Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta
Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.

Yhtenä merkittävänä muutoksena jatkossa alle 30m2 talousrakennuksen ja alle 50m2 katoksen saa rakentaa ilman rakennuslupaa.
”Orpon hallituksen toimesta rakentamislakiin tehtiin merkittäviä byrokratiaa vähentäviä muutoksia. Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, Sammallahti aloittaa.
Orpon hallituksen toimesta myös rantasaunan rakentaminen on mahdollista yhä useammalla rantatontilla.
”Useassa kunnassa jopa pienten rantasaunojen rakentaminen on ollut yksiselitteisesti kiellettyä. Jatkossa kunta ei voi kieltää rantarakentamista rakennusjärjestyksen perusteella. Aiemmin rantasauna on ollut käytännössä vain sellaisilla tonteilla, joille se on ennen ylikireää sääntelyä rakennettu. Nyt yhä useamman mökkiläisen on mahdollista saunoa rantaviivan lähellä”, Sammallahti jatkaa.
Vaikka rakentamisen sääntelyä kevennetäänkin, eivät muutokset Sammallahden mukaan aiheuta rakentamiseen ”villiä länttä”.
”Tontilla pitää yhä jatkossakin olla riittävästi rakennusoikeutta, jotta lupavapaita rakennuksia saa rakentaa. Lisäksi rakennusten tulee olla mahdollisen yleis-, asema- tai rantakaavan mukaisia. Lakia pitää noudattaa myös jäte- ja hulevesien osalta. Kukaan ei halua pilata kaunista suomalaista luontoa. Lakimuutoksella lisätään kansalaisten vapautta päättää itse siitä, mitä ja mihin omalla tontilla saa rakentaa”, Sammallahti päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tere SammallahtiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: SDP ei osaa esittää säästöjä tuhlaamatta niitä heti uusiin kohteisiin2.7.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
”On vaikeaa ottaa tosissaan SDP:n puheita valtiontalouden tasapainottamisesta, kun säästökohteiden perään luetellaan heti uusia menoeriä ja jo tehtyjen säästöjen perumisia”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen kommentoi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin Ilta-Sanomille antamaa haastattelua.
Kokoomuksen Valkonen: ”Kukaan yrittäjä ei tahdo irtisanoa ilman hyvää syytä”1.7.2025 11:25:59 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen mukaan lakiesitys irtisanomisen helpottamisesta madaltaa työllistämisen kynnystä erityisesti pk-yrityksissä ja vahvistaa oikeudenmukaisuutta työpaikoilla. Valkonen muistuttaa alisuoriutumisen olevan jo nyt irtisanomisperuste, jonka kriteereitä esityksessä täsmennetään. ”Selkeät pelisäännöt hyödyttävät sekä työntekijöitä että työnantajia.”
Kokoomuksen Sirén: Kiitos Orpon hallituksen alusten käymälävesien laskeminen Itämereen päättyy tänään1.7.2025 07:39:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi vuoden 2024 lopulla hallitusohjelman mukaisen esityksen, jonka perusteella käymäläjätevesien laskeminen Suomen aluevesillä päättyy tänään 1.7.2025. Harmaan veden osalta kielto astuu voimaan vuoden 2029 alussa.
Kokoomuksen Partanen: Mäkysen puheet ovat osoitus SDP:n talouspolitiikan sekavuudesta – ”Missä Lindtmanin leikkauslistat?”30.6.2025 11:05:01 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen haluaa perua hallituksen säästötoimia ja työmarkkinoille tehtyjä uudistuksia. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan SDP:n pitkään jatkunut talouspolitiikan linjan sekavuus on vastuutonta tilanteessa, jossa valtiovarainministeriö varoittaa jopa 5-9 miljardin euron lisäsopeutustarpeesta ensi vaalikaudella.
Kokoomuksen Kopra: Velkajarru tarvitaan tulevien sukupolvien turvaksi28.6.2025 10:48:00 EEST | Tiedote
“Valtion velan hoitaminen tulee olemaan vielä monen hallituksen pöydällä. Parlamentaarinen sitoutuminen velkajarruun on välttämätöntä, jos haluamme taata hyvinvoinnin tuleville sukupolville”, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme