MEP Aura Salla

MEP Aura Salla: EU-budjettia ei saa kasvattaa jäsenmaiden varoilla - komission olisi pitänyt esittää digiveroa

Jaa

Kokoomuksen europarlamentaarikko Aura Salla pitää Euroopan komission esitystä uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi vuosille 2028–2034 liian varovaisena ja vanhentunutta tulonsiirtounionia ylläpitävänä. Tyytymättömyys maksajamaissa, kuten Suomessa, kasvaa kun budjetti perustuu suurelta osin jatkuviin tulonsiirtoihin.

Aura Salla. Kuva: Ahu Yigit.
Aura Salla. Kuva: Ahu Yigit.

"Budjetin kivijalka ovat edelleen maatalous- ja koheesiotuet, jotka komissio esittää osittain yhdistettäväksi kansallisiksi ja alueellisiksi kuoriksi. Rakenne perustuu suurelta osin jatkuviin tulonsiirtoihin, mikä lisää tyytymättömyyttä etenkin maksajamaissa", europarlamentin teollisuus-, sisämarkkina- ja budjettivaliokunnissa vaikuttava MEP Aura Salla toteaa.

Kansallisiin ja alueellisiin kuoriin yhdistettyjen maatalous- ja koheesiotukien lisäksi esitys sisältää useita vanhoja rahoitusohjelmia yhdistävän kilpailukykyrahaston sekä Global Europe  -rahoitusohjelman, jonka sisältä löytyy muun muassa Ukrainalle kohdennettava tuki-instrumentti. Sallan mukaan komission esityksen erityinen valonpilkahdus on kilpailukykyrahasto, joka pohjautuu onnistuneeseen InvestEU-lainatakausmalliin.

"Siirtyminen kohti lainainstrumentteja suorien tukien sijaan on komissiolta hyvä esitys. EU-rahat ovat tehokkaimmillaan lainapohjaisina takauksina, joilla houkutellaan lisää yksityisen sektorin investointeja markkinaehtoisesti kannattaviin kohteisiin. Tulonsiirrot ja sosiaalirahastojen kaltaiset tukirakenteet, joihin EU:lla ei ole toimivaltaa, eivät ole tehokkaita saati toimi", Salla sanoo.

Salla pitää tärkeänä myös sitä, että kansallisten kirjekuorien kokonaisuus on rajoitettu, sidottu oikeusvaltioperiaatteeseen ja komissio kohdentaa rahoitusta joustavasti tarpeen mukaan. Global Europe -rahoitusohjelma tuo joustavuutta esimerkiksi jälleenrakennukseen ja sotilaalliseen apuun Ukrainalle. Sen sijaan EU-budjetin kasvattaminen ei saa Sallalta varauksetonta tukea. Monet jäsenmaat ovat samalla linjalla.

"En kannata budjetin kasvattamista jäsenmaksujen ja yhteisen velan kautta. EU:n omien varojen laajentaminen on ainoa toimiva ratkaisu budjetin kasvattamiseksi. Tupakkatuotevero ja elektroniikkaromuvero ovat hyvä alku, mutta käytännössä pieniä tulovirtoja. Mahdollisen suuryritysten veron alaraja on liian matala ja sen tulee kohdistua ensisijaisesti EU:ssa toimiviin ulkomaisiin yrityksiin, kuten digijätteihin, ei EU:n omiin yrityksiin. Komission olisi pitänyt tuoda digivero uudelleen pöytään. Nyt se jäi Trumpin tullien pelossa ulkopuolelle", Salla toteaa.

Salla kannattaa leikkauksia koheesiotukiin ja ajaa maataloustukien kansallistamista. Koheesiorahasto voitaisiin uudelleen kohdentaa rahoittamaan EU:n kriittisiä puolustus- ja turvallisuusinvestointeja sekä mahdollista tulevaa laajentumista. Lopputuloksena rahoituskehyksen välttämätön uudistuminen uhkaa nyt jäädä torsoksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sara Anttilaerityisavustaja, viestintä ja mediasuhteetEuroopan parlamentti

Sara Anttila seuraa teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) työtä ja vastaa mediasuhteista ja viestinnästä.

Puh:+32 470 988013sara.anttila@europarl.europa.eu

Europarlamentaarikko Aura Salla

Jäsen

ITRE Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
D-IN Suhteista Intiaan vastaava valtuuskunta

Varajäsen

BUDG Budjettivaliokunta
IMCO Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
D-CA Suhteista Kanadaan vastaava valtuuskunta
DASE Suhteista Kaakkois-Aasian maihin ja Kaakkois-Aasian maiden liittoon (ASEAN) vastaava valtuuskunta

Europarlamentaarikko Aura Salla kuvattuna Brysselissä Euroopan parlamentin edessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MEP Aura Salla

MEP Aura Salla neuvotteli yrityksille 55 miljardin euron investointipaketin27.11.2025 16:05:00 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti hyväksyi yksinkertaistamispaketin koskien InvestEU-lainatakausohjelmaa, jolla helpotetaan yritysten riskirahoituksen saamista. Pääneuvottelijana toiminut europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) onnistui saamaan 2,9 miljardin euron lisätakuut sekä tuntuvat helpotukset pk-yritysten raportointiin. Päätös mahdollistaa vähintään 55 miljardin euron yksityisten investointien liikkeellelähdön Euroopassa. Uudistus tulee voimaan samaan aikaan, kun Suomi siirtyy EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn ja tarvitsee kipeästi kasvua ja investointeja.

MEP Aura Salla: EU:n ja Suomen lopetettava Microsoftin käyttö26.11.2025 11:14:50 EET | Tiedote

Europarlamentaarikko Aura Salla vaatii Suomea ja EU:ta irtautumaan Microsoft-riippuvuudesta, sillä nyt eurooppalainen data, turvallisuus ja verovarat valuvat Yhdysvaltoihin. Salla varoittaa, että Eurooppa on ajautunut vakavaan teknologiariippuvuuteen EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, ja korostaa tarvetta asettaa eurooppalaiset teknologiaratkaisut etusijalle sekä estää ulkomaisten digijättien ilmainen datankeruu EU-alueelta.

MEP Aura Salla: Microsoftin esimerkki osoittaa Yhdysvaltojen voivan katkaista eurooppalaisten pääsyn kriittisen tärkeisiin käyttöjärjestelmiin26.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalainen Microsoft katkaisi kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjän ja hänen henkilökuntansa pääsyn Microsoftin palveluihin ja sähköpostiin Yhdysvaltojen ICC:tä kohtaan asettamien pakotteiden vuoksi. Tämä haastaa kaikkien Microsoftin pilviteknologioita käyttävien luottamuksen yhtiöön Euroopassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye