Tampereen yliopistoon valittiin lähes 3700 uutta opiskelijaa
1.7.2025 10:55:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tampereen yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin on valittu yhteensä lähes 3700 uutta opiskelijaa yhteishaun, avoimen väylän haun ja siirtohaun kautta. Hakijamäärä ja hyväksyttyjen määrä kasvoivat edellisvuodesta. Tampereen yliopisto oli Suomen toiseksi suosituin yliopisto ensisijaisten hakemusten perusteella.

Kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon oli yhteensä 33 995 hakijaa. Hakijamäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna (2024: 31 629). Ensisijaisia hakemuksia Tampereen yliopistoon oli yhteishaussa 12 983 (2024: 12 238).
Hyväksyttyjen kokonaismäärä 3680 kasvoi edellisvuodesta (2024: 3531).
Opiskelijavalinnan tulokset valmistuvat vaiheittain
Osa hakijoista on saanut tietää opiskelupaikasta jo toukokuussa, kun todistusvalinnan tulokset julkaistiin.
Tampereen yliopisto järjesti 26.5. ja 2.–6.6. yhdeksän kansallista valintakoetta. Valintakokeita järjestettiin Hervannan, keskustan ja Kaupin kampuksilla. Tampere oli kokelaiden määrissä toiseksi isoin koepaikkakunta, kokeisiin osallistui runsaat 8200 hakijaa.
Avoimen yliopiston väylien ja näyttöreittiopintojen kautta hyväksyttiin yhteensä 167 opiskelijaa. Näyttöreitillä voi hakea, jos on suorittanut hakukohteen mukaan vaaditun opintojakson tietyin kriteerein. Avoimen yliopiston opintojen perusteella valitut ovat suorittaneet ennalta määritellyt väyläopinnot vaadituin kriteerein tai valintaperusteissa määritellyn määrän opintoja.
Tampereen yliopiston kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin opiskelijat valittiin aikaisemmin keväällä.
Lopullinen aloittavien opiskelijoiden määrä selviää vasta elokuussa, kun varasijoilta hyväksyminen päättyy.
Opiskelupaikka vastaanotettava viimeistään 10. heinäkuuta
Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä Oma opintopolku -palvelussa. Kevään 2025 hauissa paikka on otettava vastaan viimeistään 10.7.2025 kello 15.00.
Kaikki kevään toisessa yhteishaussa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta. Varasijavalinta päättyy 5.8.2025 kello 15.00.
Tervetuloa yhteisöömme, uudet opiskelijat!
Uusien opiskelijoiden orientaatioviikko toteutetaan kampuksilla 18.–22.8.2025. Orientaatioviikolla järjestetään tärkeitä infotilaisuuksia, opintojen suunnitteluun keskittyviä työpajoja, verkkoluentoja sekä uuden opiskelijan palvelumessut. Myös tuutoriryhmät kokoontuvat heti ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien.
Kaikkien opiskelijaksi hyväksyttyjen uusien opiskelijoiden tulee perehtyä hyvissä ajoin uusille opiskelijoille tarkoitettuun tervetulosivuun, orientaation Moodle-alueeseen (avautuu 1. elokuuta 2025) ja tutkinto-ohjelmakohtaisiin tarkempiin tietoihin yliopiston nettisivuilla Opiskelijan oppaassa.
Linkit
Opiskelijavalinnan tilastoja (tiedot päivittyvät)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen yliopiston hakijapalvelut
0294 520 400 (ma-ke ja to kello 12–14)
hakijapalvelut.tau@tuni.fi
Median yhteydenotot
Kaisa Keskitalo, päällikkö, Opiskelija- ja hakijapalvelut
040 754 5951
kaisa.keskitalo@tuni.fi
Kuvat

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Voiko digitalisaatio parantaa mielenterveyttä? DIGIMENT-hankkeelle kuuden miljoonan euron rahoitus11.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat nopeasti tapoja, joilla ihmiset oppivat, käyttävät palveluita ja hakevat apua. Tampereen yliopiston johtamassa DIGIMENT-tutkimuskonsortiossa selvitetään, miten digitaalisia ympäristöjä voidaan hyödyntää mielenterveyden edistämisessä, ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon kehittämisessä.
Mobiilipeli aktivoi kaupunkilaiset suojelemaan uhanalaista perhosta Tampereella8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalassa toteutettu INNATURE-luontopeli on päättynyt. Kesän aikana kaupunkilaiset etsivät ja kuvasivat Crowdsorsa-mobiilipelin avulla metsäapilaa, joka on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin ravintokasvi. Pelaajat tekivät alueelta yhteensä noin 85 havaintoa apilan kasvupaikoista. He osallistuivat peliin vapaaehtoisesti ilman rahallista palkkiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme