Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset – Oulun Solo Sokos Hotel -hankkeen suunnitelmat ottivat askeleen eteenpäin
8.7.2025 13:22:42 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt kaikki valitukset, jotka koskivat Oulun Vänmanninsaareen suunnitellun Solo Sokos Hotel -tornihotellihankkeen asemakaavan muutosta.

– Olemme tyytyväisiä hallinto-oikeuden tekemään ratkaisuun hylätä hankkeesta tehdyt valitukset. Haluamme kiittää Oulun kaupunkia ja kaikkia yhteistyökumppaneita pitkäjänteisestä ja huolellisesta työstä hankkeen valmistelun yhteydessä. Jäämme nyt odottamaan hakevatko valitusten tekijät nyt saadulle päätökselle valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Luonnollisesti toivomme, että hallinto-oikeuden tekemää päätöstä kunnioitettaisiin ja pääsisimme etenemään hankkeen kanssa, toteaa Osuuskauppa Arinan talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho.
Toteutuessaan Solo Sokos Hotelli tulisi tarjoamaan korkeatasoista majoitusta Oulun ydinkeskustassa ja vahvistamaan kaupungin vetovoimaa. Hanke toisi mukanaan myös merkittäviä investointeja ja työllistymismahdollisuuksia alueelle sekä rakennusvaiheessa, että hotellin valmistuttua.
– Tornihotelli tulee toteutuessaan olemaan oululaisille upea ylpeydenaihe. Solo Sokos Hotellin kauniit huoneet tarjoavat korkeatasoista majoitusta, ja ylimmän kerroksen skybarista avautuvat upeat näköalat erityisesti merelle. Hotellin alakertaan on suunniteltu tunnelmallinen ravintola sekä juhlatila. Olisi hienoa saada viimein toteutettua Marjatta ja Martti Jaatisen alkuperäinen visio, kertoo Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
Faktoja Ouluun suunnitellusta Solo Sokos Hotellista:
-
241 huoneen Solo Sokos Hotel
-
20 kerrosta
-
Ruoka- ja näköalaravintolat
-
Kokous- ja juhlatilat
-
Saunamaailma
-
Maanalainen 73-paikkainen pysäköintihalli sis. 14 sähköautonlatauspistettä
-
Investoinnin kustannusarvio 55 miljoonaa euroa
-
Työllistämisvaikutus rakennusaikana 348 henkilötyövuotta
-
Arkkitehtitoimisto JK – Arkkitehdit ja Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy
-
Sisustusarkkitehtitoimisto Rune & Berg Design
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla Peltoniemitoimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa
Puh:+358 500 516 855ulla.peltoniemi@sok.fiAnu Junnikkala-Alhotalousjohtaja
Puh:+358 40 709 2960anu.junnikkala-alho@sok.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uusi S-market Levi vahvistaa alueen päivittäispalveluja – moderni myymälä tuo Levin alueelle laajat valikoimat ja helpon asioinnin22.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa uuden S-market Levin torstaina 23.4.2026. Noin 9,5 miljoonan euron investointi tuo Levin alueelle modernin ja asiakaslähtöisesti suunnitellun päivittäistavarakaupan, jossa sujuva asiointi, arjen helppous ja alueen erityispiirteet ovat keskiössä.
Osuuskauppa Arina mukaan Oulun elämysareena- ja Raksila-hankkeen kehitystyöhön22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on solminut yhteistyösopimuksen SRV:n ja Trevian Asset Managementin kanssa Oulun elämysareenan ja Raksilan alueen kehittämiseen liittyen. Yhteistyö tukee Raksilan alueen kokonaisvaltaista kehittämistä ja tähtää merkittävään Oulun vetovoimaa vahvistavan elinvoimahankkeen edistämiseen.
Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme