Lasse Lehtisen uutuuskirja Läheltä piti kertoo Suomesta, toteutumattomien katastrofien maasta
Suositun tarinankertojan ja historioitsijan Lasse Lehtisen näkemyksellinen teos kertoo Suomesta, jossa sattumilla ja yhteensattumilla on ollut suuri merkitys. Syyskuussa julkaistava Läheltä piti on Lasse Lehtisen 50. kirja.

Suomen olemassaolo ja vapaus ovat olleet usein uhattuna sisäisistä ja ulkoisista syistä. Itsenäisyys ja demokratia on säilytetty toista sataa vuotta; ne ovat säilyneet osaksi taidolla, osaksi uskomattomalla tuurilla.
Tiivistunnelmainen teos porautuu kohtalonhetkiin, joissa Suomen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Kriittisiä hetkiä koettiin muun muassa silloin, kun maassamme omaksuttiin roomalaiskatolinen usko, kukistettiin punakapina ja myöhemmin Mäntsälän kapina, pysäytettiin puna-armeija kahdesti ja viime hetkellä puikahdettiin Natoon. Läheltä piti, ja monta kertaa olisi voinut käydä paljon pahemmin. Sattumien ja yhteensattumien merkitys historian käänteissä on ollut suuri. Voiko Suomi luottaa onneensa jatkossakin?
Kirja antaa perspektiiviä ja muistuttaa, kuinka hilkulla Suomen ja suomalaisten selviäminen on usein ollut. Suomessa ei todellakaan ennen ole ollut yleensä paremmin kuin nyt.
Filosofian tohtori Lasse Lehtinen on kirjoittanut lehtiartikkeleita, tietokirjoja ja romaaneja kuudella vuosikymmenellä. Hänet tunnetaan myös kantaa ottavana pakinoitsijana ja luennoitsijana, TV-juontajana ja -käsikirjoittajana sekä oopperalibretistinä. Läheltä piti on Lasse Lehtisen 50. kirja.
Läheltä piti -kirja ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 11.9.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi
KUTSU JULKISTAMISTILAISUUTEEN
Median edustajat ovat tervetulleita kirjan julkistamistilaisuuteen perjantaina 12.9. kello 14.00 alkaen Otavaan. Koska tilaa on rajatusti, pyydämme ilmoittautumaan viimeistään 8.9. mennessä.
Missä: Kustannusosakeyhtiö Otava, Uudenmaankatu 10
Milloin: Perjantaina 12.9. klo 14.00
Ilmoittautumiset: ilmo.muuronen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Susanna Åken Eläjä on ravisteleva esikoisteos pimeän viinakaupan noususta ja erään romaniyhteisön kohtalosta pienessä itäsuomalaiskylässä3.10.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Susanna Åken Eläjä on tositapahtumiin pohjautuva esikoisromaani viinakauppiaasta, tehdasyhteisöstä ja verisestä yhteenotosta 1950-luvun Itä-Suomessa. Kirja kuvaa terävästi konfliktia, jossa tehdaskylän asukkaat liittoutuvat paikallista romanivähemmistöä vastaan ja ajavat heidät väkivaltaisesti pois kylästä.
Yritysjohtaja Mårten Mickos tarjoaa uutuuskirjassaan Kasvun kaava teesit kohti kukoistusta3.10.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Suomen menestyneimpiin yritysjohtajiin lukeutuva Mårten Mickos jakaa uutuuskirjassaan Kasvun kaava oppimaansa ja esittää kaavan, jolla Suomi voi olla maailman edistynein pieni maa. Pitää vain ottaa ensimmäinen askel. Ja sitten toinen.
Saku Tuominen avaa uudessa kirjassaan oven viinien saloihin2.10.2025 14:54:09 EEST | Tiedote
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä-kirjassaan Saku Tuominen vie viiniharrastuksesta pois turhan hienostelun ja korvaa sen uteliaisuudella, innostuksella ja intohimolla.
Mustan tulen laulu näyttää suuntaa suomalaiselle romantasialle2.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Saara Rostedt on Suomen ensimmäinen romantasiakirjailija ja hänen Moorna-sarjansa on noussut ilmiöksi kirjasomessa. Sarjan toinen, tulisempi osa johdattaa lukijan Tuoneen.
Poikkeuksellinen teos valottaa Petteri Orpon johtamaa oikeistohallintoa1.10.2025 10:44:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu tarjoaa laajan ja ajankohtaisen katsauksen Suomen poliittiseen murrokseen vuosina 2000–2025. Toimittaja Teemu Luukan teos perustuu yli sataan haastatteluun, laajaan lähdeaineistoon ja vuosikymmenten politiikan analyysiin. Myös Petteri Orpoa on haastateltu kirjaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme