksia harkitsemattomina ja lyhytnäköisinä.
Keuhkosyövän toteamisessa on eroja hyvinvointialueiden välillä – tietojen kattavuudessa edelleen parannettavaa23.4.2026 08:30:15 EEST | Tiedote
Kansallisessa syöpien laaturekisterihankkeessa julkaistu toinen keuhkosyöpäraportti antaa selkeitä viitteitä siitä, että keuhkosyöpä todetaan usein vasta edenneessä vaiheessa. Tulokset viittaavat myös alueellisiin eroihin diagnostiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme