Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus
2.7.2025 20:56:09 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.

Krista Mikkonen kertoo odottaneensa turhaan hallituksen ilmastotoimia koko sen alkukauden. Vihdoin keskiviikkoiltana 2.7.2025 lausunnolle lähtenyt esitys ei kuitenkaan vakuuta, sillä se riittää hädin tuskin kattamaan Orpon hallituksen jo päättämät päästöjen lisäykset.
– Nyt lausunnoille lähtenyt Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus. Kaksi vuotta olemme odottaneet hallitukselta toimia päästöjen vähentämiseksi, mutta saaneet lähinnä päästöjä lisääviä toimenpiteitä. Nyt saamme suunnitelman, joka ei sisällä juurikaan mitään uusia ilmastotoimia. Tämä tuntuu uskomattomalta tilanteessa, jossa tilannekuva etenkin nielujen osalta on heikentynyt merkittävästi ja aika alkaa käydä vähiin, Mikkonen ihmettelee.
Mikkosen mukaan Suomen ilmastotavoitteet taakanjakosektorin osalta nojaavat nyt kahteen asiaan: aiempien hallitusten tekemään ilmastopolitiikkaan sekä EU-sääntelyyn. Käytännössä Orpon hallitus saattaa pysyä taakanjakosektorilla EU-velvoitteiden tahdissa, koska aiempina vuosina on kertynyt “ylijäämää”. Suunnitelmassa esitetyt, nettovaikutuksiltaan vain 0,6 Mt toimenpiteet eivät nimittäin pitkälle kanna. Mikkonen muistuttaakin, että edellinen hallitus kykeni omassa suunnitelmassaan löytämään päästövähennyksiä 5,6 Mt edestä.
– Kiitos EU:n, myös Suomessa tapahtuu edes jotain positiivista kehitystä. Päästökauppa laajenee, energiatehokkuutta parannetaan ja autojen päästörajoja kiristetään, mutta yhtäkään sulkaa hattuunsa Orpon hallitus ei siitä saa. Päin vastoin, tämän hallituksen aikana Suomi on lähinnä pyrkinyt kampittamaan EU:n ilmastotoimia, Mikkonen toteaa.
Mikkosen viesti hallitukselle on selvä: lausuntokierroksen jälkeen on vielä aikaa korjata suuntaa. Hän toivookin ministeri Multalan kuuntelevan etenkin alan tutkijoita, vihreän siirtymän edelläkävijäyrityksiä sekä järjestöjä tarkalla korvalla. Päästövähennyksiä tarvittaisiin hänen mukaansa vähintään kymmenkertainen määrä suunnitelmaan verrattuna.
– Nyt olisi ilmastosta kauniisti puhuvalla pääministeripuolue kokoomuksella näytön paikka tehdä se, mitä pitää. Olemme valmistelleet myös omaa toimenpidekokonaisuuttamme, jonka avulla hiilineutraaliustavoitteeseen 2035 päästään. Toimitamme sen mielellämme ministerille tutustuttavaksi, Mikkonen vinkkaa.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme