Marjo Niemen Pienen budjetin sotaelokuva on väkevä luokkaromaani, jota kirjailija on yrittänyt koko uransa kirjoittaa
Pienen budjetin sotaelokuva on armottoman suora romaani luokasta ja arvottomuudesta. Sen synkkä huumori kätkee alleen raunioita, joiden alla asuu lapsi. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa keskiviikkona 6.8.

Marjo Niemen kuudennessa romaanissa Pienen budjetin sotaelokuva kaupunkilaistunut kertoja palaa kotiseudulleen, hiipuneelle tehdaspaikkakunnalle. Tehdas on suljettu, ihmiset ovat jäljellä. Paikkakunta sijaitsee maassa, jossa kuuleman mukaan kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet.
Kukaan ei odota kertojaa lapsuudenkodissa. Silti hän ei ole yksin. Joku tai jokin vahtaa häntä tässä linnoituksessa, muistot eivät päästä otteestaan. Isän jättämää kohtuutonta taakkaa ei todellakaan ole kannettu loppuun.
Niemi kuvaa poikkeuksellisella tarkkuudella junantuoman ihmisen suhdetta pieneen paikkakuntaan sekä sieltä lähtemisen syitä. Kirja laajenee yhteiskunnalliseksi tapauskertomukseksi siitä, miten vaikeaa alemmasta yhteiskuntaluokasta on nousta. Ylemmille luokille työväenluokasta ponnistavan kokemat esteet jäävät näkymättömiksi, eikä luokkanousija itsekään hahmota niitä helposti – kaikkea vain leimaa selittämätön tahma.
Ulkopuolisuus ja halu opiskella ovat vieneet romaanin kertojan pois synnyinluokasta, mutta sisäinen luokkahissi on jumiutunut kahden luokan väliin: uusi luokka on vieras, eikä vanhakaan tunnu enää omalta. Itse pieneltä tehdaspaikkakunnalta lähtöisin oleva Marjo Niemi pureutuu romaanissaan säälimättömän tarkasti luokkanousijoille tyypillisiin ulkopuolisuuden kokemuksiin.
"Kirjan teema on minulle aina henkilökohtainen, eli tunnetasolla totta, vaikka henkilöt ja tarina ovat fiktiota", hän kertoo. Niemi nimittää kirjoitustyyliään tunteiden realismiksi.
Hän kertoo odottaneensa vuosia oikeaa hetkeä kirjoittaa tämä kirja. Oman luokkataustan käsittely on vaatinut pitkän etäisyyden, jotta tunteet ja kokemukset ovat löytäneet nimensä ja sanansa.
”Olen huomannut, että luokkakokemus jää helposti valheellisessa yhtäläisten mahdollisuuksien ilmapiirissä sanoittamatta, jopa tunnistamatta.”
Teos laajakuvaa sitä, miten yhteiskunnalliset olosuhteet muuttuvat umpikujiksi. Riittämätön palkka, toimeentulon epävarmuus ja kokemus siitä, ettei omaan elämään voi vaikuttaa, johtavat usein vihaan ja itsetuhoisuuteen – kirjan kertojan isän tapauksessa alkoholismiin.
Pienen budjetin sotaelokuva on ajankohtainen, viiltävä ja tarpeellinen puheenvuoro suomalaisesta luokkayhteiskunnasta, jossa sota köyhyyttä vastaan liian usein muuttuu sodaksi köyhiä vastaan. Se on romaani niistä, jotka jäivät, niistä, jotka lähtivät – ja niistä, jotka eivät koskaan täysin päässeet perille.
Kirjailijasta
Marjo Niemi (s. 1978) on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hän on julkaissut kuusi romaania, joista esikoinen Juostu maa (2004) voitti Tiiliskivi-palkinnon, Miten niin valo (2008) oli Runeberg-palkintoehdokkaana ja Kaikkien menetysten äiti (2017) voitti Runeberg-palkinnon. Viimeisin romaani Kuuleminen (2021) oli Finlandia-ehdokkaana. Niemi on kirjoittanut lukuisia näytelmiä, kuten Se saattaa olla ihminen (Ryhmäteatteri, 2025) ja Norminäytelmä (KokoTeatteri, 2021).
Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa keskiviikkona 6.8.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Miten syntyy hyvä kaupunki? Osmo Soininvaaran uutuuskirja yhdistää taloustieteen ja kaupunkisuunnittelun1.10.2025 11:06:34 EEST | Tiedote
Millaisia ratkaisuja taloustiede voi tarjota kaupunkisuunnitteluun? Tähän kysymykseen vastaa Osmo Soininvaaran tietokirja Talous ja kaupunki. Kirja on heti arvosteluvapaa.
Kriitikot lyttäsivät, lukijat rakastivat – Juha Hurmeen uutuus kertoo Anni Polvan tarinan24.9.2025 11:12:51 EEST | Tiedote
Juha Hurmeen tietokirja Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset palauttaa kunnian Tiina-kirjojen äidille. Teos on arvosteluvapaa maanantaina 29.9.
Ulla-Lena Lundbergin kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi valittu Jää ilmestyy nyt kovakantisena juhlapainoksena17.9.2025 14:43:40 EEST | Tiedote
Presidentti Tarja Halonen valitsi Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaanin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi vuonna 2012. Toissa vuonna suomalaiset äänestivät kirjan kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi. Tämän kunniaksi Teos julkaisee rakastetusta klassikosta nyt uuden, kovakantisen juhlapainoksen. Lundberg ja presidentti Halonen keskustelevat kirjasta Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa.
Naisen asema oli vielä 1970-luvulla heikko, näyttää Mia Franckin romaani Viimeinen pari uunista ulos8.9.2025 10:45:08 EEST | Tiedote
Viimeinen pari uunista ulos kuvaa koskettavasti ja realistisesti huoltajuuskiistaa 1970-luvun Suomessa. Romaani pohjautuu löyhästi Mia Franckin omien vanhempien tarinaan.
Alussa oli... -menestyskirjan tekijä paljastaa meille nyt "perimmäisen salatun totuuden maailmasta"29.8.2025 11:48:20 EEST | Tiedote
Antropologi David Graeberin teos Perimmäinen salattu totuus maailmasta kutsuu meidät tavoittelemaan vapaampaa maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme