Svea

Svea Bank ostaa merkittävän enemmistöosuuden Fuusor Oy:n osakekannasta

Jaa

Svea Bank -konserni ja SaaS-pohjaisia BI-palveluja tarjoava Fuusor Oy ovat allekirjoittaneet 8.7.2025 sopimuksen, jolla Svea ostaa merkittävän enemmistöosuuden Fuusor Oy:n osakekannasta. Yrityskauppa tukee sekä Svean että Fuusorin kasvua niin Suomessa kuin muissakin maissa. Fuusor Oy:n liiketoiminta jatkuu ennallaan. 

Svea Bankin toimitusjohtaja Pasi Väre
Toimitusjohtaja Pasi Väre, Svea Bank

Vuonna 2018 perustettu Fuusor Oy on kasvattanut liikevaihtoa ja tulosta tasaisesti ja on saavuttanut monipuolisen palvelutarjontansa avulla merkittävän markkina-aseman alallaan Suomessa. Nyt solmittu kauppa avaa Svealle uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tukee myös Svean nykyisiä liiketoimintoja ja palveluiden kehitystä. Fuusor Oy:n hankinta onkin Svealle merkittävä askel monipalvelullisempaan suuntaan.

"Svean liikeidean ydin on tarjota ja luoda asiakasyrityksillemme kasvun mahdollisuuksia palveluillamme. Ydintoimintaamme ovat olleet rahoituspalvelut, mutta nyt oli oikea hetki vahvistaa palvelukokonaisuutta myös business intelligence -palveluilla", sanoo Svea Bankin Suomen maajohtaja Pasi Väre.

Svean ja Fuusorin yrityskauppa tulee osittain nähdä myös alan laajemman murroksen osana. Teknologia- ja rahoitusyhtiöt ovat vahvempia yhdessä kuin erikseen. Yhtäältä rahoitus nopeutuu ja tulee tiiviimmin osaksi liiketoiminnan ydintä ja toisaalta teknologia ja liiketoimintaymmärrys on yhä useammin välittömässä yhteydessä rahoituksen hankintaan.

Fuusor on liki kymmenvuotisella taipaleellaan luonut yhden Suomen laajimmista integraatiovalikoimista ja on siten pystynyt auttamaan asiakkaitaan kattavasti ja monipuolisesti tiedolla johtamisessa ja liiketoiminnan suunnittelussa.

"Fuusorille nyt oli juuri oikea hetki hakea uutta kasvua vahvan pohjoismaisen ja eurooppalaisen toimijan omistajuudessa. Se avaa meille uusia tilaisuuksia kehittää edelleen palveluitamme ja toimintaamme, saavuttaa uusia onnistumisia", kertoo Fuusor Oy:n toimitusjohtaja Tapio Salmela.

Kaupassa Svealle siirtyvä Fuusorin liiketoiminta jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Kaikki palvelut, asiakkuudet ja kumppanuudet jatkuvat ennallaan. Fuusorin nykyiset enemmistöosakkaat jäävät yhtiöön vähemmistöosakkaiksi ja koko Fuusorin henkilöstö jatkaa työsuhteissaan.

"Tämä yrityskauppa ja Fuusorin asiakkuudet ovat meille tärkeitä ja toivotan nykyiset Fuusorin asiakkaat tervetulleiksi. Pitkällä tähtäimellä yrityskaupassa kuitenkin vähintään yhtä arvokasta, kuin koodi ja asiakkuudet on Fuusorin osaaminen ja intohimo. Pitkäjänteinen tulos ja menestys syntyy loppujen lopuksi juuri ihmisten työpanoksesta", Väre sanoo. 

"Meille Fuusorilla yrityskauppa oli helppo myös sen suhteen, miten Svea suhtautuu niin asiakkaiden etuun kuin henkilöstön merkitykseen – nämä vastaavat myös meidän arvomaailmaamme", Salmela toteaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Svea Bank AB (publ), filial i Finland, Pasi Väre, Suomen maajohtaja, 040 550 0988, pasi.vare@svea.fi
Fuusor Oy, Tapio Salmela, toimitusjohtaja, 045 675 3255, tapio@fuusor.fi

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Svea

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye