Pirkanmaan ELY-keskus

Peltovalvonnat käynnistyivät Pirkanmaalla

Jaa

Pirkanmaan ELY-keskus on aloittanut vuotuiset peltotukien valvonnat heinäkuussa. Kasvukauden aikana tarkastetaan paikan päällä noin 70 maatilaa. Lisäksi tukiehtojen täyttymistä seurataan satelliittikuvien avulla.

Kaksi ihmistä kävelee pellolla
Peltovalvonnoissa tarkastetaan, että lohkon pinta-ala on ilmoitettu oikein, lohko täyttää maatalousmaan vaatimukset ja sitä käytetään maataloustoimintaan. Pirkanmaan ELY-keskus

Vuotuiset peltovalvonnat on aloitettu pirkanmaalaisilla maatiloilla heinäkuun toisella viikolla. Pirkanmaan ELY-keskuksen tarkastajat käyvät paikan päällä noin 70 tilalla varmistamassa, että viljelijätukien ehdot täyttyvät. Valvontakausi jatkuu 15.11.2025 saakka.

Peltovalvonnalla varmistetaan, että viljelytoimenpiteet on tehty maatiloilla tukihakemuksen mukaisesti.

– Tiloilla valvotaan muun muassa peltolohkojen pinta-aloja, maataloustoiminnan ja maatalousmaan vaatimusten toteutumista sekä asiakirjojen oikeellisuutta, valvontapäällikkö Juha Levomäki Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoo.

Valtakunnallisesti kokotilavalvontoja tehdään vuosittain 2 % pinta-alatukia hakeneista maatiloista. Valvottavat tilat päättää pääosin Ruokavirasto satunnais- ja painotettujen otantojen perusteella.

Jos valvonnassa havaitaan tukiehtojen rikkomus, seuraamuksena voi olla huomautus tai tuen leikkaus.

Tukihakemusten määrä laski 

Peltotukien haku päättyi tänä vuonna 17.6. ja tukihakemuksia jätettiin Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella 3375 kappaletta. Se on noin 100 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Koko Suomessa peltotukia haki tänä vuonna noin 41 100 maatilaa.

Peltotukihakemusta voi tarvittaessa muuttaa 1.10.2025 asti. Muutosmahdollisuutta kannattaa käyttää esimerkiksi silloin, jos viljelyolosuhteet ovat muuttuneet, eikä valittu viljelytoimenpide toteudu suunnitellusti. 

Muutoksia tukihakemukselle ei kuitenkaan voi tehdä, jos tilalle on ilmoitettu valvonnasta. 

– On ensiarvoisen tärkeää tehdä muutosilmoitus tukihakemukselle heti, kun havaitsee tarpeen. Jos maatilalle ilmoitetaan pinta-alavalvonnasta, muutosmahdollisuus ”lukittuu”, Juha Levomäki painottaa.

Satelliittiseuranta kehittyy vuosittain

Satelliittiseurantaa tehdään kaikilla pinta-alatukia hakeneilla maatiloilla ympäri vuoden. Tukiehtojen täyttymistä on seurattu satelliittien avulla Suomessa vuodesta 2023 lähtien, ja se on tuonut joustavuutta tukien hakuun.

– Satelliittiseuranta kehittyy vuosittain kattamaan useampia tukiehtoja. Seurannan ansiosta viljelijä voi muuttaa tukihakemusta aiempaa laajemmin. Myös tarve paikan päällä tehtäville valvonnoille vähenee, kertoo valvontapäällikkö Juha Levomäki.

Kasvukaudella satelliittien avulla seurataan esimerkiksi sitä, että lohkolla kasvaa tukihakemuksella ilmoitettu kasvi, ja että tarvittavat hoitotoimenpiteet on tehty. 

Käytännössä tekoäly vertaa satelliitin lohkolta eri aikoina ottamia kuvia viljelijän tukihakemuksella ilmoittamiin tietoihin ja analysoi niitä.

– Jos epäkohtia tai tarkennustarpeita havaitaan, viljelijälle lähetetään selvityspyyntö Vipu-mobiilisovellukseen. Niihin on tärkeä vastata, kuten viljelijät jo hyvin tekevätkin, Juha Levomäki toteaa.

Selvityspyynnöt saapuvat kasvukaudella viljelijälle pääsääntöisesti heinäkuun lopun ja syyskuun lopun välisenä aikana. Niihin vastataan korjaamalla hakemusta tai lähettämällä Vipu-mobiilisovelluksessa paikkasidonnainen valokuva lisätietoineen selvityksen kohteena olevalta lohkolta.

*  *  *

Viljelijätukiehtojen noudattaminen on edellytys EU:n maataloustukien maksamiselle. Euroopan Unioni velvoittaa jäsenmaitaan suorittamaan peltovalvontaa, jotta se voi maksaa niille maataloustukiin myönnettävän rahoitusosuuden. Peltotukien valvonta lisää viljelijöiden tasapuolista kohtelua ja ja oikeusturvan toteutumista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye