Bucket Agency

Käyttämätön elektroniikka muuttuu maksuvälineeksi Finlaysonin verkkokaupassa

Jaa

Lähes jokaisessa EU:n kotitaloudessa on käyttämätöntä elektroniikkaa arviolta 3000 euron edestä. Vain noin 15 % kuluttajaelektroniikasta kierrätetään oikein useimpien laitteiden jäädessä pölyttymään ihmisten pöytälaatikoihin. Tähän on nyt löytynyt ratkaisu, kun käyttämättömästä elektroniikasta tulee maksuväline Finlaysonin verkkokaupassa helsinkiläisen, kansainvälisesti kasvavan Fixablyn kehittämän uuden maksutavan ja Postin kiertotalousratkaisun avulla. Vastaavaa järjestelmää ei ole vielä muualla käytössä, mutta tavoitteena on, että maksutapa otetaan tämän vuoden aikana käyttöön lukuisissa eri maissa.

Käyttämätön elektroniikka muuttuu maksuvälineeksi Finlaysonin verkkokaupassa.
Käyttämätön elektroniikka muuttuu maksuvälineeksi Finlaysonin verkkokaupassa.

Finlayson ottaa ensimmäisenä käyttöön Fixablyn kehittämän Flip1-maksutavan, joka mahdollistaa Finlaysonin asiakkaille ostoksen maksamisen tarpeettomaksi jääneellä kuluttajaelektroniikalla. Vaihdossa annetut laitteet tarkistetaan Postin logistiikkakeskuksessa, missä niiden fyysinen ja tekninen kunto arvioidaan. Laitteet tyhjennetään tietoturvallisesti, luokitellaan kuntoluokkiin, tarvittaessa korjataan, sekä kunnostetaan myyntiä varten. Suurin osa laitteista myydään eteenpäin käytettyinä, vialliset puretaan varaosiksi ja käyttökelvottomat kierrätetään materiaalien talteenottoa varten.  

"Lähes kaikilla meillä on kotona käyttämättömiä laitteita, älypuhelimia- ja kelloja, tabletteja, tietokoneita, ja pelikonsoleita, joilla voi yhä olla merkittävää arvoa ja pitkä käyttöikä edessä. Monella meistä on satojen tai jopa tuhansien eurojen edestä ylimääräistä tavaraa, mutta näiden myyminen koetaan vaivalloiseksi. Tavaroiden palauttaminen kiertoon on myös ympäristöteko, sillä yhden puhelimen käyttäminen kolme vuotta pidempään säästää yli 50 kg CO₂-päästöjä, joka vastaa yhden matkustajan viittä lentoa Helsingistä Tukholmaan. Suomalaisilla makaa kotona keskimäärin yli kymmenen käyttämätöntä laitetta", toteaa Harry Forsman, VP of Recommerce Fixablyltä.

"Kun vanha laite saa uuden elämän ja sen arvo hyödynnetään uusissa ostoksissa, syntyy todellista ja aitoa kiertotaloutta. Olemme aiemminkin keskittyneet merkittävään vastuullisuustyöhön Finlaysonin tuotteiden ja toiminnan osalta, ja Flip1-maksutapa on luonnollinen ja kiehtova lisä vastuullisuustyöhömme. Tämä on esimerkki juuri sellaisista innovaatioista, jota maailma tarvitsee lisää. Olemme todella innoissamme Flip1-maksutavan tuomasta edusta asiakkaillemme ja ympäristölle", hehkuttaa Finlaysonin liiketoimintajohtaja Jukka Kurttila

Fixablyn Pohjoismaissa ja Baltiassa kiertoon palautuvien laitteiden logistiikka- ja käsittelykumppanina toimii Posti, jonka tarjoamat logistiikkaratkaisut ja kyvykkyys käsitellä käytöstä palautuvia laitteita ovat kansainvälisestikin erittäin korkealla tasolla.

"Posti mielletään usein vain pakettien lähetyskumppaniksi, mutta olemme jo pohjoismaisella tasolla merkittävä kiertotaloustoimija. Kiertotalouden tehokkaan toiminnan ja kehityksen edellytys on toimiva logistiikka. Logistiikkatoimijana meille on ollut luonnollista lähteä kehittämään osaksi tätä ketjua uudenlaisia kiertotalousratkaisuja. Kyvykkyytemme muun muassa elektroniikkalaitteiden käsittelijänä ja ennallistajana, yhdistettynä tehokkaaseen logistiikkaan, on osoittautunut erittäin menestyksekkääksi konseptiksi. Meille oli luontevaa lähteä tukemaan Flip1-maksutavan taustaprosesseja. Näemme tässä yhteistyömallissa myös valtavan potentiaalin monille asiakkaillemme päämarkkina-alueillamme Pohjoismaissa ja Baltiassa", toteaa Elina Gustafsson, Head of Circular Economy Postilta.

Flip1 – Maksutapa, jossa vanha laite käy maksuksi:

  1. Asiakas ostaa tuotteen Finlaysonin verkkokaupasta ja valitsee Flip1-maksutavan. Asiakas valitsee kierrätettävän laitteensa kattavasta vaihtolaitteiden valikoimasta.
  2. Flip1 laskee laitteelle arvon ja vähentää sen suoraan ostoksen hinnasta osana maksua. Tämän jälkeen asiakas maksaa mahdollisen erotuksen.
  3. Kauppa on valmis, ja asiakas saa Postin lähetyskoodin, jolla tarpeeton laite palautetaan käsittelyn kautta Fixablylle ja täältä eteenpäin takaisin käyttöön. 


Finlayson lyhyesti: 

Finlayson on yksi Suomen tunnetuimmista ja rakastetuimmista brändeistä, joka on toiminut tekstiilialalla jo vuodesta 1820. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kodintekstiileistään, vahvoista arvoistaan ja edelläkävijyydestään, vastuullisuudessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Finlaysonin tuotteet, kuten pussilakanat, pyyhkeet ja sisustustekstiilit, ovat monille suomalaisille osa arkea ja kotia.

Fixably lyhyesti: 

Flip 1 -maksutapa on rakennettu suomalaisen teknologiayritys Fixablyn kehittämän alustan päälle. Fixablyn ratkaisu on käytössä yli 40 maassa kuudella mantereella, ja se mahdollistaa kuluttajaelektroniikan elinkaaren pidentämisen sekä uusiokäytön globaalissa mittakaavassa. Yrityksen kehittämä Flip1-maksutapa on hyväksytty Shopifyn maksuaplikaatioksi, mikä tekee sen käyttöönotosta jälleenmyyjille merkittävän helppoa ja vaivatonta.

Posti lyhyesti: 

Posti on yksi Suomen, Ruotsin ja Baltian johtavista jakelu- ja logistiikkayhtiöistä. Posti huolehtii asiakkaiden arjen sujuvuudesta tarjoamalla laajan valikoiman palveluja, joihin kuuluvat paketit, rahti, postipalvelut sekä varastointi-, käsittely- ja logistiikkapalvelut. Tavoitteena on kuljettaa täysin fossiilittomasti vuoteen 2030 ja olla nettonollassa vuoteen 2040 mennessä. Posti kehittää kiertotalouspalveluja, joista yhteistyö Finlaysonin ja Fixablyn kanssa on erinomainen esimerkki.

Lähteet: 

https://www.circularinnovationlab.com/post/new-eu-recommendation-on-e-waste-collection-and-management?utm_source=chatgpt.com

https://weee-forum.org/ws_news/of-16-billion-mobile-phones-possessed-worldwide-5-3-billion-will-become-waste-in-2022/?utm_source=chatgpt.com

https://www.materialfocus.org.uk/?press-releases=bank-between-1300-and-6330-by-re-selling-your-unused-tech

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Finlayson
Finlayson
Lataa
Lataa
Käyttämätön elektroniikka muuttuu maksuvälineeksi Finlaysonin verkkokaupassa.
Käyttämätön elektroniikka muuttuu maksuvälineeksi Finlaysonin verkkokaupassa.
Lataa

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bucket Agency

RFSU:n kondomitutkimus paljastaa: Suomalaiset ovat Pohjoismaiden parhaita käyttämään kondomia ja kysymään suostumusta seksiin21.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Suomalaiset eivät turhia kainostele – meillä suostumus kysytään suoraan ja selkeästi. Tämä näkyy myös RFSU:n vuosittain toteuttamassa, tuoreessa Kondomittari-tutkimuksessa*, joka kartoittaa pohjoismaalaisten seksitottumuksia ja asenteita kondomin käyttöön. Tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät suostumuksen varmistamiseen suoraa kysymystä useammin kuin muut pohjoismaalaiset. Lisäksi nuoret näkevät kondomin osana suostumuksen ilmaisemista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye