Pincho Nation avaa ensimmäisen ravintolansa Tampereella syksyllä
Pohjoismaiden suosituimpiin ravintolaketjuihin kuuluva Pincho Nation avaa ensi syksynä uuden ravintolan Tampereen Kauppakadulle. Ketju tuo Tampereelle omaleimaisen konseptinsa, johon kuuluvat pikkuannokset eri puolilta maailmaa sekä värikkäät "karkkijuomat". Uusi ravintola työllistää noin 25 henkilöä. Avaus on osa ketjun tavoitetta avata Suomeen 10 franchising-ravintolaa kolmen vuoden aikana.

Pohjoismaiden suosituimpiin ravintolaketjuihin kuuluva Pincho Nation laajentaa toimintaansa Tampereelle. Uusi ravintola avaa ovensa syksyllä osoitteessa Kauppakatu 4.
Pincho Nation palkkaa Tampereelle noin 25 työntekijää. Kauppakadun ravintolan pinta-ala on noin 500 neliömetriä, ja ravintolaan tulee noin 200 asiakaspaikkaa.
Makuelämyksiä kaikista maailmankolkista samalla listalla
Pincho Nation on tunnettu tapaskokoisista annoksista ja värikkäistä juomista. Kaikkien Pincho Nation -ravintoloiden miljöö on värikäs ja ilmapiiri yhtä aikaa sekä juhlava että rento.
Ruokalista koostuu pikkuannoksista, joissa on vaikutteita eri puolilta maailmaa. Listalta voi valita esimerkiksi miniburgereita, pihviä, risottoa, bao-sämpylöitä tai lohitartaria.
Tarjolla on myös monipuolinen valikoima juomia kuten koristeellisia, ruotsalaisia "karkkijuomia", joista Pincho Nation on tullut Pohjoismaissa tunnetuksi. Juomia on sekä alkoholillisina että alkoholittomina versioina.
"Pincho Nation on ainutlaatuinen konsepti, koska ravintoloissamme asiakkaat voivat nauttia makumatkasta eri puolille maailmaa. Joskus voi olla vaikea valita esimerkiksi aasialaisen ja italialaisen ruoan välillä, mutta meillä voi nauttia molemmista”, digitaalisen markkinoinnin johtaja Caisa Lintunen kuvailee.
Tampereelta puuttuu eri maailman ruokakulttuureita yhdistävä ravintola
Lintunen arvioi, että Pincho Nationille on tilausta Tampereen ravintolakulttuurissa.
"Tampereen ravintolatarjonta on monipuolinen ja jatkuvasti uudistuva, ja tapaskulttuuri on täällä vahvassa nousussa. Tamperelaiset ja vierailijat etsivät uusia makuelämyksiä ja haluavat mielellään maistella useita erilaisia ruokia yhdellä ravintolavierailulla.”
Lintusen mukaan Pincho Nationin ravintolassa on helppoa kokeilla uusia makuja, koska pienet annokset ja kohtuullinen hinta houkuttelevat laajaa asiakaskuntaa.
”Vaikka espanjalaisen keittiön tapasravintoloita Tampereella jo on, eri maailman ruokakulttuureihin pohjautuvia, monipuolisia pikkuannoksia tarjoavia paikkoja on vielä vähän.”
Asiakkaiden toiveet toivat ketjun Tampereelle
Ketjun laajentumisesta vastaava johtaja Henrik Fischer kertoo, että Tampereen avaus on ollut suunnitelmissa jo pitkään.
"Monet kuluttajat ovat ottaneet meihin yhteyttä ja toivoneet Pincho Nation -ravintolaa Tampereelle. Innokkaimmat voivat nyt liittyä Tampereen ravintolan VIP-listalle. Tampereen jälkeen tavoitteemme on laajentua Ouluun ja Jyväskylään.”
Pincho Nation on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista ravintolaketjuista. Yrityksen tavoite on avata Suomessa 10 franchising-ravintolaa tulevien kolmen vuoden aikana.
Pincho Nation toimii nykyään Saksassa, Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Ketju etsii Suomessa toimitiloja ja franchising-yrittäjiä useista kaupungeista: Oulun ja Jyväskylän lisäksi myös esimerkiksi Espoosta.
Laaja valikoima ja poikkeuksellinen konsepti ovat tehneet Pincho Nation -ketjusta yhden suosituimmista Ruotsissa. Ketju on saanut valtakunnallisia palkintoja Ruotsissa ja Tanskassa.
Kolme ravintolaa todistavat, että suomalainen rakastaa tapaskulttuuria
Suomessa Pincho Nation toimii jo Lahdessa, Turussa ja Helsingissä. Ensimmäinen Suomen ravintola avattiin Turussa vuonna 2018, ja elokuussa 2021 ketju laajeni Lahteen. Molemmat ravintolat ovat menestyneet hyvin: niiden asiakasmäärät kasvoivat 15 prosenttia vuonna 2024.
Helsingissä ketju avasi ravintolansa Bulevardille huhtikuussa 2025, ja jo ravintolan ensimmäiset viikot ylittivät odotukset. Ravintolassa kävi kolmessa viikossa lähes 2500 asiakasta, ja se oli useina iltoina myyty täyteen.
Suomen ensimmäinen täysin mobiilisovelluksella toimiva ravintolaketju
Pincho Nation on Suomen ensimmäinen ravintolaketju, jossa kaikki tilaukset tehdään mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksella asiakkaat voivat varata pöydän, selata ruokalistaa ja tehdä sekä maksaa tilaukset.
"Sovelluksen ansiosta henkilökunnalla on enemmän aikaa keskittyä asiakaspalveluun. Lisäksi mobiilisovellusta käyttämällä asiakkaat voivat kerätä kanta-asiakasohjelman bonuksia, jotka on mahdollista käyttää ilmaisiin tapaksiin”, Caisa Lintunen kertoo.
Yhteyshenkilöt
Caisa LintunenHead of Digital Marketing
Puh:+46 768082571caisa@pinchos.seHenrik FischerLaajentumisjohtaja
Puh:+46701816500henrik.fischer@pinchonation.comKuvat





Linkit
Nauti kansainvälisistä pikkuannoksista ja laajasta valikoimasta värikkäitä drinkkejä
Pincho Nation on ainutlaatuinen ravintola, jonka ympäristö on ylellinen ja harkittu. Värikkäät drinkit, herkullinen ruoka ja hymyilevä henkilökunta ilahduttavat kaikissa tilanteissa: treffeillä, after workeilla, juhlissa tai drinkeillä. Asiakas tekee tilaukset ja maksaa mobiilisovelluksen kautta. Pincho Nation -konsepti on peräisin Ruotsista, jossa toiminta alkoi vuonna 2012, ja kasvu on ollut nopeaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pincho Nation Finland Oy
Pincho Nation Helsingin ensimmäiset viikot ylittäneet odotukset – ravintola monena iltana loppuunmyyty23.4.2025 06:40:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suosituimpiin ravintolaketjuihin kuuluva Pincho Nation avasi uuden ravintolansa Helsingin ydinkeskustaan Bulevardille vajaat kolme viikkoa sitten. Ensimmäiset viikot ovat olleet ravintolalle menestys – asiakkaita on käynyt lähes 2500, ja ravintola on ollut useina iltoina myyty täyteen. Ketjun tavoite on avata Suomessa 10 franchising-ravintolaa tulevien kolmen vuoden aikana.
Palkittu Pincho Nation tuo sovelluksella tilattavat tapakset Helsinkiin – uusi ravintola avaa ovensa Bulevardilla huomenna3.4.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suosituimpiin ravintolaketjuihin kuuluva Pincho Nation avaa uuden ravintolan Helsingin ydinkeskustaan huomenna 4.4. osoitteeseen Bulevardi 7. Ketjun ravintoloissa asiakkaat tilaavat tapas-kokoiset annokset ja värikkäät juomat mobiilisovelluksen kautta. Yrityksen tavoite on avata Suomessa 10 franchising-ravintolaa tulevien kolmen vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme