Matalapaine tuo Suomeen torstaina runsaita sateita, perjantaina erittäin kovaa tuulta
1.7.2025 14:30:22 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Matalapaine tuo maan etelä- ja keskiosaan mahdollisesti vaarallista säätä torstaiksi ja perjantaiksi.
Ilmatieteen laitoksen tiistaina 1. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa voi esiintyä torstaina ja perjantaina rankkasateita ja ukkosta. Lisäksi luoteistuuli voi olla perjantaina erittäin kovaa.
Etelä-Ruotsista läntiseen Suomeen saapuvaan matalapaineeseen liittyvä vesisade voi alkaa maan länsi- ja eteläosassa jo torstaina aamulla, ja päivän mittaan sadealue levittäytyy kohti itää ja pohjoista. Eniten sataa tämänhetkisen ennusteen mukaan maan keskivaiheilla, missä sademäärä voi yltää jopa 30–50 millimetriin perjantai-iltaan mennessä.
Ukkosta voi esiintyä torstaina päivällä etenkin maan eteläosassa, mutta suurin ukkosen todennäköisyys on torstai-illasta perjantaipäivään maan itäosassa ja Kainuussa.
Puuskainen tuuli voi aiheuttaa vahinkoja Suomen etelä- ja keskiosassa
Kun matalapaineen keskus siirtyy perjantaina vähitellen Suomen itäpuolelle, luoteenpuoleinen tuuli voimistuu. Kovimmat tuulenpuuskat maan etelä- ja keskiosassa voivat puhaltaa perjantaina yli 20 metriä sekunnissa. Näin kova tuuli tietää vahinkoja puihin ja väliaikaisiin rakennelmiin, kuten telttoihin ja telineisiin.
”Tuulen voimakkuuteen, kuten koko tilanteeseen muutenkin, liittyy vielä paljon epävarmuuksia. Varsin varmalta kuitenkin näyttää, että vakavanlainen säätilanne on tulossa osaan maata. Viikonlopun sää näyttää rauhallisemmalta”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo.
Maan pohjoisosassa pohjoisenpuoleinen tuuli voimistuu jonkin verran, mutta tuulen tai matalapaineeseen liittyvän vesisateen ei ennusteta aiheuttavan vahinkoja Kainuuta pohjoisempana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Viikonlopun sää on sateiden sävyttämää, etelässä on myös tuulista17.9.2026 15:32:13 EEST | Tiedote
Syyskuu on edennyt sään puolesta tavanomaisissa lämpötiloissa, eikä tilanteeseen ole tulossa muutosta viikonloppuna. Suomen lähellä liikkuvien matalapaineiden takia sää jatkuu epävakaisena ja etenkin maan eteläosassa tuuli voimistuu puuskaiseksi.
Oliko El Niñolla vaikutusta Länsi-Euroopan kuumaan kesään?11.9.2026 10:53:52 EEST | Blogi
Euroopan kesän 2026 lämpötiloissa näkyi selvä itä-länsisuuntainen kontrasti: lännessä oli ennätyslämmintä, idässä viileämpää. Tällainen alueellinen jakauma on tyypillistä El Niño -kesinä, vaikka ilmiön vaikutusta tämän kesän lämpötiloihin ei voida aukottomasti todistaa pelkällä tilastollisella vertailulla.
Elokuu oli maailmanlaajuisesti lämpimin10.9.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin elokuu. Samalla se oli mittaushistorian lämpimin kuukausi yhdessä vuoden 2023 heinäkuun kanssa.
Kesän UV-säteilykertymä oli Suomessa tavanomaista alhaisempi4.9.2026 10:05:59 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteilykertymät jäivät kesä-elokuussa koko maassa alle tavanomaisen tason. Voimakasta UV-säteilyä mitattiin kuitenkin yhtä monena päivänä kuin kesäisin keskimäärin.
ESA laukaisee FLEX-satelliitin syyskuussa – Ilmatieteen laitoksen menetelmät auttavat tutkimaan kasvien yhteyttämistä2.9.2026 10:28:16 EEST | Tiedote
Euroopan avaruusjärjestö ESAn kasvien yhteyttämistä tutkiva FLEX-satelliitti on määrä laukaista 15. syyskuuta. Ilmatieteen laitos on kehittänyt FLEX-missiota varten menetelmiä, joiden avulla satelliittimittauksissa voidaan ottaa huomioon ilmakehän vaikutus ja määrittää yhteyttämiseen liittyvä fluoresenssisignaali tarkasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme