Vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien määrä jatkoi kasvuaan – tilastollinen vuosikirja 2024 on julkaistu
1.7.2025 12:11:13 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2024 tilastopakettiin on koottu muun muassa vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien rangaistusten pituudet, yleisimmät rikostyypit sekä seuraamuksia suorittavien määriin vaikuttaneet trendit. Vankimäärää ovat kasvattaneet muun muassa aikaisemmat lainsäädännön muutokset, keskimääräisten vankeusaikojen pidentyminen, ulkomaalaisten tekemät rikokset ja tutkintavankien määrän kasvu.

Tutkintavankeja ja ulkomaalaisia vankeja ennätysmäärä
Keskimääräinen päivittäinen vankimäärä oli 3 356, joka oli yli 200 vankia enemmän kuin vuosi aikaisemmin. Tuomiota suorittavien vankien määrä kasvoi 5,5 % (keskimäärin 2 574 vankia) ja tutkintavankien määrä 11,2 % (keskimäärin 782 vankia). Tutkintavankien määrä on viimeksi ollut yhtä suuri 1970-luvulla. Myös ulkomaalaisten vankien päivittäinen keskimäärä oli ennätyksellinen (687 vankia), eli noin 130 vankia enemmän kuin vuonna 2023. Ulkomaalaisten vankien määrä kasvoi yli 20 %.
Vuonna 2024 vapautui 2 814 ehdotonta vankeustuomiota suorittanutta vankia. Heidän keskimääräinen suoritettu rangaistusaikansa oli 11,4 kuukautta. Vankeusajat ovat jonkin verran pidentyneet viime vuosina, sillä vuonna 2015 keskimääräinen suoritettu rangaistusaika oli 10,5 kuukautta. Yli puolet vangeista vapautuu kuitenkin edelleen alle puolessa vuodessa.
Ensikertaisten vankeusvankien osuus on noussut kymmenen viime vuoden aikana 37 prosentista 46 prosenttiin, eli lähes puoleen vangeista. Suurin vankiryhmä päärikoksen perusteella (33 %) muodostui väkivaltarikoksista tuomituista, joista 20 prosenttia tuomittiin henkirikoksista ja 13 prosenttia pahoinpitelyrikoksista. Huumausainerikoksista tuomittujen osuus kaikista vankeusvangeista oli huomattava, 23 prosenttia. Seksuaalirikoksesta tuomittujen osuus kaikista vangeista oli 9 prosenttia.
Karkaamisten määrä on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2024 karkaamisia oli alle viisi. Karkaamisia tapahtui lähinnä työmaalta vankilan aidatun alueen ulkopuolelta, vankia saattavalta vartijalta tai muulta viranomaiselta. Vuonna 2024 vankilan muurien sisäpuolelta ei karannut yhtään vankia.
Loppuun suoritettujen yhdyskuntapalveluiden määrässä selvää nousua
Yhdyskuntaseuraamusta suorittavia oli vuoden 2024 aikana päivittäin keskimäärin 3 941. Yhdyskuntapalveluun tuomittuja oli keskimäärin 1 721. Valmistelevassa vaiheessa olevien henkilöiden osuus kaikista tuomituista laski ensimmäistä kertaa alle 50 prosenttiin, mikä on suotuisa havainto täytäntöönpanojen etenemisen kannalta. Prosessien tehostumisesta kertoo myös loppuun suoritettujen yhdyskuntapalveluiden määrä (1 392), joka nousi kahdeksan prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Täytäntöönpantavaksi tulleiden yhdyskuntapalveluiden määrä (1 810) pysyi aiemman vuoden tasolla.
Ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan tuomittujen keskimäärä nousi 15 prosenttia vuodesta 2023. Nousua tapahtui yksinomaan nuorten, täytäntöönpanon suoritusvaiheessa olevien valvottavien osalta. Nuorisorangaistukseen tuomittuja oli vuonna 2024 hyvin vähän, keskimäärin kymmenen.
Yhdyskuntapalvelua suorittavien yleisin päärikos oli liikennejuopumus. Vuoden 2024 kartoituksessa liikennejuopumuksista tuomittujen osuus oli 41 prosenttia. Seuraavaksi eniten tuomittuja oli omaisuusrikoksista (19 %) sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista (14 %).
Yhdyskuntaseuraamukseen tuomittujen ikäjakaumassa keskimmäisten ikäluokkien osuus korostuu, sillä yli 70 prosenttia tuomituista sijoittuu ikävuosien 21–49 välille. Tuomittujen ikärakenteessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuosien 2023 ja 2024 välillä.
Tilastollinen vuosikirja 2024.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Tuomo Halmeenmäki,
p. 029 5688 486
etunimi.halmeenmaki(at)om.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Fängelsehundar gör upp om mästerskapet i Mäntsälä13.5.2026 14:05:50 EEST | Pressmeddelande
I Mäntsälä ordnas den 26 till 28 maj 2026 FM-tävlingar för fängelsehundar, där hundar som arbetar i fängelser tillsammans med sina förare tävlar om det nationella mästerskapet. Tävlingsplatsen är Keudas enhet Saaren kartano i Mäntsälä. Allmänheten och representanter för media är välkomna att följa tävlingarna.
Vankilakoirat ottavat mittaa toisistaan Mäntsälässä13.5.2026 11:26:51 EEST | Tiedote
Mäntsälässä järjestetään 26.–28.5.2026 vankilakoirien SM-kilpailut, joissa vankiloissa työskentelevät koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Kilpailupaikkana toimii Keudan toimipiste Saaren kartano. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Våldsbrott är det vanligaste primära brottet – statistisk årsbok 2025 publicerad5.5.2026 10:01:55 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndighetens statistiska årsbok 2025 sammanställer uppgifter om primära brott hos dömda och personer som avtjänar samhällspåföljd, längder på straff samt trender som påverkat antalet personer som avtjänar påföljder.
Väkivaltarikos on vankien yleisin päärikos – tilastollinen vuosikirja 2025 on julkaistu5.5.2026 10:01:55 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2025 tilastollinen vuosikirja kokoaa yhteen muun muassa vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien päärikokset, rangaistusten pituudet ja seuraamuksia suorittavien määriin vaikuttaneet trendit.
Violent offences are the most common principal offence among prisoners – Statistical Yearbook 2025 published5.5.2026 10:01:55 EEST | Press release
The Statistical Yearbook 2025 of the Prison and Probation Service compiles data on, among other things, the principal offences, the lengths of sentences, and the trends affecting the number of persons serving prison sentences or community sanctions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme