Lopettaneiden yritysten määrä kasvoi edelleen voimakkaasti tammi-maaliskuussa
3.7.2025 08:01:40 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä toimintansa aloitti lähes 11 000 yritystä. Samaan aikaan toimintansa lopetti runsaat 21 000 yritystä, kun vuoden 2024 tammi-maaliskuussa lopettaneita yrityksiä oli noin 12 700.
Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen yritysdemografia-tilastosta.
”Lopettaneita yrityksiä on ollut viimeisen kuuden kuukauden aikana jo 38 500, kun tyypillisesti vuosittain lopettaneiden yritysten määrä on 30 000”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö.
”Lopettaneiden yritysten suureen määrään vaikuttanee lainsäädännön muutos, jonka mukaan vuoden 2025 alusta alkaen pienet yritykset eivät ole enää oikeutettuja arvonlisäveron kevennykseen”, Veistämö toteaa.
Arvonlisäveron kevennys on koskenut niitä alv-rekisterissä olevia yrityksiä, joiden tilikauden liikevaihto on alle 30 000 euroa.
Aloittaneiden yritysten määrä väheni eniten Kainuussa
Aloittaneiden yritysten määrä puolestaan väheni tammi-maaliskuussa 13 % edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Varsinais-Suomea lukuun ottamatta aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa, eniten Kainuussa.
”Lopettaneiden yritysten määrä verrattuna aloittaneisiin on suhteellisesti suurin Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla, joissa lopettaneita yrityksiä oli melkein kolme kertaa enemmän kuin aloittaneita. Suhteellisesti vähiten lopettaneita yrityksiä oli Uudellamaalla”, Veistämö sanoo.
Aloittaneiden yritysten määrä kasvoi kuitenkin joillakin toimialoilla, kuten kiinteistöalan toiminnassa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa sekä rakentamisessa.
“Kiinteistöalan ja rahoitus- ja vakuutustoiminnan toimialoilla aloittaneita yrityksiä oli enemmän kuin lopettaneita yrityksiä. Myös rakentamisessa aloittaneiden yritysten määrä kasvoi, mutta lopettaneiden määrä oli silti aloittaneita suurempi”, Veistämö kuvailee.
”Koulutuksen sekä taiteiden, viihteen ja virkistyksen toimialoilla oli puolestaan yli neljä kertaa enemmän lopettaneita kuin aloittaneita yrityksiä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi VeistämöYliaktuaari
Puh:029 551 3546tommi.veistamo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Konkurssien määrä laski hieman toukokuussa, mutta työpaikkavaikutukset kasvoivat12.6.2026 08:01:48 EEST | Tiedote
Konkurssiin haettiin toukokuussa kaikkiaan 320 yritystä, mikä oli 46 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssien henkilöstövaikutukset olivat kuitenkin selvästi viime vuoden toukokuuta suuremmat.
Suurperheiden äitien työllisyysaste on muita matalampi10.6.2026 08:02:21 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 useampilapsisten perheiden äitien työllisyysaste oli matala verrattuna yksi- ja kaksilapsisiin perheisiin. Myös äidin syntyperä vaikuttaa työmarkkina-asemaan: suomalaistaustaisten äitien työllisyysaste on korkeampi kuin ulkomaalaistaustaisten äitien.
Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhrien määrä nousi ennätykseen vuonna 20259.6.2026 08:02:55 EEST | Tiedote
Viranomaisten tietoon viime vuonna tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli kaikkiaan 15 500 uhria, mikä oli viidenneksen enemmän kuin vuonna 2024.
Vieraskieliset perheet yleistyneet – ukrainalaisia perheitä jo lähes 7 0001.6.2026 08:04:20 EEST | Tiedote
Suomessa 8 % kaikista perheistä oli vuonna 2025 sellaisia, joissa ainoa vanhempi tai molemmat puolisot olivat vieraskielisiä. Osuus on sama kuin vuotta aiemmin. Pitkällä aikavälillä kasvu on kuitenkin ollut reipasta. Vuonna 1995 vieraskielisiä perheitä oli vain 1 % kaikista perheistä.
Suomen talous ampaisi laajaan kasvuun tammi-maaliskuussa – yhtenä syynä puolustusinvestoinnit29.5.2026 08:02:40 EEST | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi tammi-maaliskuussa 0,9 % edellisen vuosineljänneksen tasolta. Kysyntää kasvattivat investointien, viennin sekä yksityisen kulutuksen kasvu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme