Sinilevätilanne jatkuu monin paikoin samankaltaisena, avomerialueilla havainnot ovat lisääntyneet
Lämmin ja melko tyyni sää on jatkunut, ja sinilevähavaintojen määrä on toistaiseksi pysynyt lähes ennallaan sisävesillä ja rannikolla. Avomerialueilla sinilevähavainnot ovat lisääntyneet monin paikoin. Tilanne on keskikesälle tyypillinen, mutta voi muuttua nopeasti sääolosuhteiden jatkuessa suotuisina sinilevän kasvulle.

Lämpimän ja melko tyynen sään jatkuttua sinilevähavaintojen määrä on pysynyt sisävesillä ja rannikolla melko samanlaisena viime viikkoon verrattuna, ja tilanne on keskikesälle tyypillinen.
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilla on kuluvalla viikolla havaittu runsaasti levää yhteensä seitsemällä paikalla Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa sekä Lapissa. Hieman sinilevää on havaittu yhteensä 34:llä sisävesien havaintopaikalla Etelä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa.
Kuluvalla viikolla valtakunnallisen sinileväseurannan yhdellä rannikon havaintopaikalla Varsinais-Suomessa on havaittu erittäin runsaasti levää. Yhteensä kahdeksalla havaintopaikalla on havaittu runsaasti levää Kymenlaaksossa, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hieman levää on havaittu 15:llä havaintopaikalla Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Pohjanmaan rannikoilla.
Kuluneen viikon aikana sinilevät ovat runsastuneet etenkin Suomenlahden avomerialueiden itä- ja keskiosissa sekä Saaristomeren ulko-osissa. Kaikkein tuoreimpien, keskiviikon havaintojen perusteella sinilevän pintakukintaa esiintyy runsaana tai erittäin runsaana kaikilla Suomenlahden ulommilla rannikkovesillä ja monin paikoin myös sisemmillä rannikkoalueilla. Etenkin Inkoon, pääkaupunkiseudun, Sipoon, Loviisan ja Kotkan seuduilla sekä kaikkein itäisimmällä Suomenlahdella on pintakukintaa havaittu runsaasti.
Saaristomerellä sinilevän pintakukintaa esiintyy etenkin Suomenlahden puoleisilla osilla. Sinilevää havaittiin jo alkuviikosta Saaristomeren kansallispuiston ja Hangon läntisen selän alueella. Sen jälkeen pintakukintaa on havaittu myös Gullkronan selällä, sekä suurina levälauttoina että pienempinä leväraitoina. Muualla Saaristomerellä sinilevää esiintyy pienempinä määrinä ja pääasiassa veteen sekoittuneena. Myös Selkämeressä sinilevän määrä on ajankohdalle tyypilliseen tapaan nousussa. Alueelle ei kuitenkaan vielä ole kehittynyt laajoja pintalauttoja.
Itämeri on ajankohtaan nähden kauttaaltaan lämmin, ja Suomenlahdella lämpötilat ovat olleet 20–24 °C ja muillakin merialueilla yli 20 °C. Sinilevän esiintymisen kannalta keskeisillä merialueilla tukala helle näyttää jatkuvan vielä joitakin päiviä, ja tuulet pysyvät heikkoina. Sinilevätilanne voi muuttua paikallisesti nopeastikin, jos sääolosuhteet suosivat sinilevän kasvua ja huonokuntoisten leväsolujen kertymistä pintaan.
Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kansalaishavaintoja saatiin kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin sekä Vesi.fi:n kautta runsaasti, yhteensä 322 havaintoa.
Avomerialueiden sinileväbarometrit
Avomerialueiden sinilevätilannetta voi seurata satelliittiaineistosta koostettujen leväbarometrien avulla. Barometrissa kuluvan vuoden havainnot on merkitty mustina pisteinä. Pidemmän aikavälin (vuosien 2009–2024) vaihteluväli näkyy vaalean harmaana (90 % satelliittihavainnoista) ja viimevuotiset havainnot vihreänä viivana.
Barometrit lasketaan päivittäin pilvettömistä satelliittihavainnoista (Sentinel-3 OLCI -satelliitti-instrumentti) ja julkaistaan Tarkka-palvelussa itäisen ja läntisen Suomenlahden lisäksi neljältä muulta avomerialueelta. Kesän lopussa barometreista voidaan määrittää kukinnan kesto, runsaus ja voimakkuus, mikä mahdollistaa sinilevätilanteen vertailun vuosien välillä.
Kuuden avomerialueen sinileväbarometrit löytyvät Tarkka-palvelun etusivun alaosasta.


Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä ELY-keskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu lähes 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilta maata sisävesiltä, rannikolta ja saaristosta.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai 19.6. - 7.8.2025. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin ja lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä:
Vilma Rikala, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 0295 251 085
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Alueellisiin sinilevätilanteisiin liittyen voi olla yhteyksissä ELY-keskuksiin
Puhelimitse: 0295 020 900, ma–pe klo 9–15, pvm/mpm
Sähköpostitse: ympariston.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat



Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 27.–31.10.202523.10.2025 11:46:41 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Restaurering av Finlands natur är en investering i framtiden15.10.2025 07:02:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands natur kan återhämta sig genom omfattande restaurering. Finlands miljöcentrals nya Policy Brief-publikation erbjuder rekommendationer som stöd för den nationella restaureringsplaneringen.
Ville Korhonen appointed Communication director at Syke13.10.2025 09:00:00 EEST | News
Ville Korhonen has been appointed Communication director at Syke. He joins Syke from his current role as Head of communications at the City of Helsinki Employment Services Enterprise. Korhonen will begin his work at Syke on 1 December 2025.
FM Ville Korhonen blir kommunikationsdirektör vid Syke13.10.2025 09:00:00 EEST | Nyheter
FM Ville Korhonen har utnämnts till kommunikationsdirektör vid Finlands miljöcentral (Syke) från och med den 1 december 2025. Korhonen övergår till Syke från tjänsten som kommunikationschef vid Helsingfors stads affärsverk för sysselsättningstjänster.
FM Ville Korhonen Suomen ympäristökeskuksen viestintäjohtajaksi13.10.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
Suomen ympäristökeskuksen viestintäjohtajan virkaan on nimitetty FM Ville Korhonen 1.12.2025 alkaen. Korhonen siirtyy Sykeen Helsingin työllisyyspalveluliikelaitoksen viestintäpäällikön tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme