Komissio esittää 90 % päästövähennystavoitetta vuodelle 2040
Euroopan komissio esittää ilmastolain päivityksessä, että päästöjä pitää 2040 mennessä vähentää 90 % vuoden 1990 tasosta. Tavoite vahvistaa Suomen vähähiilisyydelle perustuvia mahdollisuuksia, jos tilaisuuteen osataan tarttua. Energiateollisuus pitää esitystä hyvänä.
Euroopan komission tuore esitys täydentää olemassa olevaa ilmastolakia vuodelle 2040 asetetulla välitavoitteella voimaan jäävän vuoden 2030 tavoitteen lisäksi. Välitavoitteena on yhdeksänkymmenen prosentit päästövähennykset vuoteen 2040 mennessä, joka on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa.
Komission esitys uudistetuksi ilmastolaiksi on askel kohti kestävämpää ja ympäristöystävällisempää tulevaisuutta. Tavoitteen saavuttamiseksi sähkön- ja lämmöntuotannon on käytännössä oltava lähes päästötöntä EU:n alueella vuoteen 2040 mennessä. Suomessa tähän päästään jo 2030.
Tavoitteiden toteutuminen edellyttää laajan keinovalikoiman hyödyntämistä. Tarvitaan merkittäviä toimia liikenteen ja teollisuuden puhdistamiseksi sähköistämällä sekä autot, että tehtaat. Tarvitaan hiilidioksidin talteenottoa, bioenergiaa, nielujen kasvattamista ja päästöttömään tuotantoon tehtäviä mittavia investointeja. Investoinnit ovat avainasemassa päästöjä vähennettäessä, erityisesti niitä tarvitaan energian siirtoverkkoihin ja puhtaaseen tuotantoon.
- Suomella on hyvät valmiudet toteuttaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja kasvaa yhä merkittävämmäksi investointikohteeksi. Sähkömme on puhdasta ja verkot ovat kansainvälisessä vertailussa sekä tehokkaat että edulliset, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. - Lisäinvestointeja kaivataan kuitenkin kipeästi, jotta voimme saavuttaa ilmastotavoitteemme ja varmistaa energian saatavuuden myös jatkossa. Tämä edellyttää hallitukselta viisasta politiikkaa, investointiympäristön on oltava kunnossa, että hiilineutraalisuus muodostuu menestystekijäksemme, Leskelä jatkaa.
Poliittista keskustelua käytiin esityksen valmisteluvaiheissa erityisesti siitä, mikä osa päästövähennyksistä voidaan toteuttaa EU:n ulkopuolisissa maissa. Lopulliseksi osuudeksi asettui 3 %.
Hiilidioksidin talteenotto vähentää ilmakehässä olevan hiilidioksidin varastoitaessa, ja mahdollistaa päästöttömien polttoaineiden tuotantoa esimerkiksi lentoliikenteeseen, yhdessä puhtaalla sähköllä tuotetun vedyn kanssa.
- Suomi on tässä kisassa vahvoilla hyvien puhtaan energian tuotanto-olosuhteiden, toimivien verkkojen, edullisen sähkön sekä bioenergian ja biogeenisen hiilidioksidin saatavuuden ansiosta. Näitä vahvuuksia tulee hyödyntää täysimääräisesti ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, toteaa Energiateollisuus ry:n ilmastoasiantuntija Petteri Haveri.
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiPetteri HaveriekonomistiEnergiantuotanto
Puh:+358 50 571 1554petteri.haveri@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Suomalaisia yrityksiä haastetaan mukaan energiatehokkuussopimuksiin – hyvästä syystä9.10.2025 10:53:26 EEST | Tiedote
Yritysten energiatehokkuutta säädellään EU-direktiivillä, joka velvoittaa elinkeinoelämää tehostamaan energiankäyttöä kaikessa toiminnassaan. Direktiivissä säädetään EU-tason ja kansallisen tason energiatehokkuustavoitteista, kansallisesta energiansäästövelvoitteesta ja energiatehokkuuden edistämisen toimenpiteistä.
Varttitase, mistä on kysymys?24.9.2025 09:27:06 EEST | Kutsu
Muistutus: Tervetuloa Energiateollisuus ry:n taustatilaisuuteen aiheesta (teams) torstaina, 25.9. klo 9-9.45
Energiainvestointien näkökulmasta eurooppalaisessa ilmastopolitiikassa kaivataan reippaampaa otetta19.9.2025 12:58:55 EEST | Tiedote
Euroopan ympäristöministerit pääsivät sopuun vuoden YK:lle annettavasta 2035 sitoumuksesta. Vuoden 2040 tavoite lykkääntyi EU-johtajien huippukokoukseen lokakuun lopulle. Energia-ala kaipaisi Suomen kannan mukaista reippaampaa otetta ilmastopolitiikkaan.
Varttitase, mistä on kysymys?19.9.2025 11:19:10 EEST | Kutsu
Tervetuloa Energiateollisuus ry:n taustatilaisuuteen aiheesta (teams) torstaina, 25.9. klo 9-9.45
Budjettiriihen päätökset eivät heikennä puhtaan siirtymän edellytyksiä2.9.2025 23:23:01 EEST | Tiedote
Energiateollisuus ry:n mukaan hallituksen julkistama neuvottelutulos valtion budjetista säilyttää energiainvestointien toimintaympäristön vakaana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme