Tulevalla viikolla salamoi runsaasti – helle jatkuu edelleen
Helteet jatkuvat. Olosuhteet ovat suuressa osassa maata suotuisat voimakkaiden ukkosten kehittymiselle erityisesti alkuviikosta.
Ilmatieteen laitoksen lauantaina 26.7. tekemän ennusteen mukaan helteet saavat jatkoa. Lisäksi Suomeen virtaa kaakosta hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa, jonka myötä olosuhteet ovat suuressa osassa maata suotuisat voimakkaiden ukkosten kehittymiselle.
Sää jatkuu helteisenä ja korkea ilmankosteus lisää helteen tukaluutta. Helle pitää pintansa sitkeästi, ja päivälämpötilat ovat myös ensi viikon kuluessa yleisesti 27–31 astetta. Yöt voivat olla paikoin trooppisia, eli lämpötila ei laske alle 20 asteen. "Sade- ja ukkoskuuroja tulee varsin yleisesti tulevalla viikolla, ja ne hieman helpottavat varsinkin maaston kuivuustilannetta” sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.
Maanantaina ukkosta todennäköisesti esiintyy yleisesti maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan sekä Lappiin ulottuvalla alueella. Ukkosiin voi liittyä vaarallisen voimakkaita, yli 20 metriä sekunnissa puhaltavia tuulenpuuskia Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja suuressa osassa Lappia. Mahdollisesti vaaralliset, noin 15 metriä sekunnissa puhaltavat ukkospuuskat ovat mahdollisia maan länsiosassa sekä Luoteis-Lapissa.
Erityisesti Lapissa kuurot voivat sopivasti jonoutuessaan aiheuttaa paikallisesti runsasta sadetta, joten pieni taajamatulvien riski on olemassa. Lisäksi ukkoskuuroihin voi liittyä paikoin myös rakeita.
Maasto on edelleen laajalti kuivaa, joten salamointi voi sytyttää maastopaloja. Toisaalta paikallisesti rankkasade voi helpottaa kuivuustilannetta.
Tiistaina ukkoskuurot painottuvat maan lounaisosaan. Ilma on edelleen erittäin kosteaa ja paikoin sade voi olla runsasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. 029 539 2234
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Sää jatkuu viikonlopun yli helteisenä, mutta epävakaisuus lisääntyy24.7.2025 12:51:13 EEST | Tiedote
Sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa erityisesti Lapissa, mutta muuallakin salamoi ajoittain.
Helteistä säätä odotettavissa pitkälle ensi viikon puolelle asti17.7.2025 14:39:40 EEST | Tiedote
Laaja korkeapaine pitää sään lämpimänä ja selkeänä.
Maan etelä- ja keskiosassa voi salamoida ja sataa runsaasti viikonloppuna – korkea ilmankosteus lisää helteen tukaluutta11.7.2025 13:15:08 EEST | Tiedote
Kaakosta saapuva lämmin ja kostea ilmamassa luo otolliset olosuhteet voimakkaille ukkosille erityisesti maan eteläosassa ja osin myös maan keskiosassa. Paikallisesti rankat sateet voivat aiheuttaa taajamatulvia, ja salamointi voi olla runsasta.
Trombi näkyi säätutkassa torstaina 3. heinäkuuta9.7.2025 14:20:41 EEST | Tiedote
Harvinainen trombi kaatoi metsää Parkanossa. Trombin ilmaan nostattamat roskat saivat ilmiön näkymään myös Ilmatieteen laitoksen säätutkakuvissa.
Kesäkuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin9.7.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan kesäkuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Eurooppaa koettelivat kesäkuussa helleaallot, ja Länsi-Euroopassa kesäkuu oli mittaushistorian lämpimin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme