Yhä useampi nurmikko saa kukkia rauhassa
28.7.2025 11:13:08 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Luonnon monimuotoisuus on tärkeä tavoite Helsingin puistojen ja katujen kunnossapidossa. Siksi entistä suurempi osa nurmikoista jätetään luonnonmukaiseen tilaan.

Yhä suurempi osa Helsingin puistojen ja katualueiden nurmikoista jätetään kesällä kasvamaan aiempaa luonnonmukaisempana. Taustalla on kaupungin pyrkimys luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.
– Kaupunki saa puistojen käyttäjiltä toisinaan palautetta, jossa epäillään nurmialueen hoidon unohtuneen, kun ennen lyhyenä pidetty nurmi onkin totuttua pidempi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että esimerkiksi apila-alue on jätetty kasvamaan kukinnan ajaksi, kertoo Helsingin viherkunnossapidon tiimipäällikkö Anna-Mari Tiitinen-Kairi.
Tänä vuonna puistojen ja katujen hoidon tavoitteena on kehittää luonnon monimuotoisuutta vähintään viiden hehtaarin alueella. Monissa kohteissa on nykyisin sekä matalaksi leikattua että luonnonmukaisempaa nurmikkoa. Sellaisia ovat muun muassa Linnanpellonpuisto Vesalassa, Meilahden arboretum, Paukkulanpuisto Kivikossa ja Liinamaanpuisto Keski-Vuosaaressa.
Puiden ympärykset, jyrkät rinteet ja kapeat nurmikaistaleet ovat tyypillisiä paikkoja, joissa nurmikkoa voidaan jättää kasvamaan ja kukkimaan entistä pidemmäksi aikaa. Kohteiden valinnassa pyritään käyttämään pelisilmää yhdessä urakoitsijoiden kanssa.
– Kaikkia asukkaita pidempi nurmi ei miellytä, ja kaupungissa tarvitaan tietysti myös piknik- ja pelailunurmikoita. Alueen sijainti ja käyttötarkoitus vaikuttavat paljon siihen, voiko nurmikon jättää kasvamaan pidemmäksi, Tiitinen-Kairi sanoo.
Valtaosa katujen ja puistojen nurmista leikataan entiseen tapaan, mutta sää voi näissäkin paikoissa vaikuttaa töiden ajankohtaan. Helteellä nurmikko voidaan jättää pitkäksi, jotta se ei kuivu ja kellastu.
Nurmialueita muutetaan myös niityiksi
Eri puolilla Helsinkiä osa nurmista jätetään kasvamaan ja kehittymään myös niittymäisiksi ympäristöiksi, jotka tarjoavat elintilaa niittyluonnosta riippuvaisille hyönteisille. Niittyjen kehittäminen tukee kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja ehkäisee omalta osaltaan luontokatoa.
Viime vuonna Helsingin yleisillä alueilla muutettiin niityiksi yhteensä 7,5 hehtaaria nurmikkoa. Suurin yhtenäinen alue oli Arabian ja Toukolan rantapuistossa. Tämän vuoden uusia kohteita ovat muun muassa Kauniinilmanpuisto ja Porslahdenpuisto, jotka sijaitsevat Vuosaaressa.
Niittyluontoa on kehitetty sekä kaupungin omasta aloitteesta että asukkaiden toiveiden pohjalta. Joskus ihmiset luulevat, että niittyjä tehdään säästösyistä. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys, Anna-Mari Tiitinen-Kairi kertoo.
– Etenkin alkuvaiheessa niityn kehittäminen vaatii paljon työtä, varsinkin jos tavoitteena on kukkiva niitty. Myös haitallisten vieraslajien kitkeminen niityiltä voi viedä yllättävän paljon aikaa. Tämän lisäksi niityt pitää niittää vähintään kerran vuodessa, jotta ne eivät ala metsittyä.
Luonnon monimuotoisuutta tuetaan suosimalla monipuolisia ja pölyttäjähyönteisille sopivia ravintokasveja myös istutuksissa. Tämä on näkynyt jo vuosien ajan monivuotisten kasvien sekä kausi-istutusten lajivalikoimassa. Osa kasveista houkuttelee perhosia, osa kimalaisia ja osa kukkakärpäsiä. Yksinkertaiset kukat tuottavat yleensä siitepölyä ja mettä, joita pölyttäjähyönteiset tarvitsevat.
Katujen ja puistojen kunnossapidon tilaa Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, ja sitä toteuttaa Staran lisäksi neljä yksityistä urakoitsijaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Mari Tiitinen-Kairi
(Poissa 31.7. - 7.8.)
Viherkunnossapitotiimin päällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 42148
anna-mari.tiitinen-kairi@hel.fi
Ari Turula
(29.7. lähtien)
ympäristöasiantuntija
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 52839
ari.turula@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.9.202624.9.2026 17:50:02 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.9.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 8.10.2026
Den nya tjänsten Ympäristövahti berättar om Helsingfors miljöarbete mer transparent än tidigare24.9.2026 15:23:06 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors mål för miljöskyddet har uppdaterats. I fortsättningen kan man uppfölja genomförandet av målen på den nya webbplatsen Ympäristövahti (miljövakten) och i den miljörapport som publiceras årligen.
Uusi Ympäristövahti avaa Helsingin ympäristötyön aiempaa läpinäkyvämmin24.9.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet on päivitetty. Jatkossa tavoitteiden toteutumista voi seurata uudella Ympäristövahti-sivustolla sekä vuosittain julkaistavassa ympäristöraportissa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 22.9.202622.9.2026 16:44:42 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 22.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme