Työttömyyden kasvu Kainuussa maan pienintä
Kainuussa oli kesäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja peräti seitsemässä Kainuun kunnassa koko maan keskiarvoa matalampi. Laaja työttömyys väheni alueista selkeästi eniten. Työvoiman kysyntä oli edelleen selvästi viime vuotta vähäisempää.

Kainuussa oli kesäkuun lopussa 3 102 työtöntä työnhakijaa, mikä on 159 henkilöä (+5 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli ELY-keskusalueista parasta. Työttömyys nousi kaikilla alueilla, eniten Ahvenanmaalla, 22 %, ja koko maassa 13 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 10,3 %, alueista neljänneksi vähiten ja 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 12,2 %, mikä on 1,3 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Kainuun kunnissa työttömyys pieneni viime vuodesta viidessä kunnassa ja nousi kolmessa. Lasku oli suhteellisesti suurinta Ristijärvellä (-18 %) ja Hyrynsalmella (-14 %), kasvua tuli eniten Kajaanissa (+13 %) ja Kuhmossa (+5 %). Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli peräti seitsemässä Kainuun kunnassa matalampi kuin koko maan keskiarvo. Alhaisin työttömyysaste oli Sotkamon 5,9 % ja Ristijärven 7,0 %. Korkein työttömyysaste oli Puolangan 13,9 % ja Kajaanin 11,4 %.
Pitkäaikaistyöttömyys pienentyi maaliskuusta toukokuuhun, mutta kesäkuussa tuli jälleen kasvua edelliskuusta 4 % (+33). Vuoden takaisesta pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 30 % (+200). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 861. Työttömistä 28 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli 22 %.
Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli kuun lopussa 4 061 henkilöä. Työttömänä heistä oli 3 102 ja palveluissa 959 henkilöä. Edellisvuodesta tuli laskua 572 henkilöä (-12 %). Työttömiä oli siis 159 henkilöä edellisvuotta enemmän (+5 %) mutta palveluissa peräti 731 vähemmän (-43 %). Laaja työttömyys väheni Kainuussa selkeästi maan eniten. Kasvua tuli yhdeksällä alueella ja koko maassa 3 %.
Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edelleen huomattavasti edellisvuotta vähemmän
Työvoiman kysyntä on ollut jo selvästi yli vuoden ajan useimpina kuukausina merkittävästi edellisvuotta vähäisempää. Kesäkuussakin uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin julkiseen työnvälitykseen 35 % vuotta aiempaa vähemmän (-170), yhteensä 318. Paikkamäärä supistui 12 alueella, mutta Kainuussa eniten. Koko maassa tuli kasvua 31 %. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuussa eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (81), palvelu- ja myyntityöntekijöille (68) sekä erityisasiantuntijoille (60).
Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti matalasuhdanteen takia, kun työpaikkojen määrä on laskenut ja työvoimareservi kasvanut. Kesäkuun lopussa vähiten työttömänä työnhakijana per avoin työpaikka oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (mm. lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit) sekä terveydenhuollon asiantuntijoita (mm. sairaanhoitajat). Haastavaa oli löytää myös muun muassa tuotantotoiminnan ja yhteiskunnan peruspalveluiden johtajia, opettajia ja muita opetusalan erityisasiantuntijoita sekä johtajia, ylimpiä virkamiehiä ja järjestöjen johtajia.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 26. elokuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Elinkenoelämän kehittäminen -yksikkö
yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 0295 023 582, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostus on nähtävillä3.9.2025 13:04:54 EEST | Tiedote
Elementis Minerals B.V. Branch Finland on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
ELY-keskus vauhditti Kainuun kehitystä ja elinvoimaa29.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rahoituskatsaus tammi-kesäkuu 2025: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet Kainuussa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa yhteensä 72 hankkeelle.
Kainuun työttömyys lähellä vuoden takaista tasoa26.8.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli heinäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissakin koko maan keskiarvoa matalampi. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Avoimia työpaikkoja edelleen huomattavasti viime vuotta vähemmän.
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Hukkajoen raakkuesiintymän yliajoon liittyvän luontovahinkoasian hallintomenettely etenee27.6.2025 14:53:38 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on käynnistänyt luontovahingon korjaamiseen tähtäävän hallintomenettelyn, jossa tavoitteena on alueen palauttaminen vahinkoa edeltäneeseen tilaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme