Jalkapallon EURO 2025 tavoitti yli 2,7 miljoonaa suomalaista Ylen kanavilla
Helmareiden taival Sveitsissä pelatuissa jalkapallon naisten EM-kisoissa kiinnosti kansaa heinäkuussa. Finaalilähetys Espanjan ja Englannin välillä tavoitti lähes 1,3 miljoonaa suomalaista.

Sunnuntaina päättyneen Jalkapallon EURO 2025 -turnauksen ottelut ja studiolähetykset tavoittivat Ylen kanavilla yhteensä yli 2,7 miljoonaa suomalaista televisiossa ja Yle Areenassa. Ottelut keräsivät keskimäärin Finnpanelin mukaan yli puoli miljoonaa katsojaa.
Helmareiden ottelut kiinnostivat suomalaisia: sekä Suomen ottelu Norjaa vastaan 6.7. että Sveitsiä vastaan 10.7. tavoittivat yli miljoona katsojaa. Molempia otteluita seurasi tv:n äärellä keskimäärin puoli miljoonaa suomalaista. Yle Areenan kautta Suomen otteluita seurasi kisojen aikana yhteensä 871 000 katsojaa.
”Jalkapallon naisten arvokisat ovat nykyään olennainen osa Ylen urheilutarjontaa ja kesän kohokohtia yhä useammalle suomalaiselle. Naisten huippu-urheilun vapaalla näkyvyydellä ja siitä tehdyllä journalismilla on iso merkitys myös yhteiskunnallisesti. Kisat tuovat erilaisia suomalaisia yhteen ja monipuolisten sisältöjen avulla tuomme esiin esikuvia ja laajempia kehityskaaria”, sanoo Ylen urheilu- ja tapahtumapäällikkö Joose Palonen.
Yle näytti kaikki EURO 2025 -kisojen ottelut sekä tuotti niiden ympärille EM-studiolähetykset televisioon ja Yle Areenaan. Turnausta seurattiin päivittäin myös Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa, joissa tarjoiltiin tuoreimmat kisauutiset, analyysit, runsas videotarjonta sekä mahdollisuus osallistua lähetyksiin ja kilpailuihin.
“Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että EM-tarjontamme tavoitti näin suuren määrän suomalaisia ja pystyimme luomaan sekä paikan päältä Helmareiden hienosta kisaurakasta että koko EM-kisoista miljoonaluokan ilmiön keskelle kesää. Jalkapallon arvokisahuumalle oli lukujen perusteella selvästi suuri kysyntä”, EM-lähetysten päätuottaja Sami Laine sanoo.
Kisojen tärkeimmät tapahtumat koostaneessa liveseuranta-artikkelissa vierailtiin yli 600 000 kertaa. Futistietäjä-peliä pelasi Yle-sovelluksessa 25 819 käyttäjää, jotka vierailivat kisojen aikana pelissä 512 000 kertaa.
Sveitsissä pelatut kisat päättyivät sunnuntaina 27.7., kun Englanti voitti Espanjan.
Lähde: Finnpanelin TV-mittaritutkimus, kohderyhmänä yli 3-vuotiaat, ja Ylen Datapilvi (startit sisältävät yli 3 sekuntia kestäneen katselun).
Yhteyshenkilöt
Joose Palonen, urheilu- ja tapahtumapäällikkö, Yle, joose.palonen@yle.fi
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Marit af Björkesten blir Rundradions verkställande direktör24.6.2025 10:05:40 EEST | Pressmeddelande
Yles styrelse har utsett Marit af Björkesten till bolagets nya verkställande direktör. Hon efterträder Merja Ylä-Anttila, som tidigare meddelat att hon går i pension i höst. Af Björkesten tillträder 1.10.2025.
Marit af Björkesten Yleisradion toimitusjohtajaksi24.6.2025 10:05:40 EEST | Tiedote
Ylen hallitus on nimittänyt Marit af Björkestenin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Merja Ylä-Anttilaa, joka jää eläkkeelle syksyllä. Af Björkesten aloittaa tehtävässään 1.10.2025.
Kutsu: Save the date: Elämäni Biisin 7. kauden artistijulkistus 27.8.17.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suosittu musiikkiviihdeohjelma jatkuu uusin jaksoin syyskuussa – mukana on kolme erikoisjaksoa.
Taitoluistelun MM-kotikisat 2027 nähdään Ylen kanavilla13.6.2025 12:02:00 EEST | Tiedote
Yle on hankkinut taitoluistelun ja muodostelmaluistelun arvokisojen esitysoikeuksia vuosille 2026–2027.
Ylen syksy 2025 tarjoilee kotimaisia laatusarjoja, kiinnostavia podcasteja, suosikkiviihdettä ja tietysti urheilua12.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Ylen syksy 2025 saapuu Hormonien hyrrätessä. Pimenevien iltojen vahvan draamatarjonnan lisäksi koetaan huippuhetkiä myös Unohtumattomat - Muistikuoron matka -sarjan muistikuoron ja Antti Tuiskun yllättävien urakäänteiden parissa. Peltsin toinen luonto -sarjan vierailevana tähtenä nähdään myös yleisön suosikki Osmo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme