Sinilevät runsastuneet Pirkanmaan järvissä
Viikolla 27 Pirkanmaalla havaittiin sinilevää Tampereella, Kangasalla, Sastamalassa, Valkeakoskella, Pirkkalassa, Kihniössä sekä Nokialla. Tuuli kuljettaa levää avovesialueilta rannoille ja voi näin vaikuttaa kasvaneisiin levähavaintoihin.

Vaikka sää on ollut viime aikoina epävakaisesta ja viileää, sinilevää havaittiin tällä viikolla (viikko 27) Pirkanmaalla 12 valtakunnallisella havaintopaikalla.
Runsaasti sinilevää havaittiin Tampereen Pyhäjärvessä Pyynikin uimarannalla. Vähän sinilevää havaittiin 11 havaintopaikalla:
-
Tampereella Tohlopissa, Kaukajärvessä, Pyhäjärvessä Rantaperkiön uimarannalla, Näsijärvessä Elianderin rannassa sekä Rauhaniemen uimarannalla
-
Sastamalan Houhajärvessä sekä Liekovedessä
-
Pirkkalassa Pyhäjärven Kranstolpassa
-
Kangasalan Kirkkojärvessä
-
Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen sillalla
- Kihniön Sulkuejärvessä
Lisäksi kansalaiset kirjasivat sinilevähavaintojaan usealta järveltä, esimerkiksi Näsijärven Naistenlahden satamasta, jonne sinilevämassaa on todennäköisesti ajautunut kauempaa tuulen kuljettamana. Myös mualla Pirkanmaalla tuuli voi olla osasyynä runsaisiin levähavaintoihin.
Järviwikin Leväbarometrin mukaan levää on tällä hetkellä pitkän ajan keskiarvoon verrattuna tavanomaista enemmän Pirkanmaalla.
Järviwikistä voi seurata levätilannetta ja verrata sitä aiempien vuosien tietoihin. Tämä tieto lasketaan joka viikko valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikkojen havaintojen perusteella. Alueelliset leväbarometrit löytyvät ELY-keskusten levätilanne-sivuilta. Edellisten vuosien leväbarometrejä voi tarkastella Leväarkistossa.
Pintavesien lämpötila heijastaa vallitsevia sääolosuhteita
Viileä ja tuulinen sää hillitsee sinilevien runsastumista, mutta siitä huolimatta tällä viikolla sinilevää on havaittu usealla havaintopaikalla. Pintavesi lämpenee nopeasti ilman lämmetessä ja levätilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti suuntaan tai toiseen. Pirkanmaan suurten järvien lämpötilat ovat tällä hetkellä keskimäärin 1–2 °C viileämpiä pitkän ajan keskiarvoon nähden.
Pintaveden lämpötiloja mitataan 20 cm:n syvyydestä aamukahdeksalta avovesikaudella. Pintavesien lämpötilaa, sademääriä ja muuta ajantasaista vesitietoa voi seurata vesi.fi-palvelussa.
Sinilevät hyötyvät tyynestä ja lämpimästä, auringonpaahteisesta vedenpinnasta, ja tällaiset jaksot voivat johtaa paikallisiin sinileväkukintoihin erityisesti suojaisissa paikoissa. Voimakkaat sateet voivat huuhtoa ravinteita esimerkiksi pelloilta ja metsistä ja tuoda vesistöihin lisää sinileville tärkeitä ravinteita eli fosforia ja typpeä.
– Jos sää lämpenee ja aurinko paistaa, valo- ja lämpöolosuhteet voivat yhdessä ravinteiden kanssa kiihdyttää sinilevien kasvua. Tulevien viikkojen sinilevätilannetta on kuitenkin vaikea ennustaa tarkasti, sillä siihen vaikuttavat monet tekijät, sanoo vesienhoidon asiantuntija Oona Lehtinen Pirkanmaan ELY-keskukselta.
Valtakunnallisen seurannan sinilevähavainnot ovat kuitenkin aina paikallisia, eivätkä ne kerro koko järven tilanteesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Vesienhoidon asiantuntija Oona Lehtinen, puh. 0295 036 013, oona.lehtinen(at)ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Pirkanmaalle yli 97 miljoonaa euroa ELY-keskuksen kautta16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Pirkanmaalle on kanavoitu noin 97 miljoonaa euroa yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen, teiden parantamiseen ja kunnossapitoon sekä ympäristökorvauksiin ja avustuksiin. Luvut perustuvat ELY-keskuksen tammi–marraskuun tilastoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme