Peltovalvonnat aloitettu Keski-Suomessa
Peltotukien valvonnat aloitettiin Keski-Suomessa heinäkuun alussa. Tänä kesänä ELY-keskuksen tarkastajien työlistalla on noin 50 maatilaa. Lisäksi valvonnassa käytetään satelliittiseurantaa.

Peltovalvonnan tehtävänä on varmistaa, että maatilat tekevät viljelytoimenpiteet kuten ovat tukihakemuksissa ilmoittaneet. Tähän ns. kokotilanvalvontaan otetaan vuosittain maanlaajuisesti 2 % pinta-alatukia hakeneista maatiloista.
Valvontapäällikkö Marja Vesteri Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo, että valvottavat tilat päättää pääosin Ruokavirasto, mutta valvontaan voi joutua myös ELY-keskuksen omalla otannalla.
– Valvontakäynnillä varmistetaan mm. ilmoitetut viljelykasvit ja niiden pinta-alat sekä arvioidaan viljelytapaa ja valittujen toimenpiteiden ja sitoumusten toteutumista. Työ jatkuu talvikaudella vielä asiakirja- ja lannoitusvalvontana, hän havainnollistaa.
Tarkastajan tulosta tilalle voidaan ilmoittaa aikaisintaan kaksi viikkoa ennen valvontakäyntiä. Suositus on 48 tuntia ennen tarkastusta, mutta käynti voidaan tehdä ilmoittamattakin.
Vesteri muistuttaa, että satelliittiseuranta valvoo kaikkia maamme peltoja läpi vuoden, mikä vähentää maastovalvonnan tarvetta.
Tukihakemusten määrä laski edelleen
Peltovalvonta perustuu peltotukien hakuun, joka päättyi tänä vuonna kesäkuun puolivälin jälkeen. Keski-Suomessa tukihakemuksen jätti yhteensä 2 453 maatilaa, mikä on noin 60 tilaa vähemmän kuin edellisvuonna. Suunta on ollut laskeva jo pitemmän aikaa. Koko Suomessa peltotukia haki tänä vuonna noin 41 100 maatilaa.
Vesteri muistuttaa, että viljelijä voi tarvittaessa muuttaa peltotukihakemustaan 1.10.2025 asti.
– Muutosilmoituksen tekemistä ei kannata tarpeettomasti pitkittää, sillä valvontakäynnin osuminen tilalle ”lukitsee” muutosmahdollisuuden, hän huomauttaa.
Jos valvonnassa havaitaan tukiehtojen rikkomus, seuraamuksena voi olla huomautus, tuen leikkaus tai takaisinperintä.
Satelliittiseuranta pyörii kolmatta vuotta
Kolmatta vuotta käytössä oleva satelliittiseuranta valvoo viljelykasveja ja -toimenpiteitä, joita pelloilla tehdään.
Tekoäly vertaa satelliitin ottamia kuvia maatilojen tukihakemuksella ilmoittamiin tietoihin. Jos se havaitsee ristiriitoja kuvissa ja tiedoissa, viljelijälle tulee selvityspyyntö Vipu-mobiilisovellukseen.
Tekoäly alkaa lähetellä selvityspyyntöjä elokuussa, minkä jälkeen viljelijä voi vastata niihin valokuvalla, tehdä korjaavia toimenpiteitä pelloillaan tai muuttaa tukihakemustaan.
– Satelliittiseurannan ja valvontaviranomaisten selvityspyyntöihin kannattaa aina vastata, koska siten voi välttyä seuraamuksilta, valvontapäällikkö Vesteri korostaa.
Keski-Suomen ELY-keskuksen henkilöstö jatkaa tänäkin kesänä tekoälyn ”kouluttamista”, jotta tekoäly osaisi tulkita satelliitin ottamat kuvat oikein. Tekoälyä opetetaan tunnistamaan eri kasvilajeja ja viljelytoimenpiteitä läpi kasvukauden.
Tällä hetkellä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset käsittelevät viljelijöiden lähettämät vastineet satelliittiseurannan selvityspyyntöihin. Tavoitteena on, että tekoälyn kehittymisen myötä mahdollisimman iso osa peltovalvonnoista hoituisi tulevaisuudessa koneellisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja VesterivalvontapäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 611marja.vesteri@ely-keskus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus muuttaa ensi viikolla uusiin toimitiloihin12.9.2025 12:44:13 EEST | Tiedote
ELY-keskus siirtyy pois nykyisestä toimipaikastaan Cygnaeustalosta ja toimii maanantaista 15.9. alkaen valtion yhteisissä toimitiloissa Sinetissä (Vapaudenkatu 58).
Useilla sillankorjauskohteilla syksyn mittaan liikennehaittoja11.9.2025 13:34:16 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa korjataan tällä hetkellä useita valtion omistamia siltakohteita joko perus- tai ylläpitokorjausurakkana. Töiden mahdollistamiseksi liikennettä joudutaan ohjaamaan kohteen mukaan välillä kokonaan joko kiertotielle tai -reitille.
Mt 6304 Uuraistentie suljetaan raskaalta liikenteeltä 13.–14.9.20259.9.2025 12:15:07 EEST | Tiedote
Maantiellä 6304 (Uuraistentie) vaihdetaan maantierumpu Saarijärven päässä Kotiniemenpolun kohdalla. Tien läpiajoliikenne joudutaan sulkemaan raskaalta liikenteeltä rummun vaihdon ajaksi. Samaan aikaan Uuraistentien päällystystyöt etenevät kohti valmistumistaan.
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
Haapamäen sortumakohdan korjausurakoitsija valittu, työt käynnistyvät tällä viikolla8.9.2025 09:36:31 EEST | Tiedote
Hankintalain mukaiseen kilpailutukseen jätettiin 12 tarjousta. Urakka on kilpailutettu laadittujen korjaussuunnitelmien pohjalta. Korjaustyöt valtatiellä 23 pääsevät alkamaan viipymättä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme