Viikko alkaa sateisena, mutta viikonloppuna on odotettavissa helteitä
Tiistaina sataa runsaasti, varsinkin maan kaakkoisosassa. Loppuviikoksi sää poutaantuu ja lämpenee.
Ilmatieteen laitoksen 7. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan viikko alkaa sateisena, mutta keskiviikosta alkaen sää lämpenee ja on enimmäkseen poutainen.
Tänään maanantaina sadetta ja sadekuuroja tulee varsinkin Pohjois-Pohjanmaan alueella ja Pohjois-Lapissa. Ensi yönä yhtenäisemmän sateen alue saapuu etelästä etelärannikolle, mistä se liikkuu tiistaipäivän aikana maan itäosan yli itään. Tiistain aikana sadetta kertyy maan etelä- ja itäosassa 20–30 millimetriä, paikoin jopa 30–50 millimetriä.
”Runsaan sateen vuoksi maan kaakkoisosan maakunnissa on voimassa sadevaroitus. Sade voi aiheuttaa paikoin tulvimista esimerkiksi taajama-alueilla”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskonen.
Keskiviikoksi sää poutaantuu ja viikonloppua kohti mentäessä sää vähitellen lämpenee. Torstaina ja perjantaina varsinkin maan länsiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella lämpötila nousee päivällä selvästi yli 20 asteen.
Viikonloppuna Skandinavian pohjoisosaan vahvistuu korkeapaineen alue, ja sää lämpenee laajoilla alueilla hellelukemiin.
Korkeapainevoittoisen sään odotetaan jatkuvan myös ensi viikon puolelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Ulla oli harvinaisen voimakas kesämyrsky5.7.2025 13:51:42 EEST | Tiedote
Ulla toi Suomeen voimakkaita tuulia ja sateita. Sen vaikutukset tuntuivat suuressa osassa maata.
Mycket kraftiga vindbyar orsakar vindskador under det närmaste timmar i landets sydvästra del4.7.2025 00:40:37 EEST | Pressmeddelande
Meteorologiska institutet har fredagen den 4.7 kl 00.30 utfärdat ett myndighetsmeddelande om mycket kraftiga vindbyar i landets sydvästra del.
Erittäin voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttavat tuulivahinkoja lähituntien aikana maan lounaisosassa4.7.2025 00:40:37 EEST | Tiedote
Ilmatieteen laitos on antanut tilanteesta viranomaistiedotteen.
Very strong wind gusts may cause damage in southwestern Finland in the coming hours4.7.2025 00:40:37 EEST | Press release
The Finnish Meteorological Institute has issued a public notification regarding the situation.
Ulla-myrsky aiheuttaa runsaasti tuulivahinkoja perjantaina3.7.2025 15:28:34 EEST | Tiedote
Vuodenaikaan nähden harvinaisen voimakas matalapaine ylittää Suomen perjantain kuluessa. Paikoin voi esiintyä ukkosia ja runsasta sadetta, mutta nopeasti voimistuva lännen ja pohjoisen välinen tuuli aiheuttaa suurimmat vaikutukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme