UKKO.fi

Naisten viikon kunniaksi: tällaisia ovat naisyrittäjät – taide ja palvelut korostuvat

17.7.2025 12:34:46 EEST | UKKO.fi | Tiedote

Jaa

Perjantaina 18.7. alkavan naisten viikon kunniaksi kokosimme tuoretta dataa naisyrittäjyydestä Suomessa. UKKO.fi:n datan mukaan kuluneen vuoden aikana naisyrittäjien määrä on kasvanut yli 10 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vuonna 2025 yhä useampi nainen tarttuu yrittäjyyteen.

- Yrittäjinä toimivien naisten määrän kasvu viime vuoden vastaavasta ajankohdasta kertoo siitä, että yrittäjyys on vetovoimainen vaihtoehto. Datastamme näkee myös sen, että matalan kynnyksen yrittäjyyspalvelut kiinnostavat naisia. Uskomme, että kun palvelut on helposti saatavilla, kiinnostus niitä kohtaan jatkaa kasvuaan vuosi vuodelta, Petteri Kaikkonen senior business analyst, UKKO.fi:ltä kertoo.

Naisyrittäjyys elää taiteessa, hyvinvoinnissa ja palveluissa

Naisyrittäjyys keskittyy vahvimmin aloille, joissa korostuvat luovuus, ihmisläheisyys ja palveluosaaminen. Listasimme UKKO.fi naisyrittäjien viisi yleisintä toimialaa kuluneiden 12 kuukauden ajalta.  Naisyrittäjiä löytyy eniten esittävien taiteiden, urheilu ja liikuntakoulutuksen, kiinteistöjen siivouksen, muu mainospalveluiden ja taiteellisen luomisen aloilla. 

Lukuunottamatta esittäviä taiteita jossa naisten osuus on 40%, listan muilla aloilla naiset muodostavat myös enemmistön yrittäjistä. Moni näistä aloista on ollut pitkään naisvaltaisia – mutta yrittäjyys tuo niihin nyt uudenlaista vapautta, itsensä työllistämistä ja kasvuhaluakin.

Yritysmuodolla on väliä: kevytyrittäjyys edelleen naisten suosiossa – osakeyhtiömuoto miesvaltainen

Yritysmuotojen välillä näkyy selkeitä sukupuolieroja. Kevytyrittäjistä noin 47% on naisia, toiminimiyrittäjistä 41%, kun taas osakeyhtiöissä naisten osuus on alle 24 %.  Naiset suosivat yhä matalan kynnyksen muotoja, kuten kevytyrittäjyyttä ja toiminimiä, jotka mahdollistavat yrittäjyyden aloittamisen kevyesti ja helposti ilman hallinnollista kuormaa.

Toisaalta osakeyhtiöissä on nähtävissä hienoista kasvua naisyrittäjien keskuudessa – mikä viittaa siihen, että yhä useampi nainen haluaa skaalata toimintaansa isommaksi ja mahdollisesti kasvattaa toimintaansa tulevaisuudessa. 

Yhä useampi nainen rakentaa omaa urapolkuaan yrittäjyyden kautta. Taide- ja palvelualat vetävät puoleensa, ja kevyet yritysmuodot mahdollistavat nopean startin liiketoimintaan. Uudet yrittäjyyspalvelut ovat avanneet ovia myös niille, jotka aiemmin epäröivät yrittäjyyttä – ja naisten aktiivisuus näkyy erityisesti siinä, että pienyrittäjyys kasvaa tasaisesti vuosi vuodelta.

Lisätietoja:
Petteri Kaikkonen, senior business analyst, petteri.kaikkonen@ukko.fi

Haastattelupyynnöt:
Leena Honkajuuri, p. 040 1955943, leena.honkajuuri@ukko.fi

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Daniel, 18, teki tuhansien eurojen tilin kesäyrittäjänä – yhä useampi nuori laskuttaa kesätyönsä itse17.9.2026 10:01:35 EEST | Tiedote

Daniel Ronimus, 18, haki kesätöitä useammalta alalta tuloksetta. Palkkatyön sijaan hän päätyi laskuttamaan työnsä itse: ensimmäinen keikka oli 30 euron nurmikonleikkuu naapurustossa, ja kesän päättyessä laskutusta kertyi tuhansien eurojen edestä. Yhä useampi nuori tekee samoin: alle 25-vuotiaiden osuus UKKO.fi:n kautta heinäkuussa laskuttaneista kevytyrittäjistä on noussut 19,2 prosentista 25,6 prosenttiin vuodesta 2019.

Janita Autio kuvasi 16 yrittäjää heidän työympäristöissään – Oodi yrittäjyydelle -näyttely avautui Helsingissä3.9.2026 22:25:41 EEST | Tiedote

Valokuvaaja Janita Aution ja UKKO.fi:n yhteisen Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 3. syyskuuta kutsuvierastilaisuudessa Mall of Triplassa. Näyttely esittelee 16 suomalaista yrittäjää ja heidän tarinansa. Triplasta näyttely jatkaa Helsingin päärautatieasemalle ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja se on yleisön nähtävillä 25. lokakuuta asti. Näyttely on kaikille avoin ja maksuton.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye