Tiedote: Ex-ministeri Krista Mikkonen: Verkkokalastuskieltoa on pidennettävä saimaannorpan suojelemiseksi
Saimaannorppia suojeleva verkkokalastuskielto Saimaalla päättyi kesäkuun lopussa. Vihreiden entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia saimaannorpan suojelemiseksi, kun kalastusrajoituksista päätetään seuraavan kerran keväällä 2026.
Verkkokalastuskiellon päätyttyä uutiset verkkoihin kuolleista kuuteista ovat valitettavan tavallisia ja sellaisia on kuultu tänäkin kesänä. Lisäksi on muistettava, että vain osa verkkokuolemista päätyy viranomaisten tietoon. Vihreiden entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen oli vuonna 2021 päättämässä nyt voimassa olevista verkkokalastusrajoituksista.
– Verkkokalastusrajoitukset osoittautuvat vuosi toisensa jälkeen riittämättömiksi. Kuuttien hukkumiskuolemat verkkoihin ovat kaikkein suurimmat heinäkuussa verkkokalastuskiellon päätyttyä. Rajoitusten voimassaoloa tulee pidentää vähintään heinäkuun loppuun saimaannorpan suojelemiseksi. Ehdotimme tätä valtioneuvostolle jo vuonna 2021, mutta sosialidemokraatit, keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue eivät ehdotusta tukeneet, Mikkonen nostaa.
Saimaannorppakanta on saatu kasvuun rajoittamalla verkkokalastusta ja lisäämällä norpan lisääntymistä tukevia toimia, kuten apukinosten kolaamista. Ainoa kotoperäinen nisäkäslajimme saimaannorppa on silti edelleen erittäin uhanalainen laji.
– Saimaannorppaa uhkaa paitsi verkkokalastus myös ilmastonmuutos, jonka myötä muuttunut lumitilanne heikentää norpan pesintää. Tehokkain yksittäinen päätös, jonka voimme norpan suojelemiseksi tehdä, on rajoittaa norpalle vaarallisten kalastusvälineiden käyttöä. Parasta olisi kieltää norpalle vaaralliset kalastusvälineet sen levinneisyysalueella kokonaan, Mikkonen linjaa.
– Norppaturvallisia kalastusvälineitä kehitellään kokoajan ja jo nyt avorysät, nielurajoitteiset katiskat, troolaus ja nuottaus mahdollistavat niin kotitarve- kuin ammattikalastuksen Saimaalla. Ammattikalastajille tulisi aktiivisesti tarjota investointitukea norppaturvallisten pyydysten hankintaan, Mikkonen ehdottaa.
Nykyinen asetus päättyy ensi keväänä ja hallituksen on pian päätettävä uusista kalastusrajoituksista seuraavalle viidelle vuodelle vuodesta 2026 alkaen. Ympäristöministeri Sari Multalalla on nyt näytönpaikka, sillä hän ja Kokoomus vaati viime kaudella äänekkäästi kalastusrajoitusten pidentämistä heinäkuulle. Kokoomus myös äänesti Saimaalle verkkokalastuskieltoa vaatineen kansalaisaloitteen puolesta.
– Ympäristöministeri on tähän mennessä antanut periksi maa- ja metsätalousministerille kaikissa luonnonsuojeluun liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi vanhojen metsien kriteerit vesitettiin, perinnebiotooppien hoitomahdollisuuksia on vähennetty ja jopa uhanalaisten lajien metsästystä on helpotettu, Mikkonen kertoo.
– Toivottavasti Kokoomus on valmis turvaamaan edes saimaannorpan tulevaisuuden tiukentamalla kalastusrajoituksia. Vai onko hallitus antanut kaikissa luontokysymyksissä vallan Kristillisdemokraateille, jotka ovat täysin unohtaneet Raamatun neuvot luonnon varjelemisesta, Mikkonen ihmettelee.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ympäristöministeri Mikkonen järkyttyi: “Ei kai hallitus aio seuraavaksi heikentää saimaannorpan suojelua?”8.1.2026 17:23:34 EET | Tiedote
Vuoden alusta hallitus päätti sallia Suomessa erittäin uhanalaisen suden metsästyksen. Onko se seuraavaksi heikentämässä erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua, kysyy entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr).
Vihreiden Krista Mikkonen: Selkeästi pätevämmän hakijan ohitti ministerin suosikki – vielä viime kaudella Talvitie piti poliittisia virkanimityksiä korruptiona8.1.2026 16:15:53 EET | Tiedote
Kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen kritisoi tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien (kok) tekemää virkanimitystä räikeänä poliittisena nimityksenä.
Sofia Virta: Työttömyystilastot ja kasvun puute kertovat totuuden kokoomuksen talousosaamisesta8.1.2026 14:48:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen historiallinen kärkisija EU:n työttömyystilastoissa on vakava osoitus hallituksen johtajuuden puutteesta sekä kokoomuksen talousosaamisesta.
Vihreiden Tynkkynen: Suomessa on uuden perustulokokeilun aika5.1.2026 10:25:26 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen nostaa suomalaiseen keskusteluun Irlannin tuoreen perustulokokeilun rohkaisevia tuloksia. Hän esittää, että Irlannin kokemusten valossa Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan uusi perustulokokeilu.
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme