SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Mäkinen: Hallituksen vietävä valtionosuusuudistus maaliin

Jaa

SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen vaatii hallitukselta päättäväisyyttä kuntien valtionosuusuudistuksen loppuunsaattamisessa. Uudistus on hänen mukaansa välttämätön, jotta kuntien rahoitusjärjestelmä olisi oikeudenmukainen ja vastaisi nykyistä toimintaympäristöä.

Jukka-Pekka Flander / SDP
Jukka-Pekka Flander / SDP

– Tämä on niin tärkeä ja vakava asia, ettei hallituksella ole varaa sössiä sitä sisäisten erimielisyyksien takia. Nyt tarvitaan malttia ja viisautta, jotta uudistus saadaan edes lykätyn aikataulun mukaisesti voimaan, Mäkinen painottaa.

Alun perin uudistuksen oli määrä astua voimaan vuoden 2026 alussa, mutta hallitus päätti siirtää sen vuodella eteenpäin. Nyt on käynyt ilmi, että uudistus on pahasti jumissa, eikä sitä välttämättä saada maaliin edes tällä vaalikaudella.

– Hallitukselta tulisi nyt löytyä selkärankaa. Uudistus on vietävä maaliin. Se on oikeudenmukaisuuskysymys, Mäkinen sanoo.

Vaasa, Jyväskylä, Kuopio, Pori, Kouvola ja Mikkeli, ovat vedonneet valtiovarainministeriin ja kuntaministeriin sote-siirtoerien poistamiseksi nykyisestä valtionosuusjärjestelmästä. Kaupunkien mukaan nämä erät eivät sovi uuteen järjestelmään, joka on syntynyt sote-uudistuksen myötä.

Nykyinen järjestelmä perustuu vuosien 2021–2022 tilanteeseen, jolloin kuntien talouteen vaikuttivat kertaluonteiset ja ennakoimattomat tekijät. Tämä on johtanut merkittäviin kuntakohtaisiin eriarvoisuuksiin.

Mäkisen mukaan uudistuksen on huomioitava kaupunkien olennaisesti muuttunut toimintakenttä ja nykyiset tehtävät.

– Esimerkiksi Jyväskylä tasapainotti talouttaan koko viime kauden ja on nyt vakaalla uralla. Jos hallituspuolueiden edustajien edunvalvonta pettää, ajaudumme uudelleen leikkauskierteeseen. Se ei ole reilua eikä tarkoituksenmukaista, Mäkinen toteaa.

– Valtionosuusjärjestelmässä on kyse arvovalinnoista. Nyt on aika tehdä oikeudenmukainen päätös, hän päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Hallitus polkee jälleen palkansaajan oikeuksia –YT-asiamiehen ja työneuvoston lakkauttaminen on ideologinen hyökkäys työntekijöitä vastaan10.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus jatkaa ideologista leikkauslinjaansa, jonka kohteena on jälleen kerran suomalainen palkansaaja. Nyt hallitus valmistelee yhteistoiminta-asiamiehen viran ja toimiston sekä työneuvoston lakkauttamista. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan nämä päätökset heikentäisivät merkittävästi palkansaajien oikeusturvaa ja vaikutusmahdollisuuksia työelämässä.

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm jyrähtää: Kokoomuksen avoin demokratia unohti kertoa, että vaalien jälkeen romutetaan koko työmarkkina9.7.2025 10:57:15 EEST | Tiedote

Orpon hallitus on epäonnistunut niin talous- kuin työllisyystavoitteissaan. Työelämän "uudistusten” nimissä Orpon hallitus on heikentänyt työntekijöiden asemaa historiallisesti, eikä uusia työpaikkoja ole lupauksista huolimatta saatu luotua. Nyt kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto tivaa SDP:ltä ratkaisuja. – Vaikuttaa siltä, että kokoomus huutelee SDP:tä apuun, kun on ensin epäonnistuttu niin talous- kuin työelämätavoitteissa, Malm pohtii. – On hieman ironista, että kokoomus puhuu avoimuudesta, kun puolue itse jätti kertomatta suomalaisille, kuinka aikovat hallituskauden aikana romuttaa työmarkkinat, Malm päättää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye