Liito-orava on taigametsien tulevaisuuden avainlaji

Liito-orava (Pteromys volans) on yöaktiivinen puissa elävä jyrsijä, joka asuttaa boreaalisia taigametsiä Itä-Venäjältä Suomeen ja Viroon asti. Vaikka laji on laajalle levinnyt, sen geneettisestä rakenteesta ja historiasta on aiemmin tiedetty vain vähän. Luonnontieteellisen keskusmuseon, Helsingin ja Oulun yliopistojen sekä venäläisten tutkijoiden tekemässä tutkimuksessa selvitettiin lajin geneettistä monimuotoisuutta sekä populaatiorakennetta ja yhteyksiä eri puolilla levinneisyysaluetta. Tutkimuksessa hyödynnettiin koko genomin laajuisia SNP-markkereita (yksittäisten emäsparien vaihtelu) ja mitokondrio-DNA:ta.

Geneettisen monimuotoisuuden havaittiin olevan alhaisinta lajin läntisimmällä esiintymisalueella Suomessa ja korkeinta Venäjän Kaukoidässä Sikhote-Alinin alueella. Tämä tukee teoriaa siitä, että laji on levittäytynyt melko äskettäin länteen päin itäisistä jääkauden aikaisista refugioista eli vetäytymisalueista, joissa lajin populaatioita on säilynyt. Kaukoidän populaatio osoitti niin voimakasta geneettistä erilaistumista, että se saattaa edustaa omaa alalajiaan tai jopa kokonaan uutta lajia. 

 –Lajin taksonomiaa on arvioitava uudelleen havaintojen pohjalta, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Fernanda Ito. 

– Sikhote-Alinin populaation merkittävä geneettinen ero viittaa siihen, että kyseessä voi olla uusi, vielä nimeämätön kehityslinja, hän jatkaa. 

Liito-oravan suojelu hyödyttää myös muita taigan lajeja 

Taksonomisten kysymysten lisäksi tutkimus paljastaa vakavia huolia liito-oravien suojelun näkökulmasta. Läntisten alueiden populaatiot, erityisesti Suomessa, ovat taantumassa ja menettämässä elinympäristöjään. Näiden populaatioiden kyky sopeutua ympäristömuutoksiin on todennäköisesti heikentynyt jo valmiiksi vähäisen geneettisen monimuotoisuuden vuoksi. 

– Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä Suomessa elää Euroopan unionin suurin liito-oravapopulaatio, sanoo tutkimuksen vastuullinen johtaja Jaana Kekkonen. 

– Tämän takia Suomella on erityinen vastuu lajin suojelusta, hän toteaa.  

Käytännössä tutkimuksen tulokset korostavat metsänhoidon suunnittelun tärkeyttä sopivien elinympäristöjen, eli erityisesti vanhojen boreaalisten metsien säilyttämiseksi. Koska liito-orava on erikoistunut tällaisiin elinympäristöihin, sen katsotaan toimivan niissä myös sateenvarjo- ja indikaattorilajina. Sen suojelu voi samalla edistää myös monien muiden taigametsistä riippuvaisten lajien säilymistä.

Tutkimus ei ainoastaan korosta tarvetta päivittää liito-oravan uhanalaisuusarviointia koko sen levinneisyysalueella, vaan nostaa esiin myös laajemman ongelman. Euraasian taiga on yksi maailman suurimmista ja uhanalaisimmista metsäekosysteemeistä. Sen monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan.

Suurin osa Suomesta kuuluu taigavyöhykkeeseen – vain pohjoisin osa on tundraa, ja pieni kaistale etelässä kuuluu lauhkeaan sekametsävyöhykkeeseen. Myös suurin osa Venäjästä on taigaa: vyöhyke ulottuu Karjalasta aina Tyynellemerelle asti. Sen pohjoispuolella on tundraa, ja etelässä lehtimetsiä ja aroalueita. 

– Tuloksemme eivät ainoastaan korosta liito-oravan evoluution ymmärtämisen merkitystä sen suojelulle, vaan avaavat myös uusia mahdollisuuksia kehittää geneettisen seurannan työkaluja, jotka voivat tukea tieteelliseen näyttöön perustuvaa luonnonhoitoa, sanoo yksi kirjoittajista, apulaisprofessori Stefan Prost Oulun yliopistosta.

Taigametsien lippulaivalajina liito-orava voi herättää yleisön kiinnostuksen niin lajiin itseensä kuin sen asuttamien metsien suojeluun. 

Alkuperäinen julkaisu

Population structure of the endangered Siberian flying squirrel Pteromys volans revealed by genomic and mitochondrial data.