Pirkanmaan hyvinvointialue

Ludehavaintoja katkaisu- ja selviämishoitoasemalla Tampereella

Jaa

Katkaisu- ja selviämishoitoaseman tiloissa Tampereen Sorilla on tehty ludehavaintoja kesäkuun lopusta alkaen. Tuholaisten torjunta aloitettiin heti. Tiloissa voidaan edelleen ottaa vastaan asiakkaita.

Varsinaisen tuholaistorjunnan lisäksi on laajassa, hyvinvointialueen eri yksiköiden yhteistyössä selvitetty ja ratkaistu käytännön ongelmia. Mukana ovat myös Pirkanmaan hyvinvointialueen työsuojelun ja infektioyksikön edustajat. Toimintatapoja on jo muutettu ja tiloja kehitetään niin, että luteiden leviämistä voidaan jatkossa välttää. Tilannetta seurataan jatkuvasti, ja torjuntatoimenpiteitä jatketaan tarpeen mukaan.

Työntekijöille on viestitty päivittäin toimintaohjeista ja torjunnan etenemisestä. Myös asiakkaat saavat ohjeita.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on havaittu, että asiakkailla ja potilailla on luteita aiempaa yleisemmin. Henkilöstön toimintaohjeita ludetilanteissa on tämän vuoksi tarkennettu. Ohjeista vastaa Taysin infektioyksikkö.

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilöt:

Perjantaina 11.7.2025: Sote-keskusjohtaja Sari Mäkinen, p. 050 408 8651, sari.makinen@pirha.fi
Maanantaista 14.7.2025 alkaen: Avopalvelujen palvelulinjajohtaja Eeva Torppa-Saarinen, p. 050 516 4018 , eeva.torppa-saarinen@pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000,  ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.

Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye