Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo: Luottoluokituksen vahvistuminen edellyttää laajaa sitoutumista velkaantumisen taittamiseen

Jaa

Luottoluokitusyhtiö Fitch laski Suomen luottoluokitusta AA+-luokasta AA-luokkaan, joka on edelleen kolmanneksi paras. Yhtenä syynä laskulle on epävarmuus poliittisesta sitoutumisesta julkisen talouden sopeuttamiseen velka-ankkurin avulla. ”Oppositiopuolueet eivät vieläkään ole ilmaisseet sitoutumistaan julkisen talouden vakauttamiseen”, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo toteaa.

Sinuhe Wallinheimo. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Sinuhe Wallinheimo. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Luottoluokituksen lasku on Wallinheimon mukaan vakava asia ja kertoo siitä, että julkisen talouden sopeuttaminen olisi pitänyt aloittaa jo paljon aiemmin.

”Orpon hallitus on toteuttanut jo nyt mittavat sopeutukset julkiseen talouteen. Odotettua heikompi suhdannekehitys, Venäjän hyökkäyssota ja Trumpin tullit ovat kuitenkin hidastaneet talouskasvua ja vaikeuttaneet julkisen talouden tasapainottamista. Toisaalta väestön ikääntyminen, puolustusmenojen kasvu ja yhä suuremmat korkomenot kasvattavat julkisia menoja. Ilman hallituksen toimia velkaantumiskäyrä olisi huomattavasti jyrkempi ja luottoluokituksen tasoa voidaan vain arvailla”, Wallinheimo toteaa.

Kokoomus on valmis uusiin, tilanteen vaatimiin sopeutuksiin vielä hallituskauden aikana.

”Meidän sitoutumistamme julkisen talouden sopeuttamiseen ei tarvitse epäillä. On kuitenkin ollut alusta asti selvää, että urakka vaatii useamman hallituskauden. Me haluamme nähdä, että myös oppositiopuolueet sitoutuvat uskottavasti julkisen talouden tervehdyttämiseen ja hyvinvointipalveluiden pelastamiseen. Tästä ei valitettavasti vielä ole saatu mitään takeita. Päinvastoin oppositiosta on väläytelty taas uusia menokohteita. Suomi tarvitsee pidemmän aikavälin näkymää julkisen talouden tasapainottamisesta”, Wallinheimo sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye