Emmi Itärannan uutuusromaani Lumenlaulaja kertoo Louhen lumoavan syntytarinan
Lumenlaulaja kuljettaa lukijan myyttiseen menneisyyteen, taikavoimien ja muodonmuutosten maailmaan. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 8.8.

Emmi Itärannan odotettu romaani Lumenlaulaja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 8.8.
Kirja kertoo suomalaisen mytologian tunnetuimpiin hahmoihin kuuluvan Louhen syntytarinan; miten arasta Lauha-tytöstä kasvoi Pohjolan pelätty emäntä.
Romaani kuljettaa lukijan myyttiseen menneisyyteen, vahvojen naisten hallitsemaan Pohjolaan, jossa jokaisella naisella on oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Vallitsee sopusointu ja kunnioitus ihmisen, luonnon ja eläinten välillä.
Lauhan ollessa yhdeksänvuotias idylli rikkoutuu. Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään. Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa turvaan naisten yhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljaiseloa vuosien ajan.
Kostonhalu itää Lauhan mielessä, ja kasvettuaan hän päättää vallata kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Tarinan edetessä Louhi ajautuu kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia sekä Pohjolan väelle että hänelle itselleen.
"Kirjoitin muutama vuosi sitten novellin Louhesta, ja sen jälkeen hän jäi työhuoneeni nurkkiin kuiskailemaan. Yllätyin siitä, ettei kukaan ollut vielä kirjoittanut kalevalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuvaa romaania Louhen näkökulmasta.", Itäranta kertoo kirjan syntyprosessista.
"Mitä enemmän hahmoa ajattelin, sitä ajankohtaisemmalta naisten vaientamisen, totuuden muokkaamisen ja vallan tavoittelun tematiikka vaikutti."
Itäranta on aiemmissa romaaneissaan kuvannut ennen kaikkea kuvitteellisia tulevaisuuksia ja dystooppisia yhteiskuntia, mutta tällä kertaa hän kulkee myyttisen menneisyyden inspiroimassa fantasiamaailmassa. Kirjoittaessaan kirjaa hän perehtyi sekä itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen että Kalevalan kirjoittamisen prosessiin.
"Vaikka maisemat ovat toisenlaiset, tematiikassa on yhtymäkohtia aiempiin kirjoihini", Itäranta sanoo.
Lumenlaulaja on kunnianosoitus suomalaiselle mytologialle ja kansanperinteelle, mutta myös syvästi inhimillinen ja ajankohtainen romaani vallasta, muistista ja selviytymisestä. Louhen tarinan on vihdoin aika tulla kuulluksi.
Lumenlaulaja ilmestyy myös äänikirjana perjantaina 8.8. näyttelijä Laura Hännisen lukemana.
Kirjan kaikille avointa julkistustilaisuutta vietetään kirjakauppa Rosebud Sivullisessa (Kaisaniemenkatu 5, Helsinki) perjantaina 8.8. kello 17–19. Tervetuloa!
Kirjailijasta
Emmi Itäranta (s. 1976) on yksi kotimaisen spekulatiivisen fiktion kärkinimistä. Hänen esikoisteoksensa Teemestarin kirja on jo klassikko. Edellinen teos Kuunpäivän kirjeet oli scifiä; uusi teos on vahva paluu fantasiaan.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Miten syntyy hyvä kaupunki? Osmo Soininvaaran uutuuskirja yhdistää taloustieteen ja kaupunkisuunnittelun1.10.2025 11:06:34 EEST | Tiedote
Millaisia ratkaisuja taloustiede voi tarjota kaupunkisuunnitteluun? Tähän kysymykseen vastaa Osmo Soininvaaran tietokirja Talous ja kaupunki. Kirja on heti arvosteluvapaa.
Kriitikot lyttäsivät, lukijat rakastivat – Juha Hurmeen uutuus kertoo Anni Polvan tarinan24.9.2025 11:12:51 EEST | Tiedote
Juha Hurmeen tietokirja Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset palauttaa kunnian Tiina-kirjojen äidille. Teos on arvosteluvapaa maanantaina 29.9.
Ulla-Lena Lundbergin kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi valittu Jää ilmestyy nyt kovakantisena juhlapainoksena17.9.2025 14:43:40 EEST | Tiedote
Presidentti Tarja Halonen valitsi Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaanin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi vuonna 2012. Toissa vuonna suomalaiset äänestivät kirjan kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi. Tämän kunniaksi Teos julkaisee rakastetusta klassikosta nyt uuden, kovakantisen juhlapainoksen. Lundberg ja presidentti Halonen keskustelevat kirjasta Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa.
Naisen asema oli vielä 1970-luvulla heikko, näyttää Mia Franckin romaani Viimeinen pari uunista ulos8.9.2025 10:45:08 EEST | Tiedote
Viimeinen pari uunista ulos kuvaa koskettavasti ja realistisesti huoltajuuskiistaa 1970-luvun Suomessa. Romaani pohjautuu löyhästi Mia Franckin omien vanhempien tarinaan.
Alussa oli... -menestyskirjan tekijä paljastaa meille nyt "perimmäisen salatun totuuden maailmasta"29.8.2025 11:48:20 EEST | Tiedote
Antropologi David Graeberin teos Perimmäinen salattu totuus maailmasta kutsuu meidät tavoittelemaan vapaampaa maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme