Kv-kauppakamarilta entistä tiukemmat säännöt ympäristöväittämillä markkinointiin
8.7.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on tiukentanut markkinointisääntöjään koskien ympäristöväittämiä. Jos markkinoija käyttää tavoitteellista väittämää, joka koskee tulevaisuuteen suuntautuvaa pyrkimystä, sen on osoitettava selkeä suunnitelma, jolla se aikoo saavuttaa pyrkimyksensä ilmoittamassaan aikataulussa. Myös esimerkiksi sanojen ympäristöystävällinen ja ekologinen käyttö ilman täsmennystä on lähtökohtaisesti kiellettyä.

“Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) päivitetyt markkinointisäännöt tiukentavat etenkin ympäristöväittämillä markkinointia. Säännöt ovat paitsi tiukemmat, myös entistä yksityiskohtaisemmat”, sanoo Keskuskauppakamarin markkinointioikeudellisten asioiden pääsihteeri Paula Paloranta.
Ympäristöväittämällä tarkoitetaan väittämää, jossa suoraan tai epäsuorasti viitataan tavaran tai palvelun ympäristövaikutuksiin tai esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviin seikkoihin. Nämä seikat voivat liittyä tuotteen tai sen osan valmistamiseen, pakkaamiseen, jakeluun, kulutukseen tai vaikkapa hävittämiseen.
“Säännöt pätevät myös sellaiseen väittämään, jossa yritys ilmaisee pyrkimyksensä saavuttaa tietty ympäristöllinen tavoite. Jos yritys käyttää pyrkimyksellistä väittämää, sen on kyettävä osoittamaan selkeä suunnitelma, jolla tavoitteeseen päästään ilmoitetussa aikataulussa. Jos yrityksellä ei ole selkeää suunnitelmaa, markkinoinnin voidaan katsoa olevan harhaanjohtavaa”, Paloranta sanoo.
ICC:n sääntöjen mukaan markkinoinnissa ei lähtökohtaisesti saa ilman täsmennystä käyttää yleisiä ja epämääräisiä ympäristöväittämiä. Tällaisia ovat muun ohessa sanat ympäristöystävällinen, ekologinen, vihreä, kestävä, ilmastoystävällinen ja vastuullinen. Ne ovat omiaan antamaan vaikutelman, ettei tuotteella tai toiminnolla ole ympäristölle haitallisia vaikutuksia tai että ympäristövaikutus on myönteinen. Yleisiä ympäristöväittämiä saa ICC:n markkinointisääntöjen mukaan kuitenkin käyttää, jos väittämän tueksi on esitettävissä erityisen vahvaa näyttöä.
”Sääntöjen tarkoituksena on toisaalta suojella kuluttajaa harhaanjohtavalta mainonnalta ja toisaalta edistää yritysten välistä reilua kilpailua”, Paloranta sanoo.
Ympäristöväittämien lisäksi ICC:n päivitettyjen sääntöjen painopistealueita ovat muun muassa markkinointi alaikäisille, vaikuttajamarkkinointi sekä monimuotoisuus ja inkluusio. Säännöissä on myös huomioitu alaikäiset vaikuttajat ja heidän asemansa.
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalta voi pyytää kannanottoa yrityksen tiettyyn ympäristöväittämään, jota se suunnittelee käyttävänsä. Liiketapalautakunnan lausunnosta ilmenee, millaisin edellytyksin yritys voi käyttää tiettyä ympäristöväittämää markkinoinnissaan.
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, onko elinkeinotoiminnassa tehty toimenpide hyvän liiketavan vastainen tai muutoin sopimaton. Liiketapalautakunta käsittelee muun muassa harhaanjohtavaa ja vertailevaa markkinointia, toisen yrityksen maineen ja tunnettuuden hyväksikäyttöä, kilpailijan halventamista sekä jäljittelyä koskevia asioita. Lautakunnalta voi pyytää myös ennakkolausuntoa suunnitellun menettelyn hyvän liiketavan mukaisuudesta. Liiketapalautakunta on perustettu vuonna 1937.
Yhteyshenkilöt
Paula PalorantaPääsihteeri
Puh:09 4242 6212paula.paloranta@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme