SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomuksen on aika kantaa vastuunsa

Jaa

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen pitää kokoomuksen viimeaikaista kritiikkiä SDP:n talouslinjaa kohtaan epäuskottavana ja vastuuttomana.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Onhan tuo kokoomuksen toiminta uskomatonta hurskastelua. Juuri on tehty miljardien lisälasku seuraavien hallitusten piikkiin, ja nyt kysellään kaksi vuotta etukäteen, miten heidän sotkunsa siivotaan. Emme voi mitenkään vielä tietää millaiseen kuntoon tämä hallitus saa Suomen ajettua kahdessa vuodessa, Rantanen toteaa.

Rantanen viittaa myös tuoreeseen uutiseen, jonka mukaan yhä useampi suomalainen yritys on vaikeuksissa ja hakee yrityssaneerausta.

– Suomalaiset yritykset kamppailevat nyt selviytymisestään. Tässä tilanteessa hallituksen pitäisi keskittyä vastuulliseen taloudenhoitoon ja etsiä ratkaisuja, jotka aidosti tukevat yrityksiä ja työllisyyttä.

Rantanen muistuttaa, että suomalaisten ostovoima on heikentynyt ja moni työssäkäyvä elää jo nyt kädestä suuhun.

– Talous- ja työllisyyspolitiikan epäonnistuminen on syy siihen, miksi Suomi on nyt tässä tilanteessa. Opposition tehtävä ei ole antaa välitilinpäätöstä, vaan hallituksen tulisi ymmärtää muuttaa suuntaa.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm jyrähtää: Kokoomuksen avoin demokratia unohti kertoa, että vaalien jälkeen romutetaan koko työmarkkina9.7.2025 10:57:15 EEST | Tiedote

Orpon hallitus on epäonnistunut niin talous- kuin työllisyystavoitteissaan. Työelämän "uudistusten” nimissä Orpon hallitus on heikentänyt työntekijöiden asemaa historiallisesti, eikä uusia työpaikkoja ole lupauksista huolimatta saatu luotua. Nyt kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto tivaa SDP:ltä ratkaisuja. – Vaikuttaa siltä, että kokoomus huutelee SDP:tä apuun, kun on ensin epäonnistuttu niin talous- kuin työelämätavoitteissa, Malm pohtii. – On hieman ironista, että kokoomus puhuu avoimuudesta, kun puolue itse jätti kertomatta suomalaisille, kuinka aikovat hallituskauden aikana romuttaa työmarkkinat, Malm päättää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye