Liikevaihto ja kannattavuus kasvussa – Pientalorakentamisen markkinajohtaja DEN Finland jatkaa alan onnistujana
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla DEN Finlandin liikevaihto kasvoi yli 16 % ja kannattavuus parani edelleen. Yhtiö on onnistunut säilyttämään taloutensa vakaana läpi haastavien vuosien ja vahvistamaan asemaansa pientalorakentamisen markkinajohtajana tuotemerkeillään Designtalo, Finnlamelli ja K-Raudan kanssa yhteinen Ainoakoti.

”Tammi–kesäkuussa 2025 onnistuimme parantamaan käyttökatettamme yli 36 % verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan”, DENin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen kertoo.
Kannattavuus parani merkittävästi jo vuonna 2024
Vuonna 2024 DEN paransi liiketulostaan 4,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,9 miljoonasta. Käyttökate parani 25 % verrattuna vuoteen 2023.
”Olemme pitäneet yrityksemme hyvässä kunnossa voidaksemme huolehtia asiakkaistamme – nyt ja tulevaisuudessa. Taloudellinen vakaus on erityisen tärkeää silloin, kun rakennusala elää epävarmuudessa”, toteaa Tarkiainen.
Kumppani oman kodin rakentamiseen kannattaa valita huolella
Rakennuttajalle talotoimittajan valinta on yksi rakennusprojektin tärkeimmistä päätöksistä.
”Kun kyse on elämän ehkä suurimmasta hankkeesta, valitun kumppanin on oltava luotettava, vakavarainen ja läsnä niin rakentamisen ajan kuin sen jälkeenkin, jos esimerkiksi tarvitaan takuukorjauksia”, sanoo Tarkiainen.
DENillä on sekä Dun & Bradstreetin että Suomen Asiakastiedon myöntämät luottoluokitussertifikaatit eikä sillä ole verovelkaa.
DEN kannustaa rakennuttajia tarkistamaan ainakin kolme asiaa ennen sopimuksen allekirjoittamista:
1. Luottotiedot: Onko yrityksellä virallinen luottoluokitus?
2. Talous- ja tilinpäätöstiedot: Onko yritys julkaissut viimeisimmän tilinpäätöksensä avoimesti ja onko yritys kannattava?
3. Verovelat: Näkyykö yritys julkisessa verovelkarekisterissä?
Nämä yksinkertaiset tarkistukset antavat varmuutta rakennusprojektin onnistumiselle ja mielenrauhaa koko matkan ajaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiTietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Yhtiössä työskentelee lähes 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 101 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Vuosi toi menestystä ja uuden omistajan pientalorakentaja DEN Finlandille18.12.2025 08:46:18 EET | Tiedote
Koko Euroopan tasolla poikkeuksellinen kannattavuuskehitys toi kansainvälisten sijoittajien kiinnostuksen ja lopulta uuden omistajan DENille. Omistajavaihdokseen huipentunut vuosi oli onnistunut myös muilla mittareilla.
DEN Groupin pääomistaja on vaihtunut – liiketoiminta jatkaa nykyisellään9.12.2025 10:53:02 EET | Tiedote
DEN Groupin pitkäaikainen pääomistaja, CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ovat myyneet Suomen johtavan pientalorakentajan, DEN Group Oy:n, Metric Capital Partnersille. Kauppa toteutui 8.12.2025. Metric Capital Partners on ympäri Eurooppaa toimiva pääomasijoitusyhtiö, jonka päätoimipiste on Lontoossa.
Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Saikan Taikuri on hirsikoti, jossa näkyy ammattilaisten kädenjälki9.12.2025 09:19:13 EET | Tiedote
Rakennusalan ammattilaiset Esa Jokinen ja Marjut Kokkonen rakennuttavat nelihenkiselle perheelleen hirsikodin Lempäälän asuntomessuille. Jokisella on takana kaksi aikaisempaa omakotitaloprojektia, mutta messuille rakentuva Finnlamelli Saikan Taikuri on perheen ensimmäinen alusta asti itselle suunniteltu koti. Kohde toteutetaan muuttovalmiina ja siinä yhdistyvät hirsirakentamisen terveelliset ratkaisut, vuosien kokemus rakennusalalta ja pikkulapsiarjen sujuvuus.
Rakennusalan ammattilaisen rohkea messukoti – Designtalo Villa Verde syntyi arjen tarpeista ja tunnelmallisista väreistä9.12.2025 09:15:45 EET | Tiedote
Rakennusalan ammattilainen ja Designtalon oma myyjä Juuso Sajakoski rakennuttaa perheelleen kodin ensi kesän asuntomessuille Lempäälään. Kun messutontti vapautui yllättäen, Sajakoski ja puoliso Niina Piisteri näkivät tilanteessa ainutkertaisen mahdollisuuden. Designtalo Villa Verde toteutetaan muuttovalmiina ja siinä yhdistyvät ammattilaisen parhaat ratkaisut, lapsiperheen arjen tarpeet ja sisustuksen tunnelmallinen sävymaailma, josta kohde on saanut nimensäkin.
Hukkapaloista designia – DEN Finland vie rakentamisen kiertotaloutta käytäntöön26.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
DEN Finlandin hirsitalomerkki Finnlamelli hyödyntää tuotannon sivuvirtoja uudenlaisissa tuotteissa. Tampereen yliopiston Kiertopuu-hankkeessa syntynyt Palko-pöydänjalka valmistetaan hirsilamellien hukkapaloista, jotka aiemmin päätyivät energiantuotantoon. Samalla DEN kehittää määrätietoisesti energiatehokkuutta ja vastuullisuutta niin tehtailla, valmiissa kodeissa kuin hallinnossakin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme