Kokoomuksen Satonen: Hallitus houkuttelee huippuosaajia Suomeen verokannustimella
4.7.2025 10:12:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus keventää ulkomaisten huippuosaajien verotusta niin kutsutulla avainhenkilön lähdeverolla. ”Kyse ei ole vain työvoiman saatavuudesta, vaan Suomen pitkän aikavälin kilpailukyvystä”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen.

”Talouskasvu edellyttää sitä, että Suomessa on riittävästi osaavaa työvoimaa. On erinomaista, että hallitus vahvistaa nyt kannustimia, jotka tekevät Suomesta aidosti houkuttelevan vaihtoehdon kansainvälisille huippuosaajille”, Satonen sanoo.
Avainhenkilöt maksavat progressiivisen tuloveron sijaan 32 prosentin lähdeveroa. Hallitus päätti kevään kasvuriihessä laskea lähdeveron 25 prosenttiin sekä toteuttaa uuden verohuojennuksen paluumuuttaville Suomen kansalaisille.
Jo aiemmin tällä kaudella hallitus pidensi avainhenkilön maassaoloaikaa neljästä seitsemään vuoteen. Hallitus päätti lisäksi käynnistää työn Euroopan parhaiden työsuhdekannustinjärjestelmien luomiseksi.
”Me kilpailemme kansainvälisesti samoista huippuosaajista kuin muutkin länsimaat. Meidän on pystyttävä tarjoamaan mahdollisuus työhön ja juurtumiseen. Jokainen maahan muuttanut ja palannut osaaja on investointi Suomen tulevaisuuteen. Huippuosaajia tarvitaan nimenomaan siksi, että suomalaiset yritykset menestyvät vientimarkkinoilla. He luovat siten omalla osaamisellaan työtä lisää Suomeen”, Satonen sanoo.
Satonen muistuttaa, että osaajapula on monilla aloilla todellinen ja pitkän aikavälin kasvun este, vaikka juuri nyt työvoimaa on paljon reservissä heikon suhdannetilanteen takia.
”Kun kasvu lähtee käyntiin, yritykset tarvitsevat hyvin nopeasti osaavaa työvoimaa päästäkseen kasvuun kiinni. Siksi meidän on oltava valmiina houkuttelemaan ja vastaanottamaan osaajia siinä vaiheessa, kun talouden käänne ottaa vauhtia”, Satonen sanoo.
"Kokoomus on täysin sitoutunut tekemään Suomesta entistä avoimemman ja vetovoimaisemman paikan asua, tehdä työtä ja yrittää. Tarvitsemme uutta osaamista, uusia ihmisiä ja uusia ideoita”, Satonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kokoomuksen Kaunisto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin21.9.2026 15:19:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kauniston mukaan asiakasmaksuista käytävä keskustelu ei saa hämärtää olennaista: kokoomus haluaa vahvistaa, ei kaventaa, naisen oikeutta päättää raskaudestaan.
Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme