Salon kaupunki

Salo mukana Asuntomessuilla Oulussa

15.7.2025 10:00:00 EEST | Salon kaupunki | Tiedote

Jaa

Salon kaupunki esittelee tulevia Asuntomessujaan Oulun Asuntomessuilla. Vuonna 2028 Salon keskustassa toteutetaan Asuntomessut uudenlaisella, monipaikkaisella konseptilla. Kaupungin osastolla voi tutustua tuleviin messualueisiin sekä Saloon asuinpaikkana ja matkailukohteena.

Ilmakuva kesäisestä kaupungista, jossa on viheralue, tori ja joki.
Vuonna 2028 Salon keskustassa järjestetään monipaikkaiset Asuntomessut Tatu Jännäri Salon kaupunki

Salon kaupunki on mukana perjantaina (18.7.) Oulussa avautuvilla Asuntomessuilla omalla osastollaan.

-Nyt kun Salossa kesällä 2028 avautuviin Asuntomessuihin on aikaa melko tarkkaan kolme vuotta, on paikallaan aloittaa meidän oman tapahtumamme markkinointi myös tulevissa asuntomessutapahtumissa eli tänä vuonna Oulussa, ensi vuonna Lempäälässä sekä vuonna 2027 Siuntiossa, kertoo Salon asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Lehto.

-Kaupungin osastolla voi tutustua Salon tuleviin messualueisiin sekä ensimmäisiin luonnoksiin varsinaisista kohteista. Samalla jaamme tietysti myös yleistä tietoa Salosta sekä asuinpaikkana että matkailukohteena, Lehto jatkaa.

-Uskon, että erityisen mielenkiintoisen Salosta asuntomessukaupunkina tekee sen, että Salossa asuntomessut toteutetaan aivan uudenlaisella konseptilla. Kaupunkiin ei tule yhtä yhtenäistä messualuetta, vaan alueita on useita ja ne sijoittuvat kaikki kaupunkikeskustaan Salonjoen lähelle. Kohteet ovat pääosin täydennys- ja korjausrakentamista, ja kohteita yhdistäviä keskeisiä teemoja ovat kestävä kehitys, monimuotoisuus ja yhteisöllisyys, kuvailee tulevia messukohteita Salon kaupungin elinvoimajohtaja Mika Mannervesi.

Salon kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut allekirjoittivat toukokuussa Salon messuja koskevan varaussopimuksen, ja valmistelevat nyt yhteistoimintasopimusta, jossa messuhankkeen toteutuksen yksityiskohdat määritellään tarkemmin. Yhteistoimintasopimus on tarkoitus hyväksyä tämän vuoden loppuun mennessä.

Asuntomessut Oulussa ovat avoinna yleisölle 18.7.–17.8. maanantaista keskiviikkoon ja perjantaista sunnuntaihin klo 10.00-18.00 sekä torstaisin klo 12-20. Torstaisin artisti-iltoina (24.7., 31.7., 7.8. ja 14.8.) alue on auki klo 20.30 asti ja kohteet klo 20 asti. VIP-lipun ostaneille alue on auki torstaisin myös klo 9-12.

Salon kaupungin osasto E4 sijaitsee lähellä messukohteita 21 ja 22 sekä ravintolamaailmaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ilmakuva kesäisestä kaupungista, jossa on viheralue, tori ja joki.
Vuonna 2028 Salon keskustassa järjestetään monipaikkaiset Asuntomessut
Tatu Jännäri Salon kaupunki
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Salon kaupunki

Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsirataa koskevan osakassopimuksen15.12.2025 21:28:33 EET | Tiedote

Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi hetki sitten päättyneessä kokouksessaan Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaihetta koskevan osakassopimuksen äänin 32-19. Osakassopimuksen käsittelyn aluksi kaupunginvaltuusto päätti kolmessa eri äänestyksessä valtuutettu Asko Määttäsen, valtuutettu Jerina Walliuksen ja valtuutettu Timo Lähteenmäen esteellisyydestä tässä asiassa. Kolme valtuutettua ja yksi varavaltuutettu jääväsi itsensä ennen osakassopimuksen käsittelyä. Äänin 32–19 kunnallista kansanäänestystä ei järjestetä Ennen osakassopimuksen käsittelyä valtuusto päätti äänin 32–19, että neuvoa-antavaa kunnallista kansanäänestystä Länsirata-hankkeesta ei järjestetä. Myös kansanäänestyksen käsittelyn aluksi kaupunginvaltuusto päätti erillisissä äänestyksissä valtuutettu Määttäsen ja valtuutettu Walliuksen esteellisyydestä tässä asiassa. Neljä valtuutettua jääväsi itsensä ennen kansanäänestyksen käsittelyä.

Salon Urheilupuistosta Sauli Niinistön Urheilupuisto23.1.2025 12:52:04 EET | Tiedote

Maanantaina (27.1.) kokoontuvalle Salon kaupunginhallitukselle ehdotetaan Salon Urheilupuiston uudelleen nimeämistä Sauli Niinistön Urheilupuistoksi. Uudelleen nimeämisen ajatus syntyi presidentti Niinistön vieraillessa Salossa viime vuoden helmikuussa virkakautensa viimeisellä maakuntamatkalla. Tuolloin käytiin julkisuudessakin keskustelua siitä, mikä olisi sopiva tapa muistaa Salosta kotoisin olevaa presidenttiä kahden virkakauden päätteeksi. Salon Urheilupuisto on paikkana tuttu presidentti Niinistölle jo hänen nuoruusvuosiltaan, joita hän myös muisteli vihkiessään käyttöön Urheilupuiston peruskorjatun urheilukentän elokuussa 2017. Uudelleen nimeämisen käytännön järjestelyt olisi tarkoitus toteuttaa kevään 2025 aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye