Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Keto-Huovinen: Hallitus vahvistaa kansallista varautumista – väestönsuojien kuntoa ja alueellista kattavuutta parannetaan

Jaa

Suomessa väestönsuojia on rakennettu melko kattavasti, mutta nyt viranomaisten ja kiinteistönomistajien yhteistyöllä varmistetaan väestönsuojien kunto ja valmius. Orpon hallitus osoitti puoliväliriihessä 10 miljoonaa euroa lisärahoitusta väestönsuojakapasiteetin parantamiseen. Rahoituksen turvin voidaan täydennysrakentaa lisäsuojia sinne, missä kattavuus on tällä hetkellä heikko. Lisäksi rahoitus mahdollistaa tilapäisten väestönsuojien valmistelun.

Pihla Keto-Huovinen. Kuvaaja: Toni Pakarinen.
Pihla Keto-Huovinen. Kuvaaja: Toni Pakarinen.

 ”Suomi on kansainvälisestikin tunnustettu varautumisen suurvalta, mutta aina on parantamisen varaa. Hallitus on perustellusti kiinnittänyt tähän erityishuomiota. Uskon, että suomalaiset nukkuvat yönsä paremmin tietäessään, että hallitus panostaa väestönsuojelukapasiteettiin”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja ja hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja Pihla Keto Huovinen.

 Suomessa on laskennallisesti riittävästi väestönsuojapaikkoja, mutta alueellinen kattavuus vaihtelee. Lisäksi viranomaisten tiedot olemassa olevista väestönsuojista ovat osittain puutteellisia ja väestönsuojien kunto ja varustetaso vaihtelevat.

 ”Väestönsuojat ovat rakennuksen omistajan, esimerkiksi taloyhtiön vastuulla, mutta viranomaisen tulee tukea suojien ylläpidossa. Ylläpito on sinänsä helppoa ja halpaa, kunhan siihen kiinnitetään erikseen huomiota. Hallituksen johdolla ollaankin parhaillaan laatimassa valtakunnallisia ohjeita kiinteistönomistajille väestönsuojien kunnossapitoon”, Keto-Huovinen sanoo.

 Puoliväliriihessä hallitus myönsi väestönsuojakapasiteetin parantamiseen 10 miljoonaa euroa.

 ”Tämän rahoituksen turvin voidaan täydennysrakentaa lisäsuojia sinne, missä kattavuus on tällä hetkellä heikko. Lisäksi rahoitus mahdollistaa tilapäisten väestönsuojien valmistelun”, Keto-Huovinen sanoo.

 ”Kyse on varautumisesta ja syytä hätään ei ole. Valtaosa Suomen väestönsuojista on hyvässä kunnossa. Ministeriön selvityksen mukaan 91 prosenttia väestönsuojista täytti suojavaatimukset perinteisiä aseita vastaan. Varautuminen ei kuitenkaan koskaan ole täysin valmista – siitä tässäkin työssä on kyse”, Keto-Huovinen sanoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén: EU:n ja Yhdysvaltojen tullisopu tuo yrityksille kaivattua ennakoitavuutta28.7.2025 13:02:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoittivat sunnuntaina päässeensä yhteisymmärrykseen uudesta kauppasopimuksesta Skotlannissa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää sopua tärkeänä, sillä sen myötä onnistuttiin estämään EU:n ja Yhdysvaltojen välille uhkaavasti kehittymässä ollut kauppasota.

Kokoomuksen Kaunisto: SDP ei vieläkään ole sitoutunut riittäviin sopeutuksiin ensi vaalikaudella27.7.2025 14:25:17 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto ihmettelee SDP:n Joona Räsäsen arviota 5–6 miljardin euron sopeutustarpeesta seuraavalle vaalikaudelle. ”Valtiovarainministeriö on puhunut jopa kymmenen miljardin euron sopeutustarpeesta ensi vaalikaudelle. SDP:n mielestä vain puolet siitä riittää ja loput voi jättää kasvamaan korkoa taas tuleville sukupolvien harteille”, Kaunisto toteaa.

Kokoomuksen Wallinheimo: Luottoluokituksen vahvistuminen edellyttää laajaa sitoutumista velkaantumisen taittamiseen26.7.2025 11:32:14 EEST | Tiedote

Luottoluokitusyhtiö Fitch laski Suomen luottoluokitusta AA+-luokasta AA-luokkaan, joka on edelleen kolmanneksi paras. Yhtenä syynä laskulle on epävarmuus poliittisesta sitoutumisesta julkisen talouden sopeuttamiseen velka-ankkurin avulla. ”Oppositiopuolueet eivät vieläkään ole ilmaisseet sitoutumistaan julkisen talouden vakauttamiseen”, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo toteaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye