Satelliittikuvat paljastavat ennallistamisen vaikutukset turvemailla
9.7.2025 07:30:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat muistuttaa luonnontilaisia soita noin vuosikymmenessä. Kasvillisuuden palautumisessa kestää pidempään, ja erot alueiden välillä ovat suurempia.

Aalto-yliopiston vetämä kansainvälinen tutkijaryhmä on juuri julkaissut ensimmäisen laajan, pitkältä ajalta kerättyyn satelliittidataan pohjautuvan analyysin turvemaiden eli ojitettujen soiden ennallistamisen vaikutuksista.
Tutkimuksen pääkirjoittaja, Aalto-yliopiston tutkijatohtori Iuliia Burdun kertoo, että NASAn satelliittikuva-aikasarjoja analysoitiin yli 20 vuoden ajalta.
Tutkijat tarkastelivat turvemaiden tärkeitä ilmastomuuttujia: lämpötilaa, kasvillisuutta sekä säteilyn heijastumista eli albedoa. Tutkimus osoitti selviä muutoksia reilu vuosikymmen ennallistamistoimenpiteiden aloittamisesta.
”Ennallistettujen alueiden heijastavuus ja lämpötila alkoivat muistuttaa enemmän luonnontilaisia soita kuin turvemaita, käytännössä kaikilla tutkituilla alueilla”, Burdun kiteyttää.
Tutkimuksessa oli mukana 72 aluetta Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Maita yhdistää soiden merkittävä osuus maapinta-alasta.
Mukana oli muun muassa puustoisia ja avoimia soita, turpeennostoalueita ja maanviljelystä varten ojitettua turvealoja.
Ennallistamisen vaikutukset kasvillisuuteen eivät olleet yhtä nopeita ja yhtenäisiä kuin lämpötiloihin ja heijastavuuteen. Burdunin mukaan tähän on useita syitä.
”Heijastavuus ja lämpötila muuttuvat nopeammin turvemaan vettyessä, mutta kasvillisuuden palaaminen kestää kauemmin. Pelkkä ojien tukkiminen ei useinkaan riitä, vaan vaaditaan muitakin toimenpiteitä. Puustoisilla soilla se voi tarkoittaa puiden kaatamista, kun taas täysin ilman kasvillisuuta olevilla turpeennostoalueilla esimerkiksi sammaleen istuttamista”, hän selittää.
Tarkempaa tietoa ekosysteemien tilasta
Kun suo ojitetaan, turve kuivuu ja siihen varastoitunut hiili vapautuu ilmakehään. Ojitetut turvemaat aiheuttavatkin arviolta noin 5 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä.
Ojittamattomilla soilla onkin tärkeä rooli sekä hiilinielujen että luonnon monimuotoisuuden kannalta. Suomi ja monet muut maat ovat käynnistämässä laajamittaista turvemaiden ennallistamista, muun muassa EU:n ennallistamisasetuksen vauhdittamana.
Suomen pinta-alasta soita on noin kolmasosa, mistä noin puolet on ojitettuja. Ennallistaminen on suuri ja kallis urakka, ja pelkillä maastomittauksilla sen onnistumista ja vaikutuksia on mahdotonta seurata, korostaa tutkimusta johtanut Aalto-yliopiston professori Miina Rautiainen.
”Turvemaiden ennallistamispäätösten ja -toimenpiteiden tueksi tarvitaan Suomessa ja maailmalla kiireellisesti monipuolista tietoa sekä luonnontilaisten soiden ominaisuuksista että ennallistamisen vaikutuksista. Satelliittikuvien antama data on avainasemassa, kun haluamme ymmärtää ekosysteemien muutoksia laajoilla maantieteellisillä alueilla.”
Tutkijat tekivät tiivistä yhteistyötä Luonnonvarakeskuksenkanssa. Tutkimusta rahoitti Suomen Akatemia.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Environmental Research Letters -lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miina RautiainenProfessori, Aalto-yliopisto
Puh:050 401 0780miina.a.rautiainen@aalto.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme