Sinilevähavaintojen määrä lisääntynyt hieman sisävesillä, rannikolla ja Suomenlahden avomerialueilla
Sisävesien sinilevätilanne etenee keskikesälle tyypilliseen tapaan, rannikkoalueilla levää on puolestaan havaittu hieman tavallista vähemmän. Itäisellä Suomenlahdella sinilevää on kuitenkin havaittavissa niin rannikolla kuin avomerialueilla. Loppuviikon kovat tuulet sekoittavat sinilevän veteen vaikeuttaen sen havainnointia.

Sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet sisävesillä edellisviikosta, mutta ovat keskikesälle tyypillisellä tasolla. Loppuviikon kovat tuulet sekoittavat sinilevän veteen, mikä vaikeuttaa sinilevien havainnointia. Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilla ei ole havaittu erittäin runsaasti levää kuluvalla viikolla. Runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä viidellä havaintopaikalla Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa sekä Pirkanmaalla. Hieman sinilevää on havaittu yhteensä 33:lla sisävesien havaintopaikalla Etelä- ja Keski-Suomessa.
Myös rannikkoalueilla sinilevähavaintojen määrä on hieman lisääntynyt, mutta sinilevää on yhä hieman vähemmän kuin tyypillisesti tähän aikaan kesästä. Kahdella valtakunnallisen sinileväseurannan rannikon havaintopaikalla Kymenlaakson alueella havaittiin runsaasti levää. Yhteensä kahdeksalla rannikon havaintopaikalla, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla, on havaittu hieman levää.
Suomenlahden avomerialueilla sinilevää on esiintynyt veteen sekoittuneena enemmän kuin viime viikolla. Alkuviikon säät suosivat sinilevän kertymistä pintaan, mutta Suomenlahden länsiosissa ja pääaltaan pohjoisosissa ei ole ollut laajoja sinilevän pintakukintoja. Sen sijaan keskiviikkona itäisellä Suomenlahdella havaittiin paikoitellen sinilevää pintakerroksessa avomerialueilla sekä muutamilla ulommilla rannikkovesimuodostumilla. Selkämeren avomerialueelta ei ole sinilevähavaintoja.
Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kansalaishavaintojen määrä on kasvanut runsaasti edellisestä viikosta, ja kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin sekä Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 331 kansalaishavaintoa. Tuulinen sää on voinut ajaa sinileväkukintoja lautoiksi rantaveteen, jolloin sinilevän määrä on voinut vaikuttaa runsaammalta kuin se todellisuudessa on. Havaintoja tehdessä on hyvä muistaa, että sinileväesiintymät voivat olla hyvin paikallisia ja tuulten mukana ohimeneviä.
Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä ELY-keskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu lähes 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilta maata sisävesiltä, rannikolta ja saaristosta.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai 19.6. - 7.8.2025. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin ja lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä:
Vilma Rikala, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 0295 251 085
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat


Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 18.–22.8.202514.8.2025 11:51:03 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Få pollinerare på grund av den kalla försommaren14.8.2025 10:21:25 EEST | Pressmeddelande
Sommaren har varit svår för pollinerare, visar det observationsmaterial som Finlands miljöcentral har sammanställt. Till följd av den kyliga försommaren har färre dagfjärilar och humlor observerats än året innan.
Pölyttäjät vähälukuisia kylmän alkukesän vuoksi14.8.2025 08:48:59 EEST | Tiedote
Kuluva kesä on ollut pölyttäjille vaikea, selviää Suomen ympäristökeskuksen kokoamista havaintoaineistoista. Kolean alkukesän seurauksena sekä päiväperhosia että kimalaisia on havaittu laskennoissa edellisvuotta vähemmän.
The blue-green algae situation has remained calm7.8.2025 13:05:00 EEST | Press release
During the past week, the blue-green algae situation has remained calm in inland waters, coastal areas, and open sea areas. Less blue-green algae has been observed in inland waters and coastal areas than is typical for late summer. The situation has also remained stable in open sea areas, with windy weather keeping the algae mixed into the water across all water areas.
Läget med cyanobakterier har förblivit lugnt7.8.2025 13:05:00 EEST | Pressmeddelande
Under den gångna veckan har situationen med cyanobakterier varit lugn både i insjöar, kustområden och öppet hav. Det har observerats mindre cyanobakterier i insjöar och längs kusterna än vad som är vanligt för sensommaren. Även på öppet hav har situationen varit stabil, och det blåsiga vädret har hållit cyanobakterierna väl blandade i vattnet över hela vattenområdena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme