Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Taloudellinen mielenrauha: huono työmarkkina lisää nuorten ja opiskelijoiden taloushuolia

Jaa

Nuoret koulutetut kaupunkilaiset murehtivat aiempaa enemmän taloudestaan. Tämä käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksesta. Opiskelijoiden taloudellinen mielenrauha parani hieman.

Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan nuorten, koulutettujen kaupunkilaisten* taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi laski viime vuonna 0,2 yksikköä lukemaan 6,1. Vielä vuonna 2021 ryhmän taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi oli 6,9.

”Nuorten koulutettujen kaupunkilaisten taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi on laskenut nyt neljä vuotta peräkkäin. Juuri tämän ryhmän taloudellinen mielenrauha on kärsinyt viime vuosien heikosta työmarkkinasta, jossa esimerkiksi korkeakoulutettujen työttömyys on poikkeuksellisen korkealla. Olisi tärkeää miettiä laajemminkin, kuinka nuorten uskoa omaan talouteen saataisiin nostettua”, sanoo Danske Bankin maajohtaja Jens Wiklund.

Muutokset opiskelijoiden toimeentuloon lisäävät suunnittelun tarvetta

Opiskelijoiden taloudellinen mielenrauha puolestaan parani 0,1 yksiköllä viime vuoteen verrattuna. Alle 24-vuotiaiden opiskelijoiden mielenrauha heikkeni, yli 24-vuotiaiden vastaavasti parani.

Opiskelijoista vain 11 prosenttia suhtautuu talouteensa luottavaisesti. Luku on Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mittaushistorian heikoin. Esimerkiksi tuloistaan huolehti tänä vuonna 48 prosenttia opiskelijoista, kun vielä kaksi vuotta sitten osuus oli 38 prosenttia.

Opiskelijoiden talouteen on viime vuosina tullut useita muutoksia, joista yksi on opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän piiriin. Tämä pienentää monen opiskelijan tuloja.

“Muuttuneet opiskelijaetuudet ja kasvaneet lainamäärät ovat lisänneet taloudellista epävarmuutta, jonka moni opiskelija kokee kohdistuvan pidemmälle ajalle kuin vain opintoaikaan”, Jens Wiklund sanoo.

*Nuori, koulutettu kaupunkilainen on tutkimuksessa 18–34-vuotias kaupunkilainen, jolla on vähintään alempi korkeakoulututkinto ja joka asuu yli 100 000 asukkaan kaupungissa.

Taloudellinen mielenrauha 2025 

Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksessa selvitetään vuosittain taloudellisen luottamuksen ja mielenrauhan tilaa ja kehitystä suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten keskuudessa.  Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3034, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95 %:n luottamustasolla). Ruotsin, Norjan ja Tanskan osalta otoskoko on kussakin maassa noin 1000 haastattelua, jolloin virhemarginaali on kokonaistasolla keskimäärin noin ±2,8%-yksikköä (95%:n luottamustasolla). YouGov on toteuttanut tämän kuluttajakyselyn Danske Bankin toimeksiannosta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklund
Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklund
Sampsa Pärnänen Danske Bank A/S Suomen sivuliike
Lataa

Liitteet

Danske Bankista

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. 

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye