Japanilainen energiayhtiö sijoittaa tuulivoimaan Raaheen
Tokyo Gasin ja tanskalaisen EWIIn yhteisyritys TOWII Renewables investoi kahteen maatuulivoimahankkeeseen Suomessa. Projektit vahvistavat Suomen asemaa kansainvälisesti kiinnostavana uusiutuvan energian kohteena.

Japanilainen energiayhtiö Tokyo Gas on tehnyt ensimmäisen uusiutuvan energian investointinsa Suomeen. Yhtiön tytäryhtiö TG Nordic ja tanskalainen EWII omistavat yhdessä TOWII Renewables -nimisen uusiutuvan energian toimijan, joka on nyt ostanut kaksi kehitteillä olevaa tuulivoimahanketta suomalaiselta Puhuri Oy:ltä.
Kyseessä ovat Kopsa III ja Ketunperä -tuulivoimapuistot Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeet käsittävät yhteensä 12 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 74,4 megawattia. Tuotannon on määrä alkaa vuoden 2027 alkupuoliskolla.
– Investointi osoittaa, että Suomi on houkutteleva maa kansainvälisille vihreän siirtymän toimijoille. Meillä on kilpailukykyiset olosuhteet ja toimiva infrastruktuuri, mikä tekee Suomesta erinomaisen sijainnin erityisesti uusiutuvan energian tuotannolle ja sitä hyödyntävälle kestävän kehityksen mukaiselle energia intensiiviselle teollisuudelle, sanoo Markku Kivistö, Invest in Finlandin Cleantech-toimialan johtaja.
Hankkeet tukevat Suomen tavoitetta nostaa uusiutuvan energian osuus yli 50 prosenttiin loppukulutuksesta vuoteen 2030 mennessä. Tokyo Gas puolestaan pyrkii vähentämään CO2 päästöjä 17 miljoonaa tonnia 2030 mennessä pitkän aikavälin "Compass 2030" -strategiansa mukaisesti.
Uusiutuvan energian hankkeet eivät ainoastaan edistä ilmastotavoitteita, vaan luovat myös mahdollisuuksia suomalaisille alihankkijoille, teknologiatoimittajille ja paikallisille yhteisöille. TOWII Renewablesin investointi onkin osa laajempaa kehitystä, jossa globaali kiinnostus Suomen puhtaan energian potentiaaliin kasvaa jatkuvasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku KivistöHead of Invest in Finland, CleantechBusiness Finland / Invest in Finland
Puh:+358 50 557 7968markku.kivisto@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiLinkit
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
NestAI kehittää Business Finlandin tuella fyysistä tekoälyä miehittämättömiin järjestelmiin4.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
NestAI, nopeasti kasvava eurooppalainen fyysisen tekoälyn tutkimus- ja kehityslaboratorio, rakentaa seuraavan sukupolven tekoälyratkaisuja aloille kuten logistiikka, tarkastus, valvonta, turvallisuus ja puolustus. Yrityksen ytimessä ovat sen miehittämättömien järjestelmien ja komentokeskusten (C2) avoimet, modulaariset ja yhteentoimivat alustat. Yhtiö aloitti kehitystyön alkuvuodesta 2025 Business Finlandin tuella, jonka avulla rakennettiin ensimmäiset toimivat prototyypit.
Business Finland uudistuu: Tavoitteena vahvempi rooli kasvun ja innovaatioiden vauhdittajana25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finland julkaisi uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Kansainvälinen kilpailu on kiristynyt, geopoliittiset haasteet ovat kasvaneet ja teollisuuspolitiikan rooli vahvistunut. Suomi on päättänyt panostaa kestävään kasvuun lisäämällä tutkimus- ja kehitysrahoitusta yrityksille merkittävästi tulevina vuosina. Uudella strategialla Business Finland uudistuu vastaamaan muuttuneeseen toimintaympäristöön ja ottamaan keskeisen roolin kasvutoimien toimeenpanossa.
Kilpailu Pohjoismaiden talvimatkailusta kiristyy21.11.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Suomi pitää yhä kärkipaikkaa Pohjoismaiden talvimatkailussa, mutta kilpailu kiristyy, kun myös muut maat panostavat talvisesonkiin. Suomeen matkustetaan talvella eniten Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta, kun taas naapurimaihin matkustetaan Yhdysvalloista ja muista Pohjoismaista.
Kutsu medialle: Business Finland uudistuu – Harppaus kasvuun, tasoloikka kunnianhimoon18.11.2025 08:00:00 EET | Kutsu
Business Finland julkaisee uuden strategiansa 25.11.2025 klo 14-15 Team Finland -talolla. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan päivän ohjelmaa paikan päälle tai striimin välityksellä.
Suomelle miljardiluokan vientipotentiaali – Business Finlandin ryhmävientipalvelut ovat avanneet ovia suurhankkeisiin18.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin teettämä arviointi osoittaa, että sen ryhmävientipalvelut (International Business Innovations (IBI), Export Booster ja Joint Offering) ovat toimineet katalyyttinä miljardiluokan vientimahdollisuuksiin. Palvelut ovat yhdistäneet suomalaisyrityksiä suuriin kansainvälisiin hankkeisiin, jotka olisivat yksittäisille yrityksille liian laajoja ja monimutkaisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme