Korkeasaaren eläimet saivat jäädytettyjä herkkuja
Helteisessä Korkeasaaressa on ollut tällä viikolla tarjolla virkistäviä herkkuja myös eläintarhan asukkaille. Huulipekarit, mongolianvillihevoset, kulaanit, berberiapinat sekä karhut saivat kullekin lajille suunnitellut, virkistävät helleherkut. Osalle jäädyteyt ruuat olivat uusi tuttavuus, toiset nauttivat niistä tottuneesti.

Eläimille suunnitellut jäädykkeet valmistettiin Korkeasaaren omassa rehukeittiössä pakastamalla Jungle Juice Barin smoothieiden sivutuotteena syntyvää omenamuhjua sekä muita kullekin eläinlajille sopivia herkkuja annospaloiksi.
Huulipekarit pääsivät ensimmäisenä maistamaan helleherkkujaan. Possun muotoisella piparimuotilla tehdyissä annoksissa oli omenan lisäksi maapähkinää. Oksien päälle sijoitettujen herkkujen löytämisessä kesti hetken aikaa, mutta pian jäädykkeet katosivat yhdellä hotkaisulla pekarien suihin.
Mongolianvillihevoset ja kulaanit saivat jäädytettyjä virikkeitä nyt ensimmäistä kertaa. Aluksi ne tutkivat varoivaisesti annoksiaan, joihin oli jäädytetty myös vedessä turvotettua pellettiä. Kulaanit eli aasianvilliaasit uskaltautuivat ensin maistamaan jäädykkeitä, mutta vaihtoivat pian takaisin heinän syöntiin. Mongolianvillihevosille herkut olivat sen sijaan suurempi hitti. Ne viettivät pitkän ajan pureskellen jäädykkeitä hampaillaan, sekä nuollen sulanutta jäätä ruoka-alustoiltaan.
Berberiapinoiden helleherkut oli jäädytetty pahvimukien sisälle, ja "mehujäissä” oli mukana puutikku helpottamaan sen pitelemistä. Apinat kuljettivat herkkunsa varjoon nautittavaksi, joskin osalle pahvimukin repiminen tuntui olevan syömistä kiinnostavampaa.
Myös karhut kävivät heti ulkotarhaan päästyään tottuneesti herkkujensa kimppuun. Niiden eväät koostuivat omenan lisäksi maapähkinästä, pensasmustikasta ja ruusun terälehdistä. Karhut käyttivät koko painoaan jäisen herkun halkaisemiseksi, ja raapivat sen pinnasta mustikoita irti kynsillään.
Korkeasaaressa panostetaan eläinten monipuolisiin virikkeisiin vuoden ympäri – lämpömittarin lukemasta riippumatta. Viileämmällä säällä eläimet ovat luonnostaan aktiivisempia, mutta jäädytetyt herkut tuovat niille mieluisaa puuhaa myös hellepäiviin. Virikkeet tukevat lajityypillistä käyttäytymistä ja tarjoavat eläimille paitsi makunautintoja, myös vaihtelevaa tekemistä ja aivojumppaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SjöholmKuraattoriKorkeasaaren eläintarha
Eläintenhoidon ja suojelun toiminto
Kuvat











Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Tervetuloa Korkeasaaren uuden sisäänkäyntirakennuksen avajaisiin25.11.2025 15:45:22 EET | Kutsu
Korkeasaaren eläintarhan uusi sisäänkäyntirakennus avautuu yleisölle maanantaina 1.12. Samalla avautuvat jalankulkuväylät uudella Finkensillalla ja uudistetulla Korkeasaarensillalla. Media on tervetullut tutustumaan uusiin tiloihin avajaispäivänä tai jo ennakkoon. Ilmoittaudu etukäteen, jotta voimme järjestää haluamasi haastattelut ja kierrokset vierailusi yhteyteen!
Korkeasaaren uusi sisäänkäyntirakennus avautuu 1.12.21.11.2025 10:15:18 EET | Tiedote
Korkeasaaren eläintarhan uuden sisäänkäyntirakennuksen avajaisia vietetään maanantaina 1.12. Uuteen rakennukseen siirtyvät eläintarhan lipunmyynti, kauppa ja kahvila. Samalla Finkensillan eteläpuoli ja Mustikkamaalta tuleva Korkeasaarensilta avautuvat kevyelle liikenteelle.
Korkeasaaren karhut herkuttelivat hunajalla ja menivät talviunille17.11.2025 13:37:17 EET | Tiedote
Korkeasaaren karhut ovat hiljentyneet talviunille. 24- ja 19-vuotiaat karhut nuokkuivat talvipesissään ison osan päivää jo marraskuun alusta alkaen. Ennen talviunille vetäytymistä karhut herkuttelivat Korkeasaaren mehiläispesistä saaduilla hunajakennoilla.
Nuori amurintiikeriuros saapui Korkeasaareen13.11.2025 11:57:13 EET | Tiedote
Kissalaaksoon on tällä viikolla kotiutunut nuori amurintiikeriuros Puolasta. Korkeasaaressa asuu ennestään kaksi amurintiikeriä, 3-vuotias naaras ja sen 12-vuotias emo. Uroksesta toivotaan lisääntymiskumppania Korkeasaaren nuorelle naaraalle erittäin uhanalaisen amurintiikerin suojeluohjelmassa.
Young male Amur tiger has arrived at Korkeasaari Zoo13.11.2025 11:57:13 EET | Press release
This week, a young male Amur tiger from Poland has settled into the Cat Valley. Korkeasaari Zoo is already home to two Amur tigers: a three-year-old female and her twelve-year-old mother. The male has been selected as a future breeding partner for Korkeasaari Zoo’s young female at the conservation program for the endangered Amur tiger.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme