Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén: EU:n ja Yhdysvaltojen tullisopu tuo yrityksille kaivattua ennakoitavuutta

28.7.2025 13:02:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoittivat sunnuntaina päässeensä yhteisymmärrykseen uudesta kauppasopimuksesta Skotlannissa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää sopua tärkeänä, sillä sen myötä onnistuttiin estämään EU:n ja Yhdysvaltojen välille uhkaavasti kehittymässä ollut kauppasota.

Jatkossa EU:sta Yhdysvaltoihin vietäville tuotteille asetetaan 15 prosentin suuruinen tuontitulli. EU ei aseta vastavuoroisesti omia tullejaan yhdysvaltalaisille tuotteille.

”Ratkaisu on sikäli yksipuolinen, mutta siitä huolimatta tärkeä. Tähän asti vallinnut epävarmuus tullitasosta on ollut yrityksille erityisen haitallista, joten tilanteen selkiytyminen tuo kaivattua ennakoitavuutta”, Sirén kommentoi.

Trump uhkasi EU:ta aiemmin jopa 30 prosentin tuontitulleilla, mikäli sopimusta ei saavutettaisi elokuun alkuun mennessä.

”15 prosentin tullitaso on tietysti merkittävä lisäkustannus monille toimijoille, mutta se on merkittävästi parempi kuin vallinneet pahimmat uhkakuvat”, Sirén kommentoi.

Lähes kolmannes maailman kaupasta tapahtuu EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Tämän kokoluokan taloussuhteissa pienetkin muutokset kaupankäynnin säännöissä voivat vaikuttaa laajalti yritysten toimintaan ja investointipäätöksiin.

”Vaikka sopimuksella vältettiin laajempi kauppasota, se osoittaa tarpeen tarkastella EU:n taloudellista strategiaa uudelleen. EU:n tulisi seuraavaksi keskittyä sisämarkkinoiden kehittämiseen ja uusien kauppasopimusten solmimiseen. Tämä monipuolistaisi kauppasuhteita, loisi uutta kasvua ja vahvistaisi EU:n globaalia taloudellista asemaa,” Sirén korostaa.

Sopimuksen yksityiskohdat tarkentuvat tulevien viikkojen aikana, joten vaikutuksia voidaan arvioida tarkemmin vasta, kun sopimuksen sisältö on paremmin tiedossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote

Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.

Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye